Uusliberalismia

Viro tuomitsee selvin sanoin Venäjän eiliset sotatoimet - mitä tekee Suomi?

Jännitys on kiristynyt äärimmilleen Venäjän hyökättyä eilen Ukrainan laivaston aluksien kimppuun Mustalla merellä. Ukraina ilmoittaa, että kuusi merimiestä on loukkaantunut Venäjän laivaston avattua tulen. Venäjä on takavarikoinut kolme ukrainalaista laivaa. Venäjä on myös estänyt kaiken laivaliikenteen pääsyn Mustalta mereltä Asovanmerelle.

Viron pääministeri  Jüri Ratas on tänä aamuna tuominnut Venäjän "hyökkäyksen"(aggression) Twitterissä. Hän kutsuu Kertshin salmen "välikohtausta" "vakavaksi kansainvälisen oikeuden loukkaukseksi." Hän tukee EU:n ja Naton pyrkimyksiä jännityksen lieventämiseksi.

Viro haluaa selvästi mennä lausunnossaan pidemmälle kuin EU eilen illalla, joka kehotti "kaikkia" "äärimmäiseen pidättyvyyteen" jännityksen purkamiseksi. EU:n lausuntoa on arvosteltu siitä, ettei siinä selvästi tuomittu Venäjän eilisiä toimia.

EU:ssa on paljon Venäjän ystäviä, kuten Italian populistihallituksen vahva mies Matteo Salvini ja Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz. Presidentti Sauli Niinistö joutuu nyt harkitsemaan, tyytyykö Suomi EU:n yhteiseen, eilisiä tapahtumia hyssyttelevään linjaan vai ottaako Suomi asiassa omaa profiilia Viron tavoin. Kaikki jännittävät tietysti, miten Yhdysvaltain arvaamaton presidentti Donald Trump tähän reagoi.

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu hätäistuntoon tänään iltapäivällä Suomen aikaa käsittelemään Kertshin salmen tilannetta. Myös Ukrainan parlamentti kokoontuu iltapäivällä päättämään sotatilan julistamisesta.

https://twitter.com/ratasjuri/status/1066829651862044677

https://eeas.europa.eu/headquarters/headquarters-homepage_en/54392/State...

https://www.welt.de/politik/ausland/article184445776/Ukraine-will-nach-S...

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (73 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Myös Puola ottaa hyvin selkeästi kantaa: "We strongly condemn Russia´s aggressive actions and call on its authorities to respect international law."

https://twitter.com/PolandMFA/status/1066840195079...

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Tuo EU:n lausunto on aivan kuin kopio meidän suomettumisaikojemme kannanotoista, kun Neuvostoliitto aloitti sotia, miehitti muita valtioita jne. :D

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Onneksi en ollut paikalla, joten en tiedä mitä on tapahtunut, ja ketkä kaikki minun pitää tuomita. Oikein hyvä, sillä olen hyvin epäluuloinen henkilö, enkä yleensä suhtaudu kovin suurella luottamuksella siihen mitä media aamulla kertoo.

Aika varma kuitenkin olen siitä että että vastakkain on kaksi hyvin korruptoitunutta maata, joissa kummassakaan ei demokratia toteudu sillä tavalla kuin me demokratian ymmärrämme.

Olen aikani kuluksi parin viikon ajan syvällisesti ja monelta kantilta perehtynyt 1930-luvun tapahtumiin ja siihen mihin ne lopulta johtivat, joten tuomitsemisille en anna tänäänkään mitään arvoa.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Pekka Siikala, kyllä me kaikki hyvin ymmärrämme, ettet halua tuomita Venäjää tästä, etkä mistään muustakaan provokaatiosta. Kas kun pitää aina olla niitä "todisteita" :D

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Ikä, historian tuntemus ja kokemus toimittajan työstä tekevät viisaaksi ja varovaiseksi.

Ymmärrän toki että mustavalkoisessa maailmassa ihmisen on paljon helpompi elää. Ei tarvitse ajatella eikä tietää, saati mistään selvää ottaa. Ei muuta kuin Uralille Hitlerin kumppanina.

Epäilemättä 50 vuoden kuluttua oman aikamme tapahtumista kuitenkin sadaan uutta tietoa ja jonkinlainen totuus löydetään. Näinhän on täsmällisesti tapahtunut myös ajanjakson 1930 - 1945 suhteen.

En mielelläni tuomitse muut kuin idiootit, sokeat populistit, sotahullut ja tietysti ammattitaidottomat journalistit.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto Vastaus kommenttiin #8

Mikäs muu maa se hyökkäsi UKrainan laivojen kimppuun ja esti alusten pääsyn sopimusten vastaisesti Kertsinsalmesta kuin Venäjä? Älä vaan nyt ala kiistämään siitä, Siikala.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #8

"sotahullut"

Kuka sitten on sotahullu? Se joka tuomitsee sotilaallisen hyökkäyksen vai se joka puolustelee sitä?

Kokemusta toimittajantyöstä omaavana voin vakuuttaa että kokemus toimittajantyöstä ei isessään ole mikään viisaaksi tekevä asia.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala Vastaus kommenttiin #24

Aivan oikein. Siksi en sokeasti usko kaikkea mitä lehdestä aamulla luen. Tiedän näet miten epäluotettavia uutiset ovat.

Minä en koskaan puolustele sotilaallista hyökkäystä. Valitettavasti monet muut tekevät niin, ja jopa yllyttävät sotilaallisiin hyökkäyksiin. Vielä valitettavampaa on se, että erityisesti täällä kovin herkästi väitetään milloin kenenkin puolustelevan milloin mitäkin, ja ne väitteet ovat useimmiten tyystin vailla minkäänlaisia perusteluja., saati perusteita.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto Vastaus kommenttiin #34

Siis myönnät tämän Venäjän sotatoimen Ukrainaa vastaan, Siikala?

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala Vastaus kommenttiin #53

En myönnä, enkä kiellä, koska kaikki tietoni ovat peräisin mediasta. En sis tiedä onko tapahtunut sotilaallinen hyökkäys. En kuitenkaan koskaan puolusta mitään sotilaallista hyökkäystä.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto Vastaus kommenttiin #57

Venäjä on itse myöntänyt sotatoimet Ukrainan alusta vastaan.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/24fb19eb-9f97-...

Ole nyt kerrankin mies ja myönnä sinäkin, vaikka kovilla ottaa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Venäläisillä on jo syykin selvillä:

Russian politicians lined up to denounce Kiev, saying the incident looked like a calculated attempt by President Petro Poroshenko to increase his popularity ahead of an election next year.

https://themoscowtimes.com/news/russia-and-ukraine...

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Ja nyt lähden Hämeenlinnaan, en sotimaan vaan tapaamaan veteraanikodissa lonkkamurtumastaan toipuvaa ihan kohta 95 täyttävää isääni, sotaveteraania, Viipurin poikaa, sotilassuvun vesaa, ja hänellä on varmasti selkeä käsitys siitä ketkä tuomita pitää.

Morjens!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Suomi vaatii Krimillä takavarikoitujen alusten palautusta

Soini on twiitannut.

https://www.verkkouutiset.fi/suomi-vaatii-venajan-...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Niin siellähän ovat vielä takavarikoiden alusten miehistötkin Venäjän vankina.

Soini laittoi tuolla twiitillä Suomen kyllä tapahtumien hyssyttelijöiden sarjaan. Siikala siitä varmaankin tykkää, kun siinä ei tuomita ketään.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Tuomitkaa, tuomitkaa! Se on erittäin hyödyllistä ja vaikuttavaa

Älä leimaa ihmisiä omien luulojesi perusteella, vaikka se onkin täällä tapana. Minusta sinun pitäisi ola sellaisen yläpuolella, ja myös ammattisi ja koulutuksesi perusteella ymmärtää ettei tuomioita lehtiuutisten varassa jaeta. Ei ainakaan pitäisi jakaa.
.
Pitäkää tunkkinne. Nyt Hämeenlinnaan.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto Vastaus kommenttiin #13

Tuskin Venäjä kuitenkaan palkitsee Siikalan siitä, kun loukkaantuu Venäjän puolesta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

En ole vielä katsonut Ruotsin muita lehtiä, mutta Expressen:

Ryssland öppnade eld – det är en varning till Östersjön

https://www.expressen.se/kronikorer/mats-larsson/r...

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Trump päätti eristää Iranin. On meidänkin aika katsoa, mistä sitä raakaöljyä saa, kun Venäjä eristetään. Rahaliikenteen ja kaupankäynnin keskeyttäminen tekisi Putinille nasupetteriä. Toki, jos sota toden teolla alkaa, sotateollisuusbisnes kukoistaa. Jonkun intressissä se siten on. Kun ja jos, Venäjä käy toden teolla Ukrainan kimppuun, nukkehallitus on valittu jo keväällä. On maailman aika katsoa, mikä on oikeus ja kohtuus.
Venäjän ja venäläisten eristäminen olisi nyt se ainoa "rauhanomainen" keino.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Reutersin mukaan Venäjä on varhain tänä aamuna avannut Kertshin salmen taas meriliikenteelle.

https://uk.reuters.com/article/uk-ukraine-crisis-r...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Liettuan presidentiltä selkeä tuomio Venäjän "aggressiolle:"

"Strongly condemn #Russian aggression against #Ukraine. Capture of Ukrainian vessels in #KerchStrait - another blatant violation of international law and Russia‘s own commitments."

https://twitter.com/Grybauskaite_LT

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Baltian maissa on syystäkin huolestuttu:

Russia's "aggressive actions" in Sea of Azov condemned by Baltic states

Latvia's Ministry of Foreign Affairs on November 26 joined several other countries in condemning what it described as Russia's "aggressive actions" in the sea of Azov which have resulted in clashes with Ukraine.

Similar criticism came from the Prime Minister of Estonia, Juri Ratas, and Lithuanian President Dalia Grybauskaite.

https://eng.lsm.lv/article/politics/diplomacy/russ...

Edit: Alkaahan näitä uutisia tulla.

Canada condemns 'Russian aggression' toward Ukraine amid Black Sea standoff. Trump threatens NATO.

https://theweek.com/speedreads/809267/canada-conde...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Juu Trumpin ainut kommentti eiliseltä illalta oli siis:
"Europe has to pay their fair share for Military Protection. The European Union, for many years, has taken advantage of us on Trade, and then they don’t live up to their Military commitment through NATO. Things must change fast!"

Eiköhän hän tuon ole twiitannut jo lukuisia kertoja? Onko seniili koko ukko?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #20

Ei kaiketi toivu välivaaleistakaan vielä pitkään aikaan.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Latvian presidentti Raimonds Vējonis muotoilee äskeisessä twiitissään jo jonkinlaista kansainvälistä liittoumaa Venäjää vastaan: "International community must respond."

https://twitter.com/Rigas_pils

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi Vastaus kommenttiin #22

"International community must respond."

But does It? On joulu tulossa, ostokset tekemättä ja jingle hell. Kylmäkin ulkona.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #23

Venäjälle ei ole luvassa joululahjoja, päin vastoin.

“Western governments will side with Ukraine against Russia over the incident itself, making new sanctions against Russia likely,” Alex Brideau, a Eurasia Group director for Ukraine, Russia, and central Asia wrote in a note. “The U.S. and EU had previously warned Russia over the increased naval activity, and EU foreign policy head Federica Mogherini said last week that a response was already in the works.”

Uralsin hintakin on nyt alle 60 taalaa tynnyriltä, vielä vähän aikaa sitten reippaasti yli 80.

https://www.bloomberg.com/news/articles/2018-11-26...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Eläkeuudistus rassaa..

US lienee oikeilla jäljillä:
”Historiantutkija, Venäjä-kriitikkona tunnettu tietokirjailija Anne Applebaum puolestaan pohtii Twitterissä, miksi Venäjä kehittää kriisin Krimin edustalla.
Applebaum veikkaa, että kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia mietityttävät Yhdysvaltain välivaalien tulokset ja Iso-Britannia pohtii EU-eroaan, on Venäjälle hyvä hetki luoda epävakautta Ukrainassa.
Applebaum viittaa myös oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin näkemykseen siitä, että kriisi Krimin edustalla olisi seurausta presidentti Vladimir Putinin kannatuksen laskusta.”
http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/nytk%c3%...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

No niin, tässä juuri julkaistu Sauli Niinistön lausunto:

"Suomen valtiojohto seuraa Kertshinsalmen tapahtumia tarkasti ja olen keskustellut tilanteesta pääministeri Sipilän ja ulkoministeri Soinin kanssa. Jännitteen lieventämiseksi tulee Venäjän sallia vapaa merenkulku sitoumustensa mukaisesti ja ryhtyä toimiin ukrainalaisalusten ja niiden miehistön palauttamiseksi.

Epävakaus alueella on jatkunut pitkään ja eskalaation riski on korkea. Sen takia on ensiarvoisen tärkeää, että kansainvälinen yhteisö reagoi tapahtumiin viipymättä. YK:n turvallisuusneuvoston hätäistunto on tarpeellinen, jotta tilanne saadaan pikaisesti vakautettua. Riippumaton kansainvälinen tutkimus tapahtumien kulusta on myös tarpeen."

Suomi on ottanut hyvin varovaisen linjan esimerkiksi Baltian maihin verrattuna.

http://www.president.fi/public/default.aspx?conten...

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Suomen täytyy huolella vaalia niitä "kahdenvälisiä suhteita", joista Baltian maiden ei enää tarvitse olla niin tarkalla kuulolla.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Pieni ero on siinäkin, että Baltian maiden ja Puolan kannanotot ovat englanniksi, mutta Suomen suomeksi. Ehkä toivotaan, että näin Suomea ei kukaan huomaa : D

Käyttäjän MattiESimonaho kuva
Matti Simonaho

Ukrainan ja muiden maiden kriisen syy Euroopassa - ja niiden seuraamukset :

http://www.mielipiteemme.fi/index.pl?sivu=ukrainan...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Aussenminister @HeikoMaas zur #Ukraine: Die Entwicklungen sind besorgniserregend. Eine russische Blockade der Durchfahrt ins Asowsche Meer ist nicht akzeptabel. Wichtig, dass diese Blockade aufgehoben wird. Wir rufen beide Seiten zur Deeskalation auf."

Saksassa naureskellaan sille, että ulkoministeri Maas vaatii vapaata läpikulkua Asovanmerelle vielä viisi tuntia sen jälkeen, kun reitti on taas avattu meriliikenteelle. Muista Venäjän toimista kuten alusten takavarikoinnista ei puhuta mitään.

https://twitter.com/AuswaertigesAmt

Käyttäjän MattiESimonaho kuva
Matti Simonaho

Länsi- ja Itäukrainalaisia ovat muodostamassa tai ovat muodostaneet jonkinlaisen yhteisen "osaston". Voi olla että Ukrainaan muodostuu kolmas osapuoli joka "taistelee" Ukrainen jälleenyhdistämisen puolesta sellaiseksi niin kuin se oli.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Se olisi sisällissodalle hyvin tyypillistä. Kolmannen tavoitteen muodostaminen, tai muuten vain jomman kumman osapuolen jakautuminen kahtia, kuten tapahtui Espanjan sisällissodassa.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Viro tuomitsee selvin sanoin Venäjän eiliset sotatoimet - mitä tekee Suomi

maittemme välisten hyvien suhteiden katsotaan jatkuvan ja edelleen kehittyvän ja tarjoavan mahdollisuuksia aseistariisunnalle(mutta ei venäjän )ja liennytykselle !
-sitä tekee suomi,,eli nada !

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Dosentti Arto Luukkanen Ylen mukaan:

"Luukkasen mukaan sekä Venäjän että Ukrainan lausuntoja tulisi punnita harkiten eikä uskoa kumpaakaan suoraan, koska molemmilla on intressi ajaa omaa asemaansa."

En ole seurannut Puheenvuoroa enkä Luukkasen tekstejä niin paljoa että voisin ottaa kantaa häen "mielisyyteensä", siis siihen onko hän venäjämielinen putinisti vai puolueeton länsimainen asiantuntija.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Jopa Luukkastakin tärkeämpi on Donald Trumpin reaktio. Hän lähetti aamun ensimmäisen twiittinsä Meksikon muuria koskien jo pari tuntia sitten, mutta Ukrainasta ei ole kuulunut mitään.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Pekka Siikala, Luukkanen on muuttunut persuuntumisensa myötä venäjäkriitikosta venäjämieliseksi. Persuissa enemmistö näyttää olevan venäjämielisiä. Suomen epäisänmaallisin eduskuntapuolue.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Tuomitsemiset ovat kärsineet Venäjän kohdalla pahan inflaation. On aiheellista kysyä, mikä niiden mielekkyys on, kun niillä ei näytä olevan Venäjän käyttäytymiseen mitään vaikutusta.

Pitäisi siirtyä selvästi nykyistä kovempiin toimiin, mutta siihen ei näytä olevan valmiutta. Ja Putin kokeilee, kuinka pitkälle vieteri venyy...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kosto elää?

Interpol Picks Korean as New President in Snap Election, Crushing Russian Hopes

Officials from Ukraine, who have been at odds with their neighbor since the annexation by Russian forces of the Crimean peninsula in Ukraine, hailed the election result.

“The representative of South Korea has been elected as a President of Interpol!!!!! The Russian nominee has been rejected,” Ukrainian Interior Minister Arsen Avakov commented on Twitter. “This battle has been won. Thanks all!! Glory to Ukraine!”

https://www.bloomberg.com/news/articles/2018-11-21...

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Seija, jo pari vuotta sitten amerikkalaiset huomasivat, että Interpolista vuotaa tietoa Venäjän rikollisille. Kun eräs amerikkalaisten etsintäkuuluttama venäläinen talousrikollinen lensi, olikohan jostain Dubaista Malediiveille, amerikkalaiset kertoivat pidätysaikomuksestaan Interpolille vasta kun kone oli jo noussut ilmaan. Interpolin palkkalistoilla olevat venäläiset eivät ehtineet varoittaa kaveria ja amerikkalaiset pidättivät hänet Malediiveilla.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #69

Tämäkin.

The United States, Britain and other European nations rejected Prokopchuk's candidature saying his election would lead to further Russian abuses of Interpol's red notice system to go after political opponents and fugitive dissidents.

https://www.aljazeera.com/news/2018/11/interpol-el...

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Mika Lehtonen, Venäjä pitäisi ensimmäiseksi erottaa kansainvälisestä SWIFT maksujärjestelmästä. Se olisi sen ulkomaankaupalle todella kova kolaus. Sen jälkeen sanktioita voisi alkaa kiristää aina täyteen kauppasaartoon asti. Venäjällä ei ole mitään, mitä ei muualtakin saa. Suomenkin pitäisi ostaa energiansa muualta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin, kyllä Venäjä ulkomaailmaa tarvitsee enemmän kuin toisinpäin. Vielä järeämpi ase olisi kaikkien diplomaattien karkottaminen länsimaista kotiin.

Käyttäjän JormaLehmonen kuva
Jorma Lehmonen

Se nyt on aivan sama tuomitsevatko nämä mikkihiirivaltiot Suomi mukaan luettuna Venäjän toimet tahi ei. Putinilta pieni muistutus vain että pitäkää näppinne erossa Mustalta mereltä.

Yhdysvallat ja Nato eivät varmasti lähde sotimaan Mustalle merelle. Kunhan nyt taas vähän aikaa räksyttävät niin kyllä se siitä sitten rauhoittuu. Älkää nyt kohkatko moisesta tyhjänpäiväisestä asiasta.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Mustameri ei vaan ola Venäjän aluetta, vaan enemmn se taitaa olla NATO-valtioiden rajaama. Joten pidä Venäjä näppisi erossa Mustastamerestä.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Toistaiseksi tässä nimenomaisessa tapauksessa ei ylletä kovin lähelle edes viimeisimmän turskasodan tasoa. Silloin Britannia sentään lähetti 22 fregattia Islannin neljää alusta vastaan.

Kaikki on suhteellista.

En muista ketkä tuolloin tuomitsivat ja kumman osapuolen.

Mutta kun täällä asiantuntemusta on, niin ihan pakko kysyä: Millä eväillä Chamberlain luovutti Tshekkoslovakian sudeettialueet Saksalle?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Turskasotaa en muista, mutta ei tätä vyyhteä pidä vähätelläkään. Ukrainan mukaan kuusi ihmistä on loukkaantunut, joista kaksi kriittisessä tilassa. Ja kaikki käsittääkseni vielä Venäjän vankina.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Tuskin tätä kukaan vähättelee. Ennemmin tässä on kyse suurentelusta. Ukrainan kriisin ja nykyisen jääkylmän sodan rinnalla on kyse hyvin pienestä ja jopa odotetusta tapahtumasta, ei sodasta eikä sotatoimista.

Todellinen ongelma on se toistaako historia itseään, ja jos ei toista niin mitä tulemme näkemään? Pahimmassa tapauksessa tietysti näemme kolmannen maailmansodan. Ukrainan suunnalla leijuu myös eräänlainen arabikevään mahdollisuus.

Ukrainassa on käyty sotaa enemmän tai vähemmän vuosikausia, ja uhriluvut ovat olleet ja ovat ikävän suuria. Kuuden henkilön loukkaantuminen on tätä taustaa vasten tarkasteltuna kovin mitätön asia.

Kiva että tuomitaan, mutta tuomitsemisella ei tietääkseni juuri koskaan ole mitään saatu aikaan (paitsi oikeusalissa).

Ikävä kyllä talouspakoitteillakaan ei yleensä saavuteta sitä hyvää mihin on pyritty, ennemminkin päinvastoin.

Viime kädessä onkin kyse kiihottamisen määrästä. Jos tarpeeksi kiihotetaan niin saadaan aikaan kolmas maailmansota. Mutta jos käydään kauppaa ja harjoitetaan osaavaa diplomatiaa niin saadaan - ehkä - aikaan ratkaisu ja rauha. Tämä jälkimmäinen malli on valitettavasti mahdoton nykyään, koska kiihottaminen on niin vahvasti etusijalla, siis kiihottaminen yhä kovempiin otteisiin.

Mitä enemmän Venäjä muusta maailmasta eristetään ja mitä vihamielisemmin siihen suhtaudutaan sitä vaarallisemmaksi se muuttuu. Tämän sanominen ei ole venäjämielisyyttä eikä putinismia, vaan historiaan pohjaavaa realismia.

Turskasotia muuten oli useampia, ja kaikissa niissä Islanti yksipuolisesti laajensi aluevesirajojaan ja hyökkäsi brittiläisten alusten kimppuun. Lopulta Islanti voitti - uhattuaan häätää Naton tukikohdan Kevlafikista. Britit antoivat periksi koska Nato pakotti.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Jopa Itävallan ulkoministeri Karin Kneissl tuomitsee Venäjän joukkojen voimankäytön. Hän on se, joka kutsui Putinin häihinsä viime kesänä.

https://www.ots.at/presseaussendung/OTS_20181126_O...

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Venäjä vaan irti swift-järjestelmästä. Siitä se lähtee!

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Oikein, sillä mitä enemmän Venäjää painostetaan ja mitä paremminse eristetään niin sitä varmemmin saamme kolmannen maailmansodan, ja sitähän hyvin monet tuntuvat kaipaavan. Saisimme ehkä Karjalan takaisin? Aina Uralia myöten?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Kunhan annetaan takaisin edes ne alueet jotka ryöstettiin. Kyllä liikemiehet keksivät käyttöä Viipurille ja Jäämeren rannalle.

Venäjää on turha paapoa. Ei se päätä silittelemällä parane. Kun valtio romahtaa, tuli lähtö Kremlin pellervoille. Joskus kannattaa kokeilla myös niitä epäloogisia vaihtoehtoja.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala Vastaus kommenttiin #50

Kumpaa haet; sotaa vai talouspakotteita? Talouspakotteiden tehoon en jaksa uskoa. Venäjä on liian suuri ja vauras maa, myös kurjuuteen tottunut, ja sillä on kauppakumppaneita runsaasti. Eivätkä talouspakotteet ole kovin pitäviä, sillä länsimainen iso raha ei ole isänmaallinen eikä edes kovin länsimielinen, silloin kun voittoja on näkyvissä.

Venäjä taitaa olla maailman valtioista parhaiten kykenevä selviytymään myös kurjuudessa, jos minä nyt mitään historiasta ymmärrän.

Mutta entä sota? Oletko samaa mieltä kuin se Naton sotilashenkilö, joka nauroi ajatukselle hyökätä Venäjälle, ja perusteli naurunsa sillä että moni on kokeillut ja aina on turpaan tullut.

Itse en ryhdy arvioimaan mahdollisen sodan lopputulosta, koska olen sotilaskoulutukseltani pelkkä slum.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #52

Itse olen pääosin talouspakotteiden kannalla eli jos tosissaan halutaan, Venäjä saadaan ihan pienilläkin jutuilla polvilleen. Valitettavasti ei haluta vaan kokeillaan silittämistä ja sen jälkeen taas silittämistä. Putin ei ole hölmö vaan hyväksikäyttäjä joka tekee mitä annetaan tehdä.

Joskus tulee eteen se että tästä ei mennä. Ihmettelen Ukrainan armeijan touhuja mutta ilmeisesti kyse on korruptiosta ja venäjämielisyydestä myös armeijan johtoportaassa. Ukrainan kohdalla ennen pitkää vieteri silti loppuu ja Venäjä saa mitä pyytää.

Ei Ukrainan kokoisen valtion tarvitse paljon pistää hanttiin kun Venäjällä ollaan ihmeissään ja kansa alkaa vaatia Putinin päätä vadille. Kun Turkki ampui yhden koneen alas, se oli Venäjälle kova kolaus ja se oppi nopeasti. Jos Ukraina tuhoaisi Venäjän lentokalustoa ja laivoja kymmenittäin ja tuhansia sotilaita, Venäjä ei enää voisi puhua helposta sodasta. Eikä Putin olisikaan enää suuri sankari. Jos itse olisin Ukrainan armeijassa, pommittaisin ihan tarkoituksella Putinin sillan merenpohjaan Venäjän rantaan asti. Se koskisi enemmän kuin mikään ja olisi iso imagotappio Putlerille.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala Vastaus kommenttiin #56

Pasi Majuri, vaikka vastustan sotimista niin tässä yhteydessä on pakko nostaa esiin oma talvisotamme.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen Vastaus kommenttiin #56

Siinä voisi tosiaan olla Putinilla ihmettelemistä, jos Itä-Ukrainasta alkaisi tulla ruumispusseja vaikkapa samaan tahtiin kuin Suomeen pahimmillaan viime sotien aikana, semmoiset 600-800 kaatunutta päivässä.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

MIksi pitäisi Uralia myöten? Oliko Ural Suomen laillista aluetta?

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala Vastaus kommenttiin #55

Mieleeni vain tulivat Suomen toimet jatkosodassa.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto Vastaus kommenttiin #58

No missä vaiheessa antoivat käskyn edetä Uralille?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Venäjä ei laske tuomitsemisia vaan pakotteet jotka sille asetetaan. Maailmaan mahtuu ääntä eikä kukaan tule antamaan Venäjälle tuomioita laittomuuksista.

Se kyllä kirpaisee jos Venäjän talouden saa kärsimään ja kunnolla. Toinen vaihtoehto olisi Ukrainan murskaava vastaisku mutta se on yhtä suuri vitsi kuin itse Ukrainan armeija. Voisikohan ukrainalaiset muuttaa vähäksi aikaa Tsetseniaan ja sieltä tulisi tilalle 10-15 tuhatta kovaa kaveria näyttämään miten homma hoidetaan kotiin? Ukrainassa olisi vähän enemmän välineistöä kuin mitä Tsetseniassa jokin aika sitten.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Vaikka näillä ei vaikutusta olisikaan, niin on se ihan hauska laskea näitä tuomitsemisia. Kun nyt myös Saksa ja Tshekki ovat tuominneet Venäjän voimankäytön, on Suomi mielestäni ainoa "länsimaa" näkemistäni kannanotoista, joka ei ole Venäjän eilisiä toimia tuominnut. Suomi haluaa ainoana maana "riippumattoman kv-tutkimuksen," mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. Tutkimusta on vaadittu nyt Sauli Niinistön ja Juha Sipilän suulla.

https://twitter.com/valtioneuvosto

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Britannia tuomitsee Venäjän voimankäytön selvin sanoin ulkoministeri Jeremy Huntin suulla:" The UK utterly condemns Russia's use of force against Ukrainian vessels entering the Sea of Azov. Once again, we see Russian CONTEMPT for international norms and Ukrainian sovereignty. Russia must release detained Ukrainian sailors and guarantee free passage through Kerch Straits."

https://twitter.com/Jeremy_Hunt/status/10670640631...

Käyttäjän JormaLehmonen kuva
Jorma Lehmonen

Sinä se vaan Martti jaksat siitä swiftistäsi jauhaa. Ihan oikein tosissasi kirjoittelet että sulkisivat Venäjän sen ulkopuolelle? Eurooppa ja Kiina ja myös muuten Ukraina ovat liian riippuvaisia Venäjän energiasta yms. joten voithan sitä nähdä märkiä unia moisesta mutta todellisuus tässäkin tapauksessa on aivan toista. Rahan pitää pyöriä ja Nurmen Martilta ei siihen lupaa kysytä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kevennykseksi soitettakoon entisen venäläismielisen virolaisen Georg Otsin "Mustanmeren Valssi:

https://www.youtube.com/watch?v=jq6-NSnlZxs

och samma på russki:

https://www.youtube.com/watch?v=A9YdoNdRvhM

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Vernäjä jatkaa entisen Neuvostoliiton olemista maailman syöpänä, ei mulla muuta.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri
Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Kaikki venäjän vaikutuspiiriin joutuneet maat kärsivät heikommasta elintasosta kuin USA:n vaikutuspiiriin joutuneet.

Esimerkkeinä saksa, jossa itäinen osa on edelleen valtavista tukipaketeista huolimatta elintasossa länsipuolta jäljessä.

Venäjän karjala on todellinen kurjala ja elintaso Suomen puoleiseen karjalaan huikea.

Köningsberg oli kukoistava kulttuurikaupunki saksalaisten johdolla ja nyt se on huorien ja narkkareiden kansoittama surkea rotanloukko.

Suomen tulee liittyä Natoon, jotta vältetään varastetun karjalan kohtalo ja voidaan lopettaa tuo naurettava yya-liturgia.

Myönnetään tosiasiat. Venäjä on roistovaltio, joka ei kunnioita toisten maiden itsemääräämisoikeutta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tämä saattoi olla Putinille yllätys.

Turkish Foreign Ministry: We are concerned about incident in the Azov Sea

The ministry notes that official Ankara is watching the events and tensions in the Azov Sea and the Kerch Strait:

"On this background we are concerned about the news about the wounded as a result of firing on Ukrainian navies. As one of the Black Sea countries, we emphasize the importance of not creating barriers to entry and exits at Kerch Strait. We urge to refrain from any steps that can endanger regional peace and stability, respect international law, and avoid tension," Foreign Ministry's statement said.

Notably, 6 Ukrainian sailors were wounded as a result of the firing launched from the Russian ships in the Azov Sea on November 25.

https://report.az/en/region/turkish-foreign-minist...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset