Uusliberalismia

"Hulluja on kaikkialla" - Venäjän kohukansanedustaja ärähti persunuorille

Venäjän homopropagandalain isänä tunnettu duuman jäsen Vitali Milonov kuittaa persunuorten Karjala-haaveet yksittäisen hullun puheina. "Kaikkialla on hulluja, jotka esittävät kummallisia ehdotuksia - sekä Venäjällä, että Suomessa," kuittaa Milonov venäläisellä mpsh.ru-sivustolla. "Täytyy ymmärtää, että tässä ei ole kysymys perussuomalaisen puolueen virallisesta kannasta. Ja vielä vähemmän Suomen viranomaisten kannasta. Se on yhden mielipuolen lausunto."

"Mielipuolella" Milonov viittaa Henri Hautamäkeen, joka valittiin viime viikonloppuna Perussuomalaisten Nuorten hallitukseen ja joka twiittasi julkisuuteen persunuorten kokouksen päätöksen Karjalan takaisin vaatimisesta. Hautamäestä on tullut muutamassa päivässä julkkis Venäjällä, mutta se ei ole Hautamäen tahtia haitannut. Hautamäki on viikonlopun jälkeen lisännyt pökköä pesään kutsumalla Venäjää Twitterissä "iivanaksi."

Milonov on aiemmin esittänyt Ilta-Sanomien mukaan Suomi-myönteisiä lausuntoja ja kutsunut Talvisotaa "miehityssodaksi." Hän on myös ollut huolissaan suomalais-ugrilaisten kielten kohtalosta.

Saa nähdä, jättääkö persujen johto nuorisojärjestönsä tuleen makaamaan tässä asiassa vai onko odotettavissa jotain selityksiä. Venäjällä asiasta on noussut aivan suhteeton mediakohu, mutta Suomessa lehdet ovat olleet Ilta-Sanomia lukuun ottamatta hiljaa.

https://mpsh.ru/42969-vezde-durachok-naydetsya-milonov-otvetil-na-trebov...

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005464084.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (40 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Hautamäki ei ole säästellyt sanojaan persunuorten Karjala-vaatimusta koskevassa Twitter-keskustelussa:

https://twitter.com/HenriHautamaki/with_replies

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Populistit ovat populisteja vaikka voissa paistaisi.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Kuinka moni poliitikko ei jollain tavalla ole populisti?

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Minä en näe mitään pahaa perussuomalaisten nuorten ehdotuksessa. Hyvä, että joillain löytyy rohkeutta ehdottaa vääryyksien oikaisemista tässä umpisuomettunmeessa maassa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Hautamäen twiitissä ei ollut kyse ehdotuksesta vaan vaatimuksesta. Keskustelussa on vaadittu satojentuhansien ihmisten pakkosiirtoa Karjalasta aivan kuin Suomi olisi mahtavakin natsivaltio.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Ei vaatimuksessakaan ole mitään vikaa. Minusta se on alueitamme rosvonneen valtion ihan oma asia järjestää asukkaansa muualle. Mielummin rauhanomaisesti nyt, kuin silloin eivät sitä tehneet. Eikä niitä asukkaita ole satojatuhansia, vaan alle satatuhatta.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #9

Ei Venäjä ole rosvonnut Suomelta mitään.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #13

Tarkoitatko, että Venäjä ei ole vastuussa NL:n rosvouksista? Silloin Venäjä ei myöskään olisi NL:n oikeuksien perijä ja haltija. Tilanne onkin sitten helppo, perimme Venäjältä vuokraa alueemme käytöstä vuodesta 1991 alkaen. Tätähän tarkoitit?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #16

Pariisin rauhansopimuksella semntoitiin aikanaan rajat. Suomella ja Venäjällä on valtiosopimus,jossa on kaikista aluevaatimuksista luovuttu melmmin puolin. Kukaan ei Euroopassa halua rajariitojen lämmittämistä. Näihin päätöksiin kaikki asianomaiset tyytykööt.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson Vastaus kommenttiin #18

Niinpä. Jos katsotaan hieman kauemmaksi taakse ajassa niin tuo alue on kuulunut Venäjälle Uudenkaupungin rauhasta (1721) alkaen ja vuonna 1812 sitä liitettiin osaksi suuriruhtinaskuntaa. 1917 se jäi sitten väliaikaisesti Suomen tasavallan puolelle kunnes 1940 Neuvostoliitto otti sen takaisin.
Onneksi Stalin ei vaatinut Pähkinäsaaren rauhan rajat palautettaviksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rajamuutokset

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto Vastaus kommenttiin #19

Unohdit, Karlsson, että siinä välissä Suomi tuli itsenäiseksi ja sen rajat määriteltiin Tartossa 1920. Silloinhan valtio on koskematon. Tai ainakin piti olla.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto Vastaus kommenttiin #18

Kas ihmettä, kun Viron ja muun Baltian kohdalla ne "sementoidut" rajat eivät enää pitäneetkään.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #18

"3 artikla

Sopimuspuolet sitoutuvat säilyttämään yhteisen rajansa hyvän naapuruuden ja yhteistyön rajana ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti sen loukkaamattomuutta ja toistensa alueellista koskemattomuutta kunnioittaen."

Pariisin rauhansopimuksessa todettiin väärillä perusteilla Suomi syylliseksi sotaan ja tuomittiin sekä alueluovutuksiin, että mittaviin korvauksiin. Jos tuo oikeusmurha viimein todetaan ja rauhansopimus kumotaan, ei alueiden palautus voi olla tuon valtiosopimuksen kanssa ristiriidassa.

Erikoista on se, että Italiaa, joka oikeasti oli sotilasliitossa Natsi-Saksan kanssa, ei tuomittu mitenkään.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #28

Itse olen aina hämmästellyt sitä miten tehokkaasti historiassa on yritetty unohtaa Neuvostoliiton laiton hyökkäys Puolaan 1939 ja yhtä laittomat hyökkäykset Baltiaan ja Balkanille. Hyökkäys Puolaan oli vielä lähes yhtäaikainen Saksan kanssa ja sovittu etukäteen natsien kanssa. Neuvostoliitto oli toisen maailmansodan aloittajavaltio yhdessä Saksan kanssa mutta näin se historia kauniisti vääristyy.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #18

Suomi tai Neuvostoliitto tai Venäjä ei ole sementoinut mitään. Oikeudellinen fakta on että Neuvostoliitto ryösti Suomelta ao. alueet ja pakotti voimaa eli törkeää pakkoa käyttäen isomman oikeudella Suomen hyväksymään rajasopimukset ym. Kysymys kuuluukin, onko se isomman oikeus ja pakko hävinnyt vuosikymmenien aikana vai tunteeko Suomi edelleen tiettyä ahdistusta itänaapurin vieressä.

Baltian maat ovat hyviä esimerkkejä laittomista miehityksistä ja rajojen muuttumisesta kun oikea tilaisuus tulee. Neuvostoliiton miehitys kesti aikansa mutta miten kävi? Krim tulee samalla tavalla palautumaan oikealle omistajalleen kun aika on oikea.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #18

Raja on sovittu valtion kanssa jota ei enää ole olemassa, joten sementointi ei oikein päde.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto Vastaus kommenttiin #13

Kyllä on, N:liitto-nimisenä. Ei siinä välissä tehty nimenvaihdos puhdista rosvoa rehelliseksi.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Nuoruus ei välttämättä ole hulluutta... usein se kuitenkin vähintään yli-innokkuutta on.
Realiteetit toki kannattaa muistaa. Putinin tai vastaavien aikana ainakin on tasan mahdotonta tuollaisista haaveillakaan. Karjala takaisin tuli mm. Koiviston ja Väyrysen kautta torpattua silloin, kun siihen oli edes jotain mahdollisuuksia.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015100720483563

Paljon muusta hulluudesta voimme sitten kiittää Halostakin..... ja tietenkin Putinia. Putin ei sentään ollut meidän valintamme.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Ei tämä minusta ole kovin vaarallista, mutta ei tässä jirveästi järkeäkään ole. Paitsi jos tarkoituksena oli Venäjän trollaaminen.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Nuoret on nuoria. Voihan tässä olla taustalla sekin, että tätä kautta halutaan tuoda esiin sitä, että ei ainakaan olla Venäjämyönteisiä.

Menetettyjen alueiden hankkiminen takaisin ei ole ollut realistista enää moneen kymmeneen vuoteen. Monella venäläisellä on karjalassa jo syvät juuret. Ei se olisi kohtuullista, että heitä pakkosiirrettäisiin minnekään. Ja mitkä ne kustannuksetkin olisivat Suomelle? Ainoa strategisesti järkevä alue olisi saada takaisin yhteys jäämerelle.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

No suomalaisilla on vielä syvemmät juuret sinne.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ei kai vain Snellman ole suomettunut? Emme elä enää Kekkosen aikaa!

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Olin kaukaa viisas ja opettelin venäjää jo lapsena 70-luvulla ; )

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Olen jo aikaisemmin esittänyt, jotta Karjalsta tehdään Suomen ja Venäjän erityistalousalue, kuten Kiinassa aikanaan tehtiin. Verovapaat yritykset, kasinot, ilotalot sinne.

Toisen MS:n jälkeisten rajojen muuttamista ei Euroopassa kannata kukaan, ihan turha ehdotus.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Minusta riittäisi enemmän kunnian palautus, rehabilitaatio, kuin vääryydellä vietyjen alueiden palautus.

Karjalan palautuksessa väestö on ongelma. Petsamossa sitä ongelmaa tuskin on. Samoin Suomenlahden saarissa väestö ei tuottaisi ongelmia, ehkä enemmän Venäjän turvattomuuden tuntemus olisi este.

Kunnian palautusta Venäjä tuskin myöntää mutta muilta Pariisin rauhansopimuksen muilta osapuolilta sitä voisi pyytää. Kunnian palauttamiseen riittäisi esimerkiksi toteamus, että Suomi ei ollut syyllinen syksyllä 1939 Talvisotaan eikä kesällä 1941 Jatkosotaan. Perustelut Suomen sotasyyllisyydestä olivat virheelliset. Se ei voi olla sotarikos jos saa apua maansa puolustamiseen ainoastaan Saksalta.

Oikeastaan Suomen kunniaa ei ole viety vaan, kysymys on siitä, että Pariisin rauhansopimuksen osapuolet myöntäisivät virheensä. Virheen tunnustaminen olisi enemmänkin heidän kunniansa palautus.

Käyttäjän tuominenanttijuhani kuva
Antti Tuominen

No juuripa näin! Nämä "Karjala takaisin" -haaveet (vaikka pullo kerrallaan) ovat eräänlaisia vihaisten nuorukaisten märkiä unia, joissa ei ole mitään reaalipoliittista logiikkaa. Mutta esittämälläsi historiallisen virheen korjauksella sitä saattaisi olla. Ja se on enin, mitä voimme saavuttaa.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Minusta on aivan loogista palauttaa suomalaisille heidän rosvottu maansa takaisin. Se on tosin varmaa, että sitä ei nyky-Venäjän ja Putinin aikana varmasti tapahdu, kun lisää pitää heiden koko ajan vieläkin saada. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt, että suurimmat vastustajat löytvät suomalaisista itsestään.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Pienbritanniahan varoitti Suomea etenemästä Itä-Kajalaan v. 1941, siitä ei välitetty, ja sodanjulistus seurasi.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

--Hautamäki on viikonlopun jälkeen lisännyt pökköä pesään kutsumalla Venäjää Twitterissä "iivanaksi."
Hautamäki on ilmeinen tshuhna.

По мшистым, топким берегам
Чернели избы здесь и там,
Приют убогого чухонца

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Hirveää, haukkua ryssiä iivanoiksi:)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Tshuhna on tshuhna, vaikka margariinissa paistaisi.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Kuinka nomi nykynuori oikeasti haluaa karjanlan takaisin?

Veikkaan että kovin moni ei.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Eihän nykynuorilla ole mitään pohjaa edes käsittää sitä tragediaa, mihin suomalaiset joutuivat silloin, eikä minusta pelkästään heidän pitäisi edes päättää asiasta.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Juttu leviää Venäjällä usein rikkinäisellä puhelimella. Tässä väitetään, että Karjalan palauttamista vaatii "Suomen hallitukseen kuuluva Perussuomalaiset-puolue."

http://47news.ru/articles/148659/

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tällä Youtube-"uutiskanavalla" Karjala-vaatimusta myydään Timo Soinin kuvalla:

https://www.youtube.com/watch?v=gw1mRQuVm3Y

Herännyt on myös eräskin dosentti, joka kutsuu persunuorten vaadetta "Naton uudeksi likaiseksi hybridioperaatioksi."

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"On aika palauttaa se, mikä on pöllitty," kirjoittaa Georgiassa asuva Putin-kriittinen professori Oleg Panfilov Karjalaan viitaten.

https://twitter.com/OlegPanfilov7

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Karjala herättää väkeviä tunteita. Ne tunteet eivät suinkaan aina perustu vanhaan kotiseuturakkauteen, vaan ovat enemmänkin poliittisia, elleivät peräti sotilaspoliittisia, ja hyvin usein niihin liittyy myös pyhä ryssäviha, jolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä Karjalan kanssa.

Isäni, parin viikon kuluttua 95 vuotta täyttävä Viipurissa syntynyt ja kasvanut sotaveteraani ei ole koskaan kaivannut Karjalaa takaisin. Jonkun kerran siellä kävi eläkeukkona, eikä mitään sieltä takaisin halunnut.

Armas anoppini, joka pörtsinä ehti 94 vuoden ikään, ei Viipurissa syntyneenä ja kasvaneena kaivannut Karjalaa takaisin, eikä koskaan Karjalassa käynyt. Pietarissa kyllä visiteerasi, koska se on hieno kaupunki.

Joten jos persusnuoret haluvat Karjalan takaisin niin motiivit ovat enemmän kuin kyseenalaisia.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Niin, trollauksestahan on kysymys. Ja onnistuneesta sellaisesta, kun Venäjän nettilehdet käyvät kuumina. Vaikea kuvitella, että nuori sukupolvemme jälleenrakentaisi mitään tai lähtisi uudisraivaajiksi, siinä kun täytyisi tehdä muutakin kuin näprätä puhelinta.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Älä höpötä roskaa, Siikala. Vai ei ryssävihalla ole mitään tekemistä Karjalan rosvouksen kanssa? Vaikka karjalaiset menettivä kotiseutunsa, elinkeinonsa ja koko elämänsä Karjalassa venäläisten valloitushalun ja hyökkäyssodan takia?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset