Uusliberalismia

Ulkopolitiikasta sittenkin vaaliteema

Ylen vaalitenttejä katsellessa olen ihmetellyt, miksei ulkopolitiikasta puhuta lainkaan. No, Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto oli se, joka lopuksi otti ulkopolitiikan vaalien agendalle kyseenalaistamalla Suomen erityissuhteen Yhdysvaltoihin. Noilla sanoilla hän ei sitä tehnyt, mutta salakieli on aina kuulunut ulkopoliittiseen keskusteluun. Haavisto esitti, ettei Suomeen hankittaisi hävittäjiä Yhdysvalloista ilmastopoliittisista syistä.

Turpo-väkeä kokoomuksesta, Rkp:stä, demareista ja varmaan muistakin puolueista riensi heti tyrmäämään Haaviston ulostulon. Niin herkkä paikka on Suomen ja Yhdysvaltain suora suhde, jonka varassa Suomen puolustuskyky pahassa maailmassa tosiasiallisesti lepää. Tuota suhdetta on tällä vaalikaudella kehitetty erilaisin sopimuksin, joiden pitäisi korvata Nato-jäsenyyden tuoma turva.

"Mitä vähemmän (hävittäjien) hankintaprosessi politisoituu, sen parempi”, linjaa kokoomuslainen eduskunnan puolustuvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva. Tuo ei hämää ketään. Hävittäjähankinnat olivat ulkopolitiikkaa 1990-luvulla, kun Suomi käytti voittamaansa liikkumavaraa vapauduttuaan Neuvostoliiton kanssa solmimastaan YYA-sopimuksesta. Hävittäjäkaupoilla Suomi solmi uudet ja läheisemmät suhteet Yhdysvaltoihin kylmän sodan jälkeen. Nyt Haavisto haluaa siirtyä taas uuteen aikaan, jossa Yhdysvallat ei olisi Suomelle kelvollinen kumppani ilmastopolitiikkansa takia.

Donald Trumpin kaksi vuotta kestäneellä presidenttikaudella Yhdysvallat on heikentynyt ja hajaantunut siihen pisteeseen, että sille uskaltaa ryppyillä jopa Suomen kaltainen rajaseutujen mikä-mikä-maa. Haavistonkin kannattaisi kuitenkin ymmärtää, ettei tämä tilanne ole välttämättä pysyvä. Jos Yhdysvaltoja halutaan kiristää toisenlaiseen ilmastopolitiikkaan, parempi olisi, että sitä esittäisi EU yhdessä eikä pieni Suomi yksin.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/275800-havittajahankinnat-kokoomuksesta-painava-viesti-pekka-haavistolle-tekisimme-ison

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Haaviston ajattelu siitä että hävittäjiä ei pitäisi ostaa Pariisin ilmastosopimuksen ulkopuolisista maista oli sen luokan idiotismia etten ihmettele kun poliittiset vastustajat ottavat siitä kaiken irti.

Samaa luokkaa poliittisena lyömäaseena kuin Rinteen lihaverosekoilu tai Kokoomuksen hoitajamitoitus, joka alkaa pikkuhiljaa jo unohtumaan.

Haaviston sekoilu on sitäkin hullumpaa kun katsoo, miten USA on Eurooppaa edellä ilmastopäästöjen vähentämisessä. Mutta se on toinen juttu se.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#1
Samaa luokkaa poliittisena lyömäaseena kuin Rinteen lihaverosekoilu
................

Ei kai sentään.

Lihavero on kaikista mahdollisista ilmastonmuutoksen vastustamisen keinoista tehokkain ja eettisin.

Taitaa ainoastaan innokkaimmat lihansyöjät vastustaa sitä omista syistä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Jos Suomi alkaa heivata pois parhaita puolustusvaihtoehtojaan ei-puolustuksellisilla perusteilla, Kremlissä varmasti taputetaan käsiä."

https://www.talouselama.fi/uutiset/pekka-haavisto-...

En maininnut tuossa bloggauksessani Venäjää, mutta aika pian tuon taikasanan kyllä joku keskusteluun pudottaa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"– Olen todella hämmästellyt, että meillä ulkopoliittista keskustelua ei käydä lainkaan ennen vaaleja tai se on aivan minimaalista, Mantila sanoo Verkkouutisille."

https://www.verkkouutiset.fi/eu-ja-ulkopolitiikka-...

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Eiköhän presidentti ole osannut antaa ymmärtää puoluejohtajille että ulkoturvallisuuskeskustelua ei tarvitse käydä, nytkään.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Jos ruvetaan puhumaan ulkopolitiikasta, niin silloin joudutaan välittömästi puhumaan Venäjästä.

On niin helppoa vaieta ja olla muka huomaamatta juopuneen elefantin rymistelyä olohuoneessamme.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Olen pitänyt Haavistoa jonkinlaisessa arvossa tähän asti mutta taitaa aika ajaa hänenkin ohitseen. Älyvapaata ajattelua voi tietysti esitellä pienissä piireissä mutta eihän se paljon imartele julkisessa levityksessä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Hävittäjiä toki voidaan samanaikaisesti hankkia useista eri maista, jos se samalla turvaa Suomen turvallisuuden ja puhdistaa ilman.

Yritykselle säilyttää Suomen itsenäisyys ei voi laittaa hintalappua.

Käyttäjän JukkaRaustia kuva
Jukka Raustia

Haavisto ei ota huomioon, että Hornetien aikana USA:lla on ollut monenlaisia presidenttejä Bush vanhemmasta Clintoniin, Obamaan ja Trumpiin. Hornet on käytössä jopa Trumpin seuraajan aikakaudella - vaikka Trump valittaisiinkin toiselle kaudelle. Emme voi oikein tietää millainen maailma on vaikka kymmenen vuoden päästä. Ehkä tuolloin USA on ilmastonmuutoksen vastaisen kamppailun suurvalta ja Ruotsissa pitää valtaa SD?

Kokonaisuudessaan Haaviston heitto on samanlaista populismia kun Vasemmistoliiton kannanotto hävittäjien hankinnasta Ruotsista koska maa ei käy sotaa...

http://jukkaraustia.puheenvuoro.uusisuomi.fi/27265...

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Hävittäjä tulee hankkia sotaa käyvästä maasta siellä tuhovoima tunnetaan.

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

...Ja Suomen naistenkin tuhovoima tunnetaan maailmalla, kun kurdien joukossa vierastaistelijana Isisia kurmootti yksi kantasuomalainen nainenkin!

100 hävittäjää ja neljä monitoimialusta a`250 miljoonaa/kpl on sota-Jussilta jäävä "tilauslista" punavihreälle hallitukselle!

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Eikös Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan , siis politiikkaan, kuulu mitään muuta kuin se montako hävittäjää hankitaan ja mistä ne hankitaan ? Minä kun luulin, että EU:ssa, Euroopassa, niin Arktisella alueella ja Itämerellä, kuin Baltian alueella ja Balkanilla olisi ollut paljon sellaista, mihin tulevan hallituksen hallitusohjelman linjauksissa tulisi ottaa kantaa.

Valtioneuvostollahan tulee olemaan suuri vastuu, kun se ottaa kantaa Suomen ulkopolitiikkaan yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa ja vastaa pääministerin johdolla Suomen EU-politiikasta. Valta tuo vastuuta, nyt kun presidentin valtaa on siirretty merkittävästi valtioneuvostolle.

Täysin avoimia on myös Suomen turvallisuuspoliittiset konkreettiset linjaukset tulevalle eduskunta- ja hallituskaudelle. Karkeasti noihin linjauksiin kuuluvat neljä vaihtoehtoista päälinjaa:

1. Suomi säilyttää nykyisen asetelman, jossa se jatkaa Naton ja Ruotsin aktiivisena kumppanina, mutta ilman mitään turvallisuustakuita tiukan paikan tullen. Tähän voi tietenkin liittää myös sen PS-puolueen näkökulman siitä, että Suomen tulisi ottaa etäisyyttä EU:sta.

2. Suomi lähtee hakemaan Naton täysjäsenyyttä. Sotilaallisestihan Suomi on "avaimen kääntöä vaille" valmis Nato-jäsenyyteen. Mutta poliittinen päätös on täysi auki ja näillä näkymin pitkän väännön takana.

3. Suomi toimii muiden EU-maiden kanssa entistä aktiivisemmin EU:n yhteisen operatiiviseen tomintaan kykenevän puolustusorganisaation , European Union Defence Forces ( EUDF ) luomiseksi. Tämä vienee EU-maiden yhteisestä päätöksestä ainakn 5 - 7 vuotta. Tätä vaihtoehtoahan tasavallan presidentti on jo useamman vuoden ajan nostanut esiin. Näin Lissabonin yhteisen puolustuksen artikla 42(7) saisi tarvittavan konkretian.

4. Suomi luottaa siihen, että takaamme turvallisuutemme tiukan paikan tullen yhä vain syvenevällä Ruotsin ja Suomen välisella rauhanaikaiselle puolustusyhteistyöllä. Ruotsissahan on jo monen hallituksen ja opposition suulla todettu, että Ruotsi ei tule sitoutumaan Ruotsin ja Suomen kahdenkeskiseen sitovaan puolustussopimukseen.

Toki on hyvä huomata, että vaihtoehdot 2. ja 3. eivät välttämättä sulje toisiaan pois.

Nyt vaalien alla keskustelun taso alkaa olla melko populistisella tasolla suhteessa siihen, mitä ovat todellisia poliittisia turvallisuus- ja puolustuspoliittisia linjauksia. Tässä on myös medialla oma roolinsa, kun se nostaa vaaliteemoja puoluejohtajille esiin. Toki lihan ja maidon verotuksesta saadaan meheviä lööppejä ja debattia aikaan, mutta ovatko ne kokonaisuuden kannalta oleellisia asioita ?

Suosittelisin katsomaan Yle Areenasta viime lauantain 23.3.2019 Puolustusvoimain komentajan Jarmo Lindbergin haatattelun, jonka toimittaja Sakari Kilpeläinen veti ansiokkaasti. Se antaisi monelle puoluejohtajallemme ja myös kansanedustajaehdokkaallemme asiantuntevaa ja konkreettista sekä selkeää pohjaa turvallisuus- ja puolustuspoliittiselle keskustelulle.
katso: https://areena.yle.fi/1-4575956

Suosittelisin myös lukemaan Pohjois-Atlantin sopimuksen suomennoksen. Sen jaksaa jokainen lukutaitoinen lukea, sillä se on vain 4½ sivua pitkä ja harvinaisen selkeää tekstiä.
Tuo sopimusteksti löytyy oheisen linkin kautta:
http://atlanttiseura.fi/nato/

Sopimusteksti löytyy tuon linkin liitetiedostosta.

Käyttäjän marttiakauppala kuva
Martti Kauppala

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ei eduskuntavaalien keskusteluissa ole juuri käsitelty. Olisiko aika nostaa aihe näkyviin ja keskusteluun? Tulevan puolustusministerin on oltava alan ammattilainen, ehkäpä joku kenraali evp. ?

Vuonna 2024 presidenttien Vladimir Putinin ja Sauli Niinistön toiset kaudet päättyvät. Donald Trumpin todennäköinen toinen presidenttikausi päättyy tammikuussa 2025. Sinne asti turvallisuuspolitiikkaa voidaan jotenkin arvioida, mutta sen jälkeen ennustettavuus heikkenee ratkaisevasti.

Onko Nato vuoden 2024 jälkeen enää yhtenäinen? Britit ja brexit sekä Turkki Erdoganin johdolla ovat hälyttäviä kysymyksiä? Millainen on EU:n turvallisuus ja sen politiikka? Todennäköisesti EU:n armeijaa ei ole eikä tule?

”Vanha aika ei palaa USA:n politiikkaan. Eurooppa tai Lähi-itä ei ole Yhdysvalloille yhtä tärkeitä kuin ennen. Huoli vanhan mantereen turvallisuudesta tai öljyn saatavuudesta ei ole suurvallan ajattelun ytimessä”? https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-200000604777...

Ruotsi on linjannut kielteisen kantansa Natoon. Mitä tekee Suomi? Jättää jäsenhakemuksensa ja toivoo parasta? Turkki saattaa kaataa koko haaveen. Kaikkien jäsenmaiden on hyväksyttävä päätös yksimielisesti. Sotilaallisessa kriisitilanteessa ei puolustusliitto Nato ota uusia jäseniä. Jos näin kävisi, kuinka Moskovassa reagoitaisiin? Kuinka Krimin niemimaa valloitettiin ja miksi?

Sotatieteen tohtorin, eversti (evp.) Mika Hyytiäisen pohdintaa aiheesta. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mitka-ovat-ven...

Jos Venäjän ja Naton välinen kriisi eskaloituu, ensimmäiseksi Nato sulkee Tanskan salmet. Leningrad sekä Kaliningrad ovat pussissa Itämerellä ja Suomenlahdella! Silloin sotilaallisen intervention riski kasvaisi sekä Balttiassa että Suomessa ja Ruotsissa. Ei ainoastaan Gotlannin ja Ahvenanmaan alueella, vaan myös ratkaisevasti pohjoisessa. Venäjä on järjestelmällisesti kasvattanut sotilaallista voimaansa juuri Muurmanskin ja Kuolaniemimaan alueella, sattumaltako? Venäjän sotilasdoktriinin mukaan kriisi pyritään ratkaisemaan ja omia rajoja puolustetaan jo Äiti Venäjän ulkopuolella?

”Voiman Venäjä” raportti löytyy tästä. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handl.....

Käyttäjän EeroKilpinen kuva
Eero Kilpinen

Ulkopolitiikan teemaa olisi vaalikeskusteluissa syytä syventää. Nyt on vaan jauhettu pääsääntöisesti Suomen vastuista kansainvälisen ilmastonmuutoksen vastaisen työn parissa. Toinen teema ollut maahanmuutto ja ilmeisesti sen jouduttaminen huoltosuhteen korjaamiseksi. Monta muuta näkökulmaa on unohdettu ymmärrettävistä syistä. Sodat, rauhat, asesopimukset, aserajoitussopimukset. Kauppapolitiikka. Maailmantalouden painopisteen vaihtuminen. Olisi hyvä kuulla ehdokkaiden omia käsityksiä maailman tilanteesta ja suunnasta. Nyt voidaan aina mennä piiloon asiantuntijoiden ja mielikuvituksellisen konsensuksen taakse, jotta vältytään ottamasta kantaa.

Käyttäjän TommiMessi kuva
Tommi Messi

No tässä yhden ehdokkaan ajatelmia.
Venäjä olisi aikaa sitten voinut ottaa Suomen mitenpäin tahansa.
Tässä huvittavaa kuvaa Krimin valtaus aiheitti suuren kohun aika hankalaa on sanoa missä siellä oikeasti mennään. Osat mediat väittää että tämä osa on aina halunnut olla osa venäjää. Ja sitten taas mitä Eu yhdessä Suomen kanssa uutisoi on konsensus. Mitä taas tulee Venezuelan tilanteeseen, Tässä Eu osittain ja Suomi tietysti mukana heti asetamassa -sijaisjohtajaa sinne ohi kaiken mahdollisten selkkausten kanssa. Ja Israel on syypää ihan kaikkeen vaikka suurimmassa osassa on itsenäinen demokraattinen valtio jolla oikeus puolustaa itseä sitä kohtavaa uhkaa vastaan. Voidaan kitetyttää olemme hävittäneet kansallisen identiteetin kun kumartelemme Natolle ja Eu:n koneistolle. Ja Surullisinta on että Suomen kansa ei ota selvää asioista, kaikki millä koetaan ylläpitää uhkakuvia: Ilmastonmuutos,Kestövyysvaje, Eläköityminen, Maahanmuutto kriisi jne On seurausta huonosta poliitiikasta -luodaan mielikuvia vaikka realistinen kuva on ihan jotain muuta. Missä on realismi

Käyttäjän TommiMessi kuva
Tommi Messi

"katso: https://areena.yle.fi/1-4575956"

Katsottu ja ihmetelty siinä puolustusvoimien komentaja vähättelee reservimme vahvuutta ja siinäkin jo ihan hölynpölyn teemaksi nostettu ilmastonmuutos oli ainoa kysymys jonka Ylen toimittaja osaa esitää. Itsellä sotilaspassi jossa lukee että Suomea tulee puolustaa ja ei mennä suinpäin lupailemaan Ranskaan apuja kuten yksi niin teki. Huvittavaa on ollut seurata, mediassa ja vaaleissa ei saa puhua vaikeista asoista ja onko ne päätetty yhdessä mukavien hampaattomien puoleejohtajien kesken. Nato ja Eu yhteinen armeija ei ole Suomen pelasstus. Tätä varmasti ihmetellyt moni Suomen reservissä ja koollekutsuttavien joukossa. Voiko Suomen uhka tulla vain Idästä? Unohtuuko se että Etelässä ja myös jo sisällä olevista voimista voi nousta uhka. Epöilen nyt, että eliitit ovat unohtaneet reservin tärkeimmän asian ja se on puolustustahto. Emme kuulu hyökkääviin joukkoihin. Tämäkin unohtuu.

Käyttäjän marttiakauppala kuva
Martti Kauppala

Saska Saarikosken kolumnista. ”Vauraus ja valta ovat siirtymässä lännestä itään ja pohjoisesta etelään. Yhdysvallat taistelee asemastaan, mutta Eurooppa tuntuu pudonneen suosiolla vauhdista”. Saska jatkaan. ”Amerikkalaiset näyttävät olevan kyllästyneitä suojelemaan Eurooppaa”? https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006050168.html

Kolumnisti Kari Huhta. ”Yksi brexitin innokas ihailija on ollut Donand Trump. Kari jatkaa: ”Yhdysvalloissa Trump vetoaa ydinkannattajiinsa uhkakuvilla maahanmuutosta ja Yhdysvaltoja hyväkseen käyttävistä ulkovalloista, samankaltaisesti kuin brittipopulistit vetoavat EU:n uhkaa”. Kolumni päättyy. ”Yhdistynyt Eurooppa on kuin krokotiili, joka liikkuu lyhyin askelin, mutta vain eteenpäin. Populistit loikkivat sinne tänne”. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006047809.html

Eduskuntavaalit ovat tärkeät meille Suomalaisille, mutta tulevat EU-vaalit voivat olla ratkaisevat koko Euroopalle. Jos EU ei kykene uudistumaan, tuloksena voi olla hässäkkä jossa täysin ulkomaankaupasta riippuvainen ja siitä hyvinvointinsa rakentanut Suomi putoaa pelistä pois. Venäjänkaupan varaan ja siitä unelmoiden ei ole syytä nähdä ruususenunta. Vaalien alla tätä satua meille tarjoilevat populistit. Eroon EU:sta, Fixit, YYA-sopimus ja markka takaisin ovat haamuja ”Kekkosslovakiasta”.

Kansalliskirjailijamme Aleksis kivi ja Seitsemän Veljestä. Veljekset pakenivat Impivaaraan pakoon pahaa maailmaa. Vaan kuis kävi, mitä Siperia opetti? Muutaman vuoden kuluttua realiteetit ja realismi voitti, poijaat palas takas Tuokolan kylään, Jukolan taloon sen maille. https://fi.wikipedia.org/wiki/Seitsem%C3%A4n_velje...

Painajainen,elokuu 2019 ja Suomen hallitus. Ulkoministerinä Väyrysen Pave, poliittisen kierrätyksen ammattilainen jo kolmas puolue menossa, ja puolustusministerinä Tuomiojan Eki. Njet Hjuva.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

”Yksi brexitin innokas ihailija on ollut Donand Trump.

Joo, kyllähän Trumpille kuin myös Putinille ja miksei myös Kiinan Xi Jonpingille sopisi hyvin, että EU olisi vähemmän yhtenäinen ja vahva. Olisihan näille paljon helpompi käsitellä jokaista pientä eurooppalaista kansallisvaltiota pala kerrallaan kahdenkeskisissä neuvotteluissa koski ne neuvottelut sitten vapaakauppaa, ulko- , turvallisuus- tai puolustuspolitiikkaa.

Ja Trumpin olisi paljon helpompi jatkossakin pukata yhteisvalokuvaan järjestäydyttäessä joku pienemmän eurooppalaisen valtion päämies hieman sivummalle, jotta herra itse pääsee keskelle kuvaa.

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck

Typerä lausunto Haavistolta. Tosin on vaikea nähdä, miksi häntä pitäisi ottaa lainkaan vakavasti. Hänhän on lähinnä Touko Aallon sekoilujen jälkeen puoluetta "pelastamaan" kutsuttu "sukkanukke" tai "Troijan hevonen", jonka tarkoituksena on yleisesti pidettynä hahmona johdattaa Vihreät menestykseen vaaleissa ja sitten luopua puheenjohtajuudesta.

Kun tutkii ehdokaslistoja ja lukee vihreiden ehdokkaiden vastauksia vaalikoneista, tulee vaikutelma lähinnä Baader-Meinhof-tyyppisestä radikalismista. Sitäkö halutaan?

Käyttäjän marttiakauppala kuva
Martti Kauppala

EU on mahdollisuus, ei mörkö. Mikä puolue ja kuka suomalainen ottaa vetovastuun kun Suomen kausi EU-puheenjohtajana alkaa 1. heinäkuuta 2019? Puheenjohtajuus kiertää vakiintuneessa järjestyksessä EU-maiden kesken ja vaihtuu puolivuosittain. Tässä olisi eräs konkreettinen tehtävä jota olisi ehdottomasti jatkettava. Arktinen neuvosto ja musta hiili. https://yle.fi/uutiset/3-9923657

Tässä konseptissa ja kontekstissa Haaviston Pekasta ja neuvottelutaidosta olisi apua. Kyllä Haavistolla osaamista on, mutta ei puolustusministeriksi. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006051173.html

Osaahan EU tehdä hyviäkin päätöksiä. Tämähän on käytännön ulkopolitiikkaa joka koskee koko EU:ta. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/275847-eu-parlame...

Populistien yleisohje, paluu Impivaaraan, rajat kiinni, omat sisään, muut ulos ja muurit ympärille, poliittista arkkitehtuuria a’la Donald Trump &Vladimir Putin? Edes edellä esitettyyn eivät ko. vesselit muuriensa sisällä pysty.

Ei Suomikaan olisi yksinään voinut tehdä mitään muoviongelman kanssa vaikka halua olisi löytynyt. Yhteistyössä EU:n kanssa ja sen avulla, vaikeitakin asioita voidaan hoitaa. Sorry, ”Impivaaran Populistit” näin se vaan menee, käytännön ulkopolitiikka.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Olen ihan samaa mieltä pölhöpopulismista, heidän tarkoitusperistä ja tukijoista.

Yhdessä asiassa olen kyllä eri linjoilla kanssasi.

" Osaahan EU tehdä hyviäkin päätöksiä. "

Vielä en ole löytänyt paikkaa missä EU tekisi jäsenmaita velvoittavia päätöksiä tai säätäisi lakeja jäsenmaille, kun reppanalla ei ole edes pääkaupunkia missä toimii. Äkkiseltään mieleen tulevat sijaintipaikat ovat Luxemburg, Strasbourg ja Bryssel, joiden lisäksi eri virastot sijaitsee siellä sun täällä pitkin poikin EU-aluetta.

Päätöksenteon suhteen selkokielistä ja todenmukaisinta olisi sanoa, että ne ovat jäsenmaat, jotka tekevät itseään koskevia päätöksiä EU:ssa eli säätävät lait EU:lle yhdessä parlamentin kanssa. Mikäli direktiivi hyväksytään, se ei vielä riitä, vaan edellyttää jäsenmaan parlamenttien säätävän lakeja niin, ettei kansallinen lainsäädäntö ole ristiriidassa EU-lainsäädännän kanssa. EU ei siis tee jäsenmaille hyviä eikä huonoja päätöksiä, vaan jäsenmaat tekevät niitä EU:lle.

Käyttäjän marttiakauppala kuva
Martti Kauppala

Kiitos Heikki asiallisesta tarkennuksesta ja selvityksestä. Rekkarallia Strasbourg-Bryssel ei pystytä helposti lopettamaan. Parlamentin siirtäminen Strasbourgista Brysseliin edellyttäisi perussopimusten muuttamista. Perussopimuksen muuttamisen voi taas estää Ranska. Suo siellä vetelä tuolla. Ei ole helppoa mepeillä. https://www.eu-uutiset.fi/2018/10/27/sarvamaa-vaat...

Tilanne päivitys. HX-hanke etenee. https://yle.fi/uutiset/3-10711312
HX-hanke on huolellisesti ja hyvin rakennettu kokonaisuus. Ammattilaisten työtä. https://www.defmin.fi/puolustushallinto/strategise......

"Käytännössä tarjouspyynnön lähettäminen merkitsee Suomen sitoutumista hävittäjähankintaan.”
Suora lainaus HX-hankkeen sivuilta!

On monelta muultakin jäänyt jotain huomaamatta, ei vain Haavistolta, Halla-aholta ja persuilta?
Kannattaisiko joskus edes yrittää ymmärtää lukemaansa ennen kuin kommentoi?
Juna Impivaaraan meni jo, yrittäkää resinalla perässä, populistit.
Kolumni Natosta ja kuka päättää? https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006050840.html

Käyttäjän marttiakauppala kuva
Martti Kauppala

Mitä Nato on ja mitä se ei ole? Nämä asiat menevät jatkuvasti sekaisin niin reserviläisiltä, sivareilta ja kyläpoliitikoista vaalien alushuumassa puhumattakaan. Mitä viides artikla tarkoittaa? Voisiko Yhdysvallat tai joku toinen puolustusliittoon kuuluva maa velvoittaa tai käskeä Suomea osallistumaan Naton sotilaalliseen operaatioon? Olisiko Suomen ja suomalaisten sotilaiden tai reserviläisten pakko lähteä muiden maiden sotiin jos kuuluisimme Natoon?

Yksiselitteisesti ei voi. http://atlanttiseura.fi/nato/

”Artikla 5 on ymmärretty Suomessa väärin. Artikla 5 ei tarkoita, että kriisin sattuessa kaikkien jäsenvaltioiden asevoimat lähtevät sotaan, vieden varusmiehet mennessään. Mikäli artikla 5 aktivoidaan, niin jäsenvaltiot tekevät ensin kansallisella tasolla päätöksen siitä, millaista apua he kykenevät antamaan ja millaisia keinoja ovat valmiita käyttämään. Jäsenmaat neuvottelevat sen jälkeen keskenään siitä, miten kollektiivinen puolustus toteutetaan”. Lisää tästä asiasta, prikaatinkenraali (evp.) Kari Salmi. http://karisalmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272153-s...

Kuinka maanpuolustuksen ammattilaiset, aktiivipalveluksessa olevat sotilaat suhtautuvat Natoon? https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ammattisotilaa...

Käyttäjän KariMattiNivala kuva
Kari Matti Nivala

Kiitos Jouni Snellman. Oli mukava lukea sosiaalidemokraatilta järkevä ulkopoliittinen kannanotto! Ilmeisesti kaikki eivät puolueessa olekaan USA vastaisia äärivasemmistolaisia. Vaikka esim. entinen ulkoministeri onkin. Hävittäjähankintoja ei todella saisi politisoida ja siten pilata. Siksi tärkeästä hankkeesta on Suomelle kysymys! Ehkä tämä Haaviston hölmö ulostulo edes hiukan avaa ihmisten silmiä siitä mikä tämä ”kansansuosikki” on oikein miehiään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset