Uusliberalismia

Kaikki blogit puheenaiheesta Itäraja

Ruotsalaisten vaikutuksesta Kuusamoon

1. Pyyntikulttuuri, roomalainen aika, viikinkiretkien sankarikausi ja ristiretkien aika

Mistä kuusamolaisen ihmisen aika alkaa? Keitä olemme? Miten ruotsalainen ja länsimainen kulttuuri ovat meitä ohjanneet. Mitä historialliset lähteet voivat näihin kysymyksiin vastata?

Venäjä rajoittaa Suomen 4G-verkon toimintaa sotilaallisin perustein

Uudet ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset ja muutokset Venäjän harjoittamassa maailmanpolitiikassa ovat tulleet kaikille selväksi Krimin niemimaan valloituksen jälkeen sekä meneillään olevien Ukrainan ja Syyrian sotien myötä. 

Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittinen linjamuutos tapahtui paljon aikaisemmin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kuin mitä noiden edellä mainittujen sotatapahtumien perustella voisi päätellä.

Itärajan pakolaiskriisissä kysymys oli Suomen Nato-jäsenyydestä

Ulkoasiainministeriö julkisti torstaina 28.1.2016 lehdistötiedotteessaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä laadittavan Nato-selvityksen tekijät. Selvityksen on määrä valmistua pian tällä kevätistuntokaudella.

Puolustusministeri Niinistö ja kahdenväliset suhteet Venäjään

Itärajan vuotamisella yritetään vaikuttaa Suomeen, syyttää puolustusministeri Jussi Niinistö. Ja vielä: "Siihen on saatava poliittinen ratkaisu Venäjän kanssa." Samaan hengenvetoon Niinistö muistuttaa viime sotien aikaisista tapahtumista ja väittää, että "Kuusiset ja tiltut ovat muodossa jos toisessa seuranamme tänäkin päivänä." Tätäkö on persujen uusi ulkopolitiikka, kahdenvälisten suhteiden rakentaminen Venäjään?

Rautaa rajalle? Mitä Venäjä tästä sanoo?

Hallituksen maahanmuuttotyöryhmässä on ryhdytty pohtimaan aseistettujen varusmiesten ja reserviläisten käyttöä rajavartijoiden apuna, kertoo Helsingin Sanomat. Jotkut haluavat siis marssittaa itärajalle amatöörejä aseet kädessä.

Miten tämä vaikuttaa Suomen ja Venäjän suhteisiin? Onko asiaa edes kysytty venäläisiltä? Syytä olisi. Kovin ystävällismieliseltä tempulta se ei kuulosta.

http://www.hs.fi/politiikka/a1456367195082?jako=0dbe00161a146ef31d548397...

Suomen ja Venäjän sisäministeritapaaminen - tyhjänpäiväinen itärajan ongelmille?

Suomen sisäministeri Petteri Orpo tapaa tänään Venäjän sisäministeri Vladimir Kolokoltsevin valtioneuvoston edustuskartanossa Vantaalla. Sisäasiainministeriön tiedotteen mukaan tapaamisen aiheena on laittomaan maahanmuuttoon liittyvän yhteistyön tiivistäminen, toisin sanoen Suomen ja Venäjän väliseen rajaan liittyvien ongelmien ratkaiseminen pohjoisessa. Tätä blogia kirjoitettaessa ei tapaamistuloksia ole vielä julkaistu.

Pakolaisten uusi reitti Eurooppaan

Sak­san liit­to­kans­le­ri An­ge­la Mer­kel sa­noi kes­ki­viik­ko­na Eu­roo­pan par­la­men­tis­sa pi­tä­mäs­sään pu­hees­saan pa­ko­lai­sil­mi­ös­tä, et­tä pa­ko­lai­set "löy­tä­vät mi­tä us­ko­mat­to­mim­pi­a vaih­to­eh­to­ja", jos EU-mai­den hal­li­tuk­set y­rit­tä­vät sul­ke­a pe­rin­tei­si­ä maa­han­tu­lo­reit­te­jä. Niin se on! Jos yk­si o­vi sul­keu­tuu, niin toi­nen a­va­taan!

Kun Suomen itärajaa viimeksi siirrettiin...

Oletko koskaan miettinyt, mikä on tuo Suomen rajassa oleva ”louhu” Inarista itään?

http://www.harwest.fi/suomi.html

*

Tässä vähän selkoa

Kävin Paatsjoen partaalla jokunen vuosi sitten.  Silloin en tiennyt pätkääkään melko erikoisesta episodista joka joen varrella – tarkemmin sanoen siinä olevan Jäniskosken vesivoimalaitoksen kohtalosta – koettiin sotien jälkeen.  Vuonna 1947.

*

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä