Uusliberalismia

Kaikki blogit puheenaiheesta Presidentti Sauli Niinistö

Niinistön murskavoitto osin kokoomuksen ansiota

Sauli Niinistö voitti presidentivaalit kuten moni osasi ennakoida. Tuota tulostahan saattoi moni aavistella mielipidetutkimustenkin perusteella. Ulkomailla on hämmästelty sitä miten maassa jossa on näin sirpaleinen puoluejärjestelmä kuin Suomessa yksi henkilö voi saada ensimmäisellä kierroksella noin suuren äänimäärän.

Vaalitenttien tasapuolisuudesta ja kiusaamisesta

Nyt saa monesta paikasta lukea persujen itkua kun ehdokas Huhtasaarta muka kiusataan.

Pohjanoteeraus on tämänpäiväinen persudosentin blogi, jossa hän kirjoittaa, että Lauraa kiusataan.

Mitenkään tämä itku ei erotu muutenkaan persujen käytöksestä tai tyylistä kirjoittaa eri asioista. Uhrautuminen ja valittaminen on pääkohta, oli sitten kyse Huhtasaaresta, Halla-ahosta tai Hakkaraisesta, ja tietysti sitten vielä pettureista, eli sinisitä puhuminen.

Suomi ja kansa ensin vaiko Euroopan unioni ja Nato?

Kansanliikkeiden presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö ja Paavo Väyrynen alkavat olla taisteluvaiheessa keskenään tulevan kahden vaalikampanjaviikon aikana. Tuskin heillä tulee olemaan yhtä ystävällistä sanaa toisilleen sillä niin kaukana ovat heidän Suomea koskevat linjansa.

Suoraa suosimista – Yle tukee istuvaa presidenttiä!

Suomalaiset saivat taas valita suosituissa kansalaismielipiteiden mittauksissa arvostetuinta presidenttiämme [1. Nyt valintamahdollisuuksissa olivat kaikki istuneet ja istuva presidentti – siis myös niin, että Sauli Niinistö oli valittavissa. Yle harjoitti yksipuolista suosimista – tässä huomataan hyvin, että on menossa presidentinvaalit 2018.

[1 ~ https://yle.fi/uutiset/3-10008736 -

 

Soitin Putinille

Presidentti Niinistö kertoo tämän tästä soittaneensa Putinille. Viimeksi soitaessa oli keskusteltu Pohjois-Koreasta ja Ukrainanasta.

Sopii kysyä miten nämä kaksi asiaa liitty Suomeen ja suomalaiseen turvallisutteen?

Ketä Niinistö edustaa?

Miksi puhua asioista joilla ei ole kansallemme mitään merkitystä?

Toisin oli Kekkosen aikaan. Silloin ei keskusteltu muiden maiden ja toisen puolen maapallon asioista, vaan Suomen ja Venäjän (NL) keskinäisistä asioista. Perustettiin kokonaisia kaupunkeja, tehtaita ja luotiin taloudellista tasapainoa rajoillemme.

Valehteliko Sipilä sinulle, Sauli Niinistö?

Olen aikaisemmin kirjoittanut, että elämme työksemme valehtelevien aikaa (AA 28.08.2016) - tässä maailmassa saattaa pääministeriltäkin herkästi unohtua, että valehteleminen ei kuitenkaan ole sallittua kaikissa tilanteissa:

Orpon muisti palailee pätkittäin – miten on muiden muistin laita?

Inhon ja säälin sekaisin tuntein luin Uudesta Suomesta valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) haastattelua, jossa tämä selitteli hieman uudella tavalla kesäkuun hallituskriisiin liittyviä tapahtumia. Kesäkuun poliittiset yllätyskäänteet nousivat taas tänään julkisuuteen toimittaja Lauri Nurmen kirjan julkistamisen yhteydessä.

Pressavaalit - piristävä puheenvuoro

Tulevien presidenttivaalien suhteen Ajatuspaja Liberan entinen toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen käyttää minun mielestäni varsin piristävää kieltä (mikä tulee kotomaamme yhden ja ainoan mielipiteen ilmapiiriin). Minun on lähes pakko olla samaa mieltä:

Trumpia kritisoidaan mutta todelliset pahikset Niinistökin päästää vähemmällä.

Pohjois-Korea on diktaattorinsa johdolla käyttäytynyt tavalla, josta vertailukohtaa täytyy hakea toisen maailmansodan syttymisestä ja Hitlerin Saksan uhoamisesta ja varustautumisesta. Kukaan ei kai ole laskenut moneenko ”hätäkokoukseen” YK on kokoontunut Pohjois-Korean holtittoman käytöksen tähden monen vuoden aikana. YK on saanut aikaan outoja näennäisiä pakotteita, joilla ei ole juuri häiritty Pohjois-Korean ydinohjelmaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä