Uusliberalismia

Kaikki blogit puheenaiheesta Euroopan parlamentti

EU:n vaikutukseltaan olemattomat päätökset?

Tuntuuko siltä, että EU:ssa tehdään vaikutukseltaan olemattomia päätöksiä esimerkiksi ympäristönsuojelun kannalta? Pelastuuko maailma, jos muovipillien valmistus, myynti ja käyttö kielletään? Ei varmasti vielä tällä toimenpiteellä pelastu.

Toimenpide, mikä auttaisi luontoa selviytymään, voisi olla muovien kierrätysasteen nostaminen. Suomessa muovit jo kerätään, lajitellaan ja uusiokäytetään kohtuullisen hyvin. Toisin on mm. useissa alikehittyneissä maissa.

2010-luvun Operaatio Gladio?

Operaatio Gladio on koodinimi niin sanotulle "stay behind" -verkostolle ja salaiselle armeijalle, joka perustettiin kylmän sodan aikana Italiaan kommunistien valtaannousun tai Varsovan liiton hyökkäyksen varalta. Sittemmin Daniele Ganserin tutkimuksen myötä Gladio laajentui terminä käsittämään Naton maanalaisten armeijoiden toiminnan ympäri Eurooppaa.

Sori siitä, Alexander Stubb

Ensinnäkin, on aivan upea juttu, että viittä kieltä puhuva Alexander Stubb pyrkii Euroopan johtavan puolueryhmittymän EPP:n kärkiehdokkaaksi ja sitä myöten Brysselin ykkösvirkaan Euroopan komission puheenjohtajaksi.

Minne vain Stubb saapuu, hän lataa ilmaan sähköä. Ja kyllä hän seuraavan kahden viikon aikana moneen paikkaan matkalaukkuineen saapuukin.

Kellojen siirtely historiaan

Usein mietitään, voivatko kansalaiset vaikuttaa EU:n päätöksentekoon. Keskustelu kesäajasta ja kellojen siirtelyn lopettamisesta on lähtenyt liikkeelle jo 10 vuotta sitten. Siitä lähtien useat ihmiset ovat olleet yhteydessä poliitikkoihin ja tuoneet asiaa aktiivisesti esille keskusteluissaan. Erityisesti suomalaiset ovat olleet aktiivisia.

Euroopan parlamentissa on meppiryhmä, joka ajaa kellojen siirtelystä luopumista. Olen aikaisemmin tehnyt aloitteita aiheesta ja muutkin suomalaiset mepit ovat olleet hyvin aktiivisia tämän asian kanssa.

Näin Suomen euroedustajat äänestivät tekijänoikeusdirektiivistä

Kohuttu tekijänoikeusdirektiivi äänestettiin eilen EU:ssa takaisin valmisteluun luvuin 318-278. Mainio juttu! Jos jäi vielä askarruttamaan, miten suomalaiset edustajamme äänestivät, ohessa lista. Tiedot on saatu http://votewatch.eu/ -palvelusta.

Kansallista Kokoomusta ja Viktor Orbánin Fidesziä yhdistää sama europuolue

Kansallisessa keskustelussa usein kiinnitetään kovin vähän huomiota Euroopan parlamenttiin. Instituutioon, jonka toimintaan meillä tavallisilla tallaajillakin on yllättävän paljon sananvaltaa. Välinpitämättömyydestä oivana esimerkkinä toimii säännönmukaisesti neljäänkymmeneen prosenttiin jäävä äänestysaktiivisuus eurovaaleissa.

Ruokapolitiikan tulevaisuus

Globaali ruokajärjestelmä on kriisissä - se vaikuttaa kansanterveyteen, ympäristöön ja kestävään kehitykseen.

Ruoalla ja ruoan tuotannolla on vaikutuksia sekä yksilön, että yhteiskunnan sosiaaliseen ja taloudelliseen hyvinvointiin sekä ilmaston muutokseen ja muuhun ekologiseen hyvinvointiin.

Eurovaalit voisi järjestää paremminkin

Kirjoitin taannoin siitä, kuinka vaalit voisi järjestää paremminkin Suomessa, ja silloin ohitin eurovaalit ajatellen paneutuvani asiaan pidemmin kunhan kerkeän, ja nyt on se aika. 

Kaksoisagenttimme EU:ssa

Alan tottua siihen, että kun esitän asiakirjoihin tukeutuvia väitteitä, edessä on parin viikon hiljaiselo. Kokeillaan taas kepillä jäätä.

George Sorosin näppien alla toimii säätiörypäs, nimeltä Open Society Foundations. Soros kuten hänen järjestönsä ovat käyttäneet melkoisen tukun rahoja ohjaakseen maailman politiikkaa "oikeaan suuntaan".  En ihmettelisi, jos tämä järjestö ylläpitää laulua "Venäjä on vaikuttanut vaaleihin .... " vain kääntääkseen ihmisten ja tiedotusvälineiden huomion muualle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä