Uusliberalismia

Åkesson maahanmuuttajista: he eivät sovi Ruotsiin

Ruotsissa kohistaan vaalipäivän aattona ruotsidemokraattien puheenjohtajan Jimmie Åkessonin esiintymisestä Sveriges Televisionin (SVT) vaaliväittelyssä eilen illalla. Åkesson sanoi kiihdyksissään, etteivät maahanmuuttajat saa Ruotsissa töitä, koska "eivät sovi Ruotsiin" ja "eivät ole ruotsalaisia."

Åkesson on pyrkinyt karsimaan natsiretoriikkaa puolueensa ohjelmista ja erottanut suuren määrän öyhöttäjiä puolueestaan. Vaalikampanjassa hän on esiintynyt tähän asti maltillisesti, mutta tuliko eilen ruotsidemokraattien todellinen linja esiin?

Lähetyksen juontaja ei voinut muuta kuin ottaa etäisyyttä Åkessonin lausuntoihin suorassa lähetyksessä. SVT:n toimintaa ohjaa nimittäin "demokratiapykälä," jonka mukaan ulos ei saa päästää mitä tahansa.

Gallup-menestyksestään humaltuneet ruotsidemokraatit vaativat tuon selkkauksen johdosta SVT:n tapaamiseen, joka alkaa näillä hetkillä. Puolue vaatii SVT:ltä anteeksipyyntöä ja uhkailee sitä toimenpiteillä, joita puolue tietysti voi toteuttaa, jos vaalien tuloksena vaikutusvalta julkisen palvelun yleisradioon kasvaa.

Äärioikeisto on ennustanut itselleen jopa yli 30 prosentin kannatusta huomisissa vaaleissa. Olen pitänyt ruotsalaisia tolkun ihmisinä, ja nyt sitä tolkkua kysytään.

https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/WL5v6K/sd-kallar-svt-till-mote-efte...

EDIT: En ole varma, missä tämänpäiväinen tapaaminen järjestetään

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (106 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Höpö höpö

Sillä, että puhuu asioista niiden oikealla nimellä, ei ole mitään tekemistä natsien tai natsiretoriikan kanssa.

Onko Volkswagen natsiauto, kun sen juuret johtavat Hitleriin?

Ruosissa jopa kotoutuneet maahanmuuttajat (yleistäen) ovat sitä mieltä, että liika on liikaa ja että Ruotsiin on muuttanut ihmisiä, jotka eivät sinne kuulu.

Jounin kannattaa muistaa, että myös SD:n jäsenistöön kuuluu runsaasti jo kotoutuneita maahanmuuttajia, siis muualtakin kuin pohjoismaista.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Jos tuo on "asioiden oikeilla nimillä" puhumista, ei olla enää kaukana natsien suorasta "Ausländer raus"-huudosta.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Jouni näyttää polttaneen hiansa, hieman malttia asiaan vaikka olet demari.

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

"Anpassar" on suomeksi mukautua ei sopia.

Åkesson sanoi "ei mukaudu, eikä halua mukautua "

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #95
Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Onko Volkswagen natsiauto, kun sen juuret johtavat Hitleriin?"

- Sitä mahdollisuutta ei voida sulkea pois. Ja entäs tämä sitten, "toinen tohelo":

https://img.rasset.ie/000f27e0-800.jpg

"Ajattele millä ajat", kehotti Volvo aikoinaan.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#1
Sillä, että puhuu asioista niiden oikealla nimellä, ei ole mitään tekemistä natsien tai natsiretoriikan kanssa.
.............

Millä ihmeen "oikealla nimellä"?

Kuulostaa ihan retoriikalta.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"I det femte kapitlet i radio- och tv-lagen finns den så kallade demokratibestämmelsen. Där står det att SVT:s programverksamhet måste ”präglas av det demokratiska statsskickets grundidéer och principen om alla människors lika värde."

https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/WL5v6K/sd-kal...

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Katselin about puolet tuosta keskustelusta. Hyvää vaihtelua suomalaisiin poliittisiin keskusteluihin. Jopa monelta ruotsalaiselta alkaa loppua ymmärrys hallituksensa toimiin (eikä kyseessä pelkästään tämä hallitus) enkä täysin ihmettele. Ei ole ollut erityisesti suvaitsevampaa maata kuin Ruotsi, mutta tulokset eivät ole olleet selvästikään sellaisia, jotka olisivat läheskään kaikkia miellyttäneet. Katsotaan nyt rauhassa miten ruotsalaiset äänestävät.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Tasaiselta näyttää blokkien välillä viimeisimmässä kyselyssä ja tulos voi päättyä miten päin vain. Kumpikin blokki näyttää vähän vahvistuneen, mikä vain lisää mielenkiintoa.

Aftonbladet/Inizio

Vänsterpartiet 9,6 procent + 0,2

Socialdemokraterna 24,6 Oförändrat

Miljöpartiet 5,2 + 0,2

Kristdemokraterna 5, 9 - 0,6

Centern 9,4 + 1,0

Liberalerna 5,8 - 0,2

Moderaterna 19,6 + 0.4

Sverigedemokraterna 16,8 - 0,5

Övriga 3,1 - 0,4

Alliansen

40,7 procent + 0,6 %

De rödgröna

39,4 procent + 0,4

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Joo, asioista voidaan puhua, olla puhumatta, tai käyttää tilastoja. Toki, yleistäminen aiheesta on sinänsä virheellistä, että ne kyllä Ruotsissa työllistyvät, jotka haluavat töitä tehdä, oppia kielen ja integroitua, tai ovat tulleet Ruotsiin töihin.

https://www.ekonomifakta.se/Fakta/Arbetsmarknad/In...

SVT julkaisi myös keväällä työllistymisestä statistiikkaa.

https://www.svt.se/special/typarbetslos-per-kommun/

Käyttäjän VesaPeltola kuva
Vesa Peltola

En usko Åkessonin tarkoittavan kaikkia maahanmuuttajia kollektiivisesti. Länsimainen yhteiskunta ja islam eivät ole helposti jos mitenkään sovitettavissa. Järjetöntä, että tämän yleisen totuuden kertominen on jotenkin tuomittavaa. Niin pitkään, kun toimimme vastoin omaa etuamme ja annamme islamin aseman vahvistua maassamme heikennämme omaa ja tulevien sukupolvien hyvinvointia. Toivottavasti herääminen Ruotsissa herättää myös suomalaiset. Ruotsin ongelmia ollaan kopioitu maahamme idealistien esittämällä väitteellä, että meillä osataan hoitaa asiat paremmin. Miksi olemme valmiit leikkimään tulella, kun kysymys on omasta maastamme?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Länsimainen yhteiskunta ja islam eivät ole helposti jos mitenkään sovitettavissa."

Etkö yhtään mieti mitä kirjoitat? Vaihda "islamin" tilalle "juutalaiset" ja katso, miltä se näyttää.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Etkö yhtään mieti mitä kirjoitat? Vaihda "islamin" tilalle "juutalaiset" ja katso, miltä se näyttää."

Juutalaisilla ei ole koskaan ollut ongelmia integroitua länsimaisiin yhteiskuntiin.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #13

O h o !
Suomessakin oli hyvin yleinen usko 1920- 45 , että juutalaiset ovat suomalaisuudesta erillinen ja sille vaarallinen kansanryhmä. Josta ei koskaan tule suomalaista.
Olen juuri lukenut erittäin suosittua kirjallisuutta 1920- luvun alusta, jossa lähes joka kirjassa viitataan " juutalaiseen vereen" hirveänä häpeänä ja kauhistellaan, miten monissa saksalaisissa ja ranskalaisissa kirjailijoissa on " juutalaisverta".
Ja arvaapa tekijä. Suomisen perheen luoja Elsa Soini.

Saksalaiset olivat 20- luvun alusta asti täysin vakuuttuneita - ja todistivat tämän tilastoilla ja dokumenteilla- että juutalaiset ovat miltei yhtä suuri uhka isänmaalle kuin bolševikit.
Tätä vastaa nykyinen persu - ja SDretoriikka, jossa uhka ovat muslimit ja " kommunistit".
Kommunisteja taas ovat kaikki, jotka puolustavat muslimeja - tai yleensä vähemmistöjä.
Koko jengille lupaillaan myös samaa kohtelua kuin juutalaisille silloin.

Retoriikka , kuvasto, selitykset , todisteet , jopa laulut ovat identtisiä.

Se, mitä ja miksi juutalaiset tai " kommunistit" tai muslimit t o d e l l a ovat, ei tietenkään liity tähän mitenkään.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson Vastaus kommenttiin #54

Mutta ei Ruotsin sosiaalidemokrateillakaan ole ihan tyhjät kaapit. Kyllä siellä on iso luuranko 1930-luvulta kun juutalaiset alkoivat muuttamaan joukolla Saksasta Kristalliyön jälkeen 1938. Heitä ei nimittäin haluttu päästä Ruotsiin ja sekä Ruotsin että Sveitsin ulkoministeriöt ehdottivat Saksalle, jo ennen Kristalliyötä, että kaikkien juutalaisten passeihin leimattaisiin punainen 3 cm korkea J-kirjain. Ruotsi meni niin pitkälle että sääti ihan uuden pykälän ulkomaalaislakiin, Heille jotka pakenivat kotimaastaan "på grund av sin ras eller eljest inskränks i sina försörjningsmöjligheter eller där känna vantrevnad" ei ollut oikeutta hakea turvapaikkaa Ruotsista. Känna vantrevnad on käännettynä tuntea olonsa epämukavaksi. Hieno eufemismi sille tosiasialle että juutalaiset olivat vapaata riistaa ja pahoinpideltiin, suljettiin leireihin ja tapettiin jo ennenkuin varsinainen Endlösung alkoi. Ruotsin hallitusta johti silloin sosiaalidemokraattien Per-Albin Hansson. Punaisella J-passilla saapuvia käännytettiin jo rajalla ellei heillä ollut valmiiksi oleskelulupaa tai niin sanottu rajasuositus. Suosituksen saivat esimerkiksi muut saksalaiset jotta heidän rajanylitys Ruotsiin sujuisi helpommin. 5. lokakuuta 1938 otettiin Saksassa käyttöön passien leimaaminen myös niille jotka menivät muualle kuin ruotsiin tai Sveitsiin.

Käyttäjän VesaPeltola kuva
Vesa Peltola

Kyllä äärijuutalaiset, äärikristityt ja ääri- jne ovat myös huonosti sovitettavissa yhteiskuntaamme. Kiitos täydennyksestä. Näitä ryhmiä ei vain ole samassa määrin pyrkinyt Eurooppaan, joten käytännössä ongelmat ovat islamin arvojen ja länsimaisten arvojen kohtaamisessa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #14

"Kyllä äärijuutalaiset, äärikristityt ja ääri-"

Ääri-mitä tahansa on aina yhteiskunnallinen ongelma, toisaalta äärimääritelmä on nykyään usein vain leimaamista.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Vaihda "islamin" tilalle "juutalaiset" ja katso, miltä se näyttää."

Juutalaiset ovat mieletäni sopeutuneet hyvin länsimaiseen yhteiskuntaan, joten ehdotettu vaihto ei ole relevantti.

Juutalaiset harjoittavat omaa uskontoaan ja pitävät yllä perinteitään, mutta ne eivät ole ristiriidassa länsimaisten arvojen kanssa.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #15

Se, mitä sinä tällä hetkellä ajattelet juutalaisista, ei liity tähän mitenkään.
Kyse on kansanryhmien demonisoinnista osana propagandaa .
Joka tässä on täysin identtistä natsipropagandaa kanssa.

Juutalaiset itsekin tunsivat olevansa osa yhteiskuntaa, ihan kuten muslimit tänään.
He vain olivat natsien propagandassa liian erillinen ja uhkaava osa.
Ihan kuten muslimit äärioikean propagandassa nyt.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #56

"Juutalaiset itsekin tunsivat olevansa osa yhteiskuntaa, ihan kuten muslimit tänään."

Älä nyt taas höpötä tyhjää, juutalaiset ovat aina sopeutuneet länsimaihin eikä heitä ole Suomessa ja muissa pohjoismaissa vainottu muualla sitäkin enemmän. Juutalaiset eivät olleet terroristeja kuten muslimit tänä päivänä eikä muslimeilla ole aikomuksenakaan integroitua länsimaisiin yhteiskuntiin joka tulee hyvin esille nyt Ruotsin vaaleissakin.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #58

Miten vaikea tätä on käsittää?

Saksalaiset saatiin täysin v a k u u t t u n e i k s i , " pitävin todistein" , että juutalaiset ovat vaarallinen erilliskulttuuri, uhka saksalaisuudelle, omaavat epäilyttäviä tapoja, haluavat valloittaa maan, varastaa varallisuuden ja turmella kulttuurin.
Ovat uskontonsa luvan perästä epärehellisiä ja ahneita.

Tämä todistettiin aukottomasti.

Se, ettei Suomessa ollut vastaavia vainoja, on pääasiassa sattumaa.
Asenneilmasto oli 30- luvulle tultaessa siihen täysin valmis.
Kuten Hollannissa ja Ranskassa, muiden muassa.

Se, että sinä olet nyt täysin vakuuttunut, että vaikka tuo kaikki oli propagandaa suhteessa juutalaisiin,
sama tuotos ei kuitenkaan ole propagandaa suhteessa muslimeihin, on lähinnä surullista.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #73

"Saksalaiset saatiin täysin v a k u u t t u n e i k s i , " pitävin todistein" , että juutalaiset ovat vaarallinen erilliskulttuuri, uhka saksalaisuudelle"

Aivan sekopäistä, saksalaiset, saksalaiset ja lisää saksalaisia, natsi-Saksako on jäänyt päähäsi soimaan? Etkö nyt jo usko että juutalaiset ovat aina sopeutuneet länsimaihin toisin kuin muslimit? Juutalaisista ei ole koskaan ollut uhkaa kuten muslimeista on ollut niin pitkään kuin heitä on länsimaihin tullut.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #82

Ei kyse ole saksalaisista mitenkään erityisesti kansallisuutena vaan siitä, että sen ajan natsipropagandan kanssa identtinen propaganda valloittaa Eurooppaa .

"Juutalais- marxilaisen salaliiton " tilalla vain on " islam " ja " kulttuurimarxilaisuus".
Oireellisesti nytkin pääosa tämän propaganatehtailun tuotoksista näkee myös " kommunismia " kaikkialla, missä sen väitteitä arvostellaan.
Silloin puhuttiin " internationalismista" nyt " globalismista".

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #99

Mutta vaikka propaganda olisikin "identtistä", eihän siitä voida vetää sitä johtopäätöstä, että juutalaisuus ja islam olisivat identtisiä yhteiskunnallisten vaikutustensa suhteen.

Jos islamin vastaisessa retoriikassa onkin vastenmielisiä piirteitä, ei tämän pitäisi sokaista meitä itse islamiin – tai ainakin moneen sen vaikutusvaltaiseen suuntaukseen – sisältyviltä vastenmielisiltä piirteiltä.

Todettakoon muuten vielä sekin vivahde-ero, että islam on "vain" uskonto, mutta juutalaisuus on paitsi uskonto myös etninen identiteetti. Sikäli islamin vastustaminen ei kohdistu kansanryhmään yhtä erottamattomasti kuin juutalaisuuden vastustaminen.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #101

Kysehän propagandan vaarallisuudessa onkin juuri siitä, että se demonisoi vihan kohteen, riistää viimekädessä siltä ihmisyyden.
Natsit kehittivät tämän huippuunsa yhdistäessään juutalaisen uskon ja juutalaisen veren " moraalittomaan ja tuhoisaan perimään".

Nykyinen äärioikeiston propaganda toisintaa tätä ; yksityskohtia myöden niin, että se samaistaa " islamin" ja muslimit jonkinlaisena etnisenä ryhmänä, jopa niin , että puhuu " arabeista" tarkoittaessaan muslimeja.

Silloin ongelma ei ole se, onko joissain muslimeissa huonoja ominaisuuksia.
Vaan propagandan luonne natsipropagandan uusintana.

En tajua- tai ehkä tajuan liiankin hyvin - miksi joidenkin on mahdoton myöntää tähän liittyvää suunnatonta vaaraa.
Eihän se muslimeihin pysähdy ! Hyvänen aika sentään. Ei pysähtynyt silloin juutalaisiinkaan.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard Vastaus kommenttiin #56

"Juutalaiset itsekin tunsivat olevansa osa yhteiskuntaa, ihan kuten muslimit tänään."

Suomen muslimeja ei voi niputtaa yhteen ryhmään. Suomen tataarit ovat kenenkään vainoamatta eläneet täällä yli 200 vuotta. Nykyisessä siirtolaisuudessa kysymys on koko Euroopan laajuisesta ilmiöstä - liian paljon, liian lyhyellä aikavälillä, liian patriarkaalisista kulttuureista, liian paljon nuoria miehiä, liian vähän naisia.

EU:n maahanmuuttopolitiikka on kansojen painostuksesta muuttumassa, toivottavasti vihdoin järkeväksi - kaikkien osapuolten, niin kantaväestön kuin myös islamilaissiirtolaisten hyväksi. Tulijoiden integroituminen uuteen maahan palvelee ensisijaisesti heidän omaa jälkipolveaan.

Tutkimus: Nuorten suomalaismuslimien identiteetti vaihtelee tilanteen mukaan – "Moni tuntee itsensä suomalaiseksi ulkomailla ja ulkomaalaiseksi Suomessa" https://yle.fi/uutiset/3-10389742

– Nuorilta muslimeilta keräämässäni aineistossa suomalaisuus ja islam esitetään selvästi erillisinä ja joskus jopa vastakkaisina tai toisensa poissulkevina ilmiöinä, uskontotieteilijä Pauha kertoo.

– Tutkimieni nuorten mielestä on olemassa yksi todellinen islam, joka on yhteinen kaikille maailman ihmisille, eikä uskonnossa siksi ole sijaa kansallisille tai etnisille eronteoille. Vain tietylle maantieteelliselle alueelle tai tietylle etniselle ryhmälle ominaisissa perinteissä ei heidän mukaansa olekaan kyse uskonnosta vaan "kulttuurista".
– Määrittelemällä jotkin vanhemman sukupolven uskonnolliset tavat "kulttuuriksi" nuoret pystyvät sanoutumaan niistä irti ja oikeuttamaan vanhempien perinteistä poikkeavat uskonnolliset näkemykset, Pauha tulkitsee.

Lainaamani tekstin viimeinen kappale edustaa mielestäni rohkaisevaa kehitystä!

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Jos toi sun lause oli ajattelun tulos niin ei hyvää päivää. Montako terroristi-iskua juutalaiset ovat tehneet euroopassa? Montako murhaa, pahoinpitelyä, ryöstöä, raiskausta jne? Osaatko kertoa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #17

Juutalaiset kärsivät ääri-islamista Euroopassa luultavasti eniten. Siinä mielessä vähän ontuva vertaus.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

"Länsimainen yhteiskunta ja islam eivät ole helposti jos mitenkään sovitettavissa."

Empiiristen havaintojen perusteella tuolle lauseelle on paljon tukea. Esim. Atatürk yritti länsimaistaa Turkin, mutta islam jäi juurimatta, ja nyttemmin on tullut paljon takapakkia, sikäli kun länsimaisuutta pidetään ihanteena.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #41

Turkin viime vuosien kehitys on ollut varsin surullista. Islam on valjastettu vahvistamaan johdon valtaa, ja se tuntuu ikävän hyvin toimivan.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#7
En usko Åkessonin tarkoittavan kaikkia maahanmuuttajia kollektiivisesti.
..........

Ihminen joka ei kykene sanomaan mitä tarkoittaa ei ole kyllä uskottava puoluejohtaja.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Eihän kaikki maahanmuuttajat sovi ruotsalaiseen yhteiskuntaan, eikö se ole tosiasioiden tunnustamista? Jos Syyrian ja Irakin kaikki isis -taistelijat ja Afganistanin talebanit ajetaan sieltä pois, niin pitäisikö Ruotsin ja Suomen todeta ihan valtiollisella tasolla, että tervetuloa meille, kyllä te meille sovitte?

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Osa suomalaisista mamuistakaan ei sopeutunut ruotsalaiseen yhteiskuntaa aikoinaan.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Osa suomalaisista maaltamuuttajistakaan ei sopeutunut kaupunkimiljööseen, edes toisessa sukupolvessa - puoli miljoonaa posii masennuslääkkeitä.

On älyvapaata verrata suomalaisia mamuja lähi-idän mamuihin. Olihan Suomi ruotsalainen 600 vuotta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Rasistin puheet ei yllätä, ei ainakaan minua.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Åkesson on enemmän kuin oikeassa...

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Seppo, ettet vain ole salapersu? :)

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

No miksen siinä mielessä, että sydän sykkii niin persujen kuin sinisten menestykselle. Onhan molemmissa puoluetovereita vuosikymmenten takaa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Mitä väliä? Ja selvästikin hän on urheilun kautta sopeutunut - niin olettaisin, vaikken tiedä kuka lieneekään; tunnistan toki Ruotsin asut. Eivätkä tiukennukset rajavalvontaan (jota Ruotsi jo nyt tekeekin vaihteeksi, ja reilusti paremmin kuin Suomi) tarkoita mitään kirjaimellista "rajat kiinni" höpsöilyä. Tuo kirjaimellisyys monella on ongelma eikä ymmärrys mene sen ylitse mitenkään.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Åkesson sanoi vain sen mikä on totta....

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Minä mitään Åkessonin puheita seuraa, mutta jos hän olisi sanonut, että Ruotsiin sopeutumattomat maahanmuuttajat eivät sopeudu Ruotsiin, niin siinähän ei olisi varmaankaan ollut kenelläkään mitään huomauttamista?

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Tähän asti koko aihe on ollut hygieeniasyistä julkisesti piilossa, ikäänkuin hyshys. Koska Ruotsin oma lähihistoria rotuoppeineen on edelleen kipeä kohta. Jokatapauksessa, tämä kohu seurauksineen sataa suoraan SD n laariin, näin veikkaan. No, huomenna sitten nähdään, mitä tapahtuu, vaiko mitään.

Lupauksia paremmasta Ruotsista ovat kaikki poliitikot jo antaneet niin paljon, että oikein pelottaa mistä ottavat rahat.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Ruotsin rotuopit olivat pahimmillaan ~natsejen tasolla 1900-luvun alkupuoliskolla - demarit esiintyivät niissä hommissa ikävän paljon. Osa sekoilusta jatkui peräti toisen maailmansodan jälkeen. Mutta vanhat asiat ovat vanhoja asioita.... ainahan sitä toivoo että ihmiset viisastuvat.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

Ei tule mitään SVT ja SD tapaamisia....18,9% saa äänistä SD ja tekee tasaista nousua. Jää sinne oppositioon ja jatkaa omaa linjaansa, vaikuttavat lähinnä kuntapolitiikkatasolla.
Voi olla että seuraavissa vaaleissa on sitten melko lailla eri asetelmat jos SD jatkaa rauhallista kasvuaan.

Ote maikkarin jutusta "Tutkijat: Outo ilmiö
Tutkijoiden mukaan ruotsidemokraatit on outo ilmiö ruotsalaisessa politiikassa. Professori Sören Holmberg korostaa, että puolue ei ole historiansa aikana hävinnyt yksiäkään vaaleja.
– Vuodesta 1988 he ovat voittaneet kaikki vaalit, kaikki, myös kirkko- ja kunnallisvaalit niissä kunnissa ja seurakunnissa, joissa he ovat olleet ehdolla."

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

No pääasia kuitenkin on se, että nuo tapahtumat ovat meillä jo ohi, pikkupuolueeksi kutistuneet persut ja siniset eivät päätöksentekoa enää sekoita.

Antaa ruotsalaisten nyt nauttia. :)

Åkesson ei tiedä talouspolitiikasta mitään, sekin tuli tuossa hyvin selväksi, samanlainen yhdenasian koohottaja, kuin Halla-aho

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Inhottava/halveksittava" (avskyvärt) lausunto, sanoo pääministeri Löfven Åkessonin puheista. SVT:n toimitusjohtaja Hanna Stjärne on asettunut puolustamaan vastaavan päätoimittajan päätöstä ottaa etäisyyttä Åkessonin lausunnosta.

https://www.aftonbladet.se/tv/a/264797

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Tuntuu jotenkin oudolta, että vaalipanelin järjestäjän tehtävä olisi ottaa kantaa jonkun puolueen puolesta toista puoluetta vastaan?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Suomessa tämä on YLEistä eikä pelkästään vaalipaneleissa vaan kaikissa kaskusteluohjelmissa minne on päästetty eräs suomalainen puolue.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #36

No sen olen kyllä havainnut, vaikkakaan en sitä pidä ammattimaisena.
Joskun juontaja jopa selvästi kiihtyy ja paljastaa näin asenteensa.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Ei ottaa kantaa puolueisiin, mutta pitää keskustelusta poissa avoin vihapropaganda.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #75

Yhden miehen vihapuhe on toiselle avointa, asiakeskustelua.
Riippuu siitä kenen ennakkoluulojen mukaan tarkastellaan.

Käyttäjän VesaPeltola kuva
Vesa Peltola

Totuus ei ole aina mukavaa. Kun ollaan vain ymmärtäviä ja mukavia uskoen kaikista vain parasta ollaan tässä. Nyt sitten yritetään vanhaa taktiikkaa, jossa väärät mielipiteet ovat kauheita ja siinä sivussa tietenkin niiden esittäjätkin. Vain hyvät ihmiset kuten Löfven kumppaneineen ovat äänesi arvoisia, vaikka ovatkin pääsyyllisiä koko ongelmaan.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Käsittääkseni Ruotsilla on ollut jonkin verran ongelmia kotouttamisen kanssa. Siten voidaan sanoa, että maahanmuuttajat eivät ainakaan jossain määrin sovi Ruotsiin?

Käyttäjän VesaPeltola kuva
Vesa Peltola

Älähän nyt eksy väärille poluille. Virallinen totuus on, etteivät resurssit ole olleet riittävät ja niitä ei ole kaikin puolin osattu käyttää oikein. Tulijoissa ei ole mitään vikaa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Ei ole niin suurta ongelmaa, johon ei voitaisi heittää lisää rahaa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #40

Noita ei monta tarvittaisi, niin voisi painattaa aforismiteoksen (-;

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #50

Pienistä puroista kertyy suuri joki.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tämä on sitä normaalia yleistystä, jota persutkin käyttävät puhuttaessa maahanmuutosta.

''Maahanmuuttajat eivät työllisty, maahanmuuttajat eivät ole ruotsalaisia'', laukoi tuo älypää eilen.

Normaalia, tai siis uutta normaalia on tetenkin se, että kaikki laitetaan samaan kasaan, ei erotella sairaita, vanhuksia, lapsia, insinöörejä, lääkäreitä, ydinfyysikkoja, siivoojia, sairaanhoitajia, kansallisuuksia, ihmisiä jne.

Kaikki maahanmuutto on siis pahasta, eikä kukaan työllisty, eikä kukaan ole ruotsalainen.

Tälläaisia järjen jättiläisiä sitten joku vielä äänestää, ilmeisesti rasistit rakastavat rasisteja, tai sitten äänestäjien älykkyys ei vaan riitä.

Suomessa sentään tuo ällykkyys on kasvanut, kun on huomattu, millaisia ihmisiä ja ajatuksia sinne uuden normaalin sisälle oikein kuuluu.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Onko totuutta oin vaikea käsittää?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Siis ihan oikeasti olet siis sitä mieltä, että kaikki maahanmuuttajat ovat samanlaisia, ja samaan kasaan laitettavia?

Tiedätkö miksi kutsutaa tuollaista asennetta?

En olisi sentään uskonut, että tuollaisen suustaan ulos päästää, se siitä, että siniset jotenkin eroaisivat persuista, tai ruotsidemokraateista.

Teille siis ei merkitse mitää, tulee maahamme turvapaikanhakijoina, vammaisia, naisia tai lapsia, teille kaikki on vain haittamuuttoa.

Minä häpeäisin, jos tuollaisia ulos suustani päästäisin, mutta se kai sitten on myös sinisten linja.

Ällöttävää

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Ritala on tuossa oikeassa. Maahanmuuttajat eroavat paljon toisistaan. Moni maahanmuutto on vähemmän pahasta tai jopa hyödyllistä. Sen sanominen on ok. Yhtä lailla kaikki maahanmuutto ei ole keskimäärin hyvästä.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Kaikki yleistävät. Keskustelusta tulisi mahdotonta, jos jokainen ryhmä ja asia pitäisi jaotella tarpeeksi pieniin osiin, ettei saivartelun varaa olisi.

Siksi aikuinen ihminen kysyy tarkennusta, jos sitä tarvitsee. Eikä tee blogia siitä pahimmasta mahdollisesta oletuksesta.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Tätä blogia ei ole ymmärtääkseni kirjoitettu mistään " oletuksesta" vaan tapahtumasta Ruotsin TVssä.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari Vastaus kommenttiin #57

Blogissa on mielestäni pari oletusta. Ensinnäkin se, että kommentilla tarkoitettaisiin ihan joka ikistä maahanmuuttajaa. Ja sitten että taustalla olisi rasismi.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #62

Kommentti oli kaikkien hyväksyttyjen määritelmien mukaan selkeästi rasistinen.
Se, että te pidätte sitä totena, ei muuta asiaa.

Jos joku sanoisi nykyään samaa romaneista, juutalaisista tai saamelaisista, tajuaisitte asian heti.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari Vastaus kommenttiin #77

Avaatko vähän näitä määritelmiä. Maahanmuuttajat eivät mielestäni ole rotu.

Jos joku sanoisi saman vaikkapa juutalaisista ja perustelisi sitä esim. sillä että he joutuisivat muslimien väkivaltaisen vainon kohteeksi, en todella löytäisi asiasta mitään rasismia.

Käyttäjän mikanter kuva
Mika Keränen

Mikä tuossa Åkessonin kommentissa on paikkansapitämätöntä?

Vaaliväittelyiden tiimellyksessä tulee varmaan yleistettyä ja muutenkin oiottua mutkia tavallista helpommin, mutta kontekstin huomioon ottaen Å:n huomio on aivan paikallaan. Kaikki luotettavat työllisyystilastot kertovat omaa karua kieltään erityisesti muslimitaustaisten vieraspopulaatioiden työllistymisasteesta niin Ruotsissa kuin muissakin vastaanottajamaissa. Tälle tosiasialle pitäisi sitten yrittää keksiä poliittisesti korrekti selitys. Musujen lähtökohtainen sopeutumattomuus ei tietenkään sellainen ole:

"[P]uoluejohtajat pommittivat gallupnousussa olevaa ruotsidemokraattien puheenjohtajaa Jimmie Åkessonia. Tunteita kuumensi erityisesti Åkessonin näkemys, etteivät maahanmuuttajat saa töitä, koska he eivät sopeudu Ruotsiin. Miten sinä puhut, huusi Lööf Åkessonille." (Sitaatti Yle:n uutisesta)

Huutaja oli siis Annie Lööf, Keskusta (KESKUSTA!). Keskustallekin tuntuu olevan pääasia se, miten puhutaan, ei se mitä puhutaan tai mitä asiallisesti ottaen sanotaan. Jos moinen ideologinen fanaattisuus edustaa Ruotsissa "keskustalaisuutta", niin hirvittää ajatellakin, mitä sikäläinen vasemmistolaisuus on...

Maahanmuuttajissa epäilemättä on monia, jotka todella sopeutuvatkin Ruotsiin, ja siis saavat myös töitä, ainakin jos malttavat hyväksyä sen itsestäänselvyyden, että vilpittömästi sopeutumaan haluavallakin ulkomaalaisella aina kestää oma aikansa oppia maan tavat (eli sopeutua) ja että siten jalansijan saaminen työelämässäkin kestää hieman kauemmin kuin kantaväestöllä keskimäärin.

Mutta Ruotsin(kin) maahanmuuttajaväestössä on sellainen lukumääräisesti ajatellen huomattava komponentti, jolla ei ole aikomustakaan sopeutua maan tapoihin vaan pikemminkin pakottaa kantaväestön kulttuuri hyväksymään omat norminsa. Ei ihmekään, että harva työnantaja ainakaan yksityisellä sektorilla on valmis hyväksymään palkkalistoilleen moista sakkia. Kaikki tietävät minkä maailmanuskonnon edustajista puhutaan.

No, miksi somalit, irakilaiset, afgaanit ja muut eivät sitten oikein ota työllistyäkseen? Patenttivastaus kuuluu: "rasismin" ja "ennakkoluulojen" takia! Tämä on kuitenkin todella väsynyttä huttua, ja melkoinen osa Ruotsin äänestäjäkunnassa osaakin onneksi jo nähdä tämän bluffin läpi - ja äänestää sen mukaisesti. Ruotsidemokraatit voittoon!

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Vähän kun sanois, että kaikki vasenkätiset on tyhmiä, niin se vaan on.

Jos haluaa olla ihminen, jolla on aivot, ja joka vielä pyrkii julkisiin päättäviin tehtäviin, niin pitäisi ymmärtää, että tuollainen kärjistäminen ja yleistäminen on pikkulapsen tasoista argumetoinita.

Kyvyt ovat tuolla Ruotsissakin eräillä hiekkalaatikkotasolla, ja heidänkin mielestään kaikki vasenkätiset ovat varmasti tyhmiä, jos kerran on tavannut useita, niin silloinhan ne on kaikki samanlaisia.

Ihiminen on jokainen eri yksilö, ja yksilöinä on ihmisiä kohdeltava, ei minään esteettisenä haittana kylän raitilla.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Åkessonilla on tänään aivan toinen ääni kellossa: "On tärkeää, että maahanmuuttajat sopeutuvat ja että me mahdollistamme heidän sopeutumisensa." Uskomaton selittelijä.

https://www.expressen.se/nyheter/val-2018/annie-lo...

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Uskomaton pelkuri ja oikea paskanjauhaja, joka ei edes seiso omien sanojensa takana.

Siinä sitä on Ruotsille oiva päättäjä.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Tämä on tyypillistä Åkessonia.
Toimii kuten AfD / Pegida välillä Saksassa : piilotetaan hetkeksi julkisuudessa todellinen agenda markkinasyistä.
Kun tällä saadaan kannatusta, agenda purskahtaa innostuksesta esiin .
Silloin maltillisemmat kannattajat pelästyvät ja rupeavat puolustelemaan
" tavallisuuttaan".
Ovela taktiikka : sitten voidaankin natseintakin lausuntoa puolustella juuri näiden äänestäjien " tavallisuudella"...

Å saattoi kuitenkin ajoittaa nyt ulostulonsa väärin.
Maanantaina tiedämme.

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Kyllä Vihervassut nyt tekeytyvät tyhmiksi, jos eivät käsitä rivien
välistä, keitä Åkesson tarkoitti. Sama Vihervassujen virsi kaikuu
edelleen täällä Suomessa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Rivien välistäkö sitä pitäisi maan asiatkin päättää?

Sopivaa tietysti eräille, että ei me sitä tarkoitettu vaan me tarkoitettiinkin tätä.

Ja sitten joku vielä ihmettelee, miksi ihmiset ei äänestä, kun erään puolueen puheenjohtaja jauhaa paskaa.

Käyttäjän velimattitanhuva kuva
Veli-Matti Tanhuva

Onhan tuossa ironiaa enemmän kuin tarpeeksi, että ritaloinnin mestari arvostelee muita yleistämisestä. Tämäkin blogialusta on niin täynnä ritalointia, että täällä kirjoittavien on täysin turhaa valittaa muiden ritaloimisesta yhtään mitään.

Vielä pahempaa on maximaalinen ritalointi. Maximaaliset ritaloijat seuraavat blogeja pelkästään etsiäkseen blogistien kirjoituksista pilkun kokoista virhettä, ritaloidakseen itselleen omahyväisen ja ylimielisen minuuden. Maximaaliset ritaloijat ovat saivartelun aatelia, joskin säälittäviä sellaisia.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Sun mielestä varmaa kaikkien maahanmuuttajien asettaminen samaan kastiin on sopivaa yleistystä?

Kyllä kusipäisiä rasistisia puoluejohtajia saa arvostella, ja myös niitä, ketkä tuon linjan jakaa.

Jos mä haukun puoluetta, niin mä haukun puheenjohtajan ja koko puolueen linjaa, en mä voi täällä eritellä, että sori, ei koske sua, eikä sua, mut sua koskee.

Kannattaa valita puolueensa, sellaiseksi, ettei sitä tarvitse koko ajan puolustella ja oikeudessa istua.

Se on oma valinta.

Käyttäjän velimattitanhuva kuva
Veli-Matti Tanhuva

Ei maahanmuuttajia voi yleistää. Haittamaahanmuuttajia voi yleistää oikein hyvin. Muslimit voi yleistää myös. En mä voi alkaa erittelemään muslimeista, että ei koske sua, eikä sua, mutta sua koskee. Kannattaisi valita uskontonsa paremmin jne.

Ritalointi on kivaa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #60

Ok, jos mä oon siis muslimi, ni mut saa siis lopettaa :)

Eli rajalla sinä kysyt, oletko haittamaahnamuuttaja?

Tuo puheesi on juuri sitä, mistä Halla-aho kavereineen on kääyny oikeudessa kuuntelemassa hieman totuuksia.

Puoluetta voi ihan vapaasti arvostella, se ei ole mikään kansanryhmä, uskonnon perusteella ihmisten luokitteleminen sitten taas on eri asia

En kuitenkaan odottanutkaan, että asiaa ymmärtäisit, siksipä meillä onkin Halla-ahoja, Hakkaraisia ja Huhtasaaria, oikein sopivaa seuraa.

Ruotsalaisilla on sitten Jimmynsä, ja sekin on heille oikein.

Kaikille ei ole kauhalla annettu, mutta kaikkia pitää ymmärtää.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #67

Jokaisessa puolueessa on Hakkaraisensa, mutta vain jossain puolueessa niitä on tusinoittain.

Ruvetaanko vertailemaan?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Ruotsidemokraatit eivät anna haastatteluja SVT:lle ja uhkaavat jättää huomisillan SVT:n vaalivalvojaiset väliin. Luulen kyllä, että huomiseen mennessä ovat takaisin ruodussa. Telkkariin haluavat ja sitä kautta hillotolpille eivätkä halua olla oikeasti häiriöksi.

https://www.metro.se/artikel/svt-efter-m%C3%B6tet-...

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Perus-Suomi on lähettänyt järeimmän kalustonsa Ruotsiin tukemaan veljes/sisarpuolueensa triumfia. Itse mestari ja muusa ovat paikalla heiluttamassa lippua.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Ruotsi on monikulttuurinen painajainen," sanoi juuri Laura Huhtasaari. Miten ihmeessä uskaltavat mennä?

https://twitter.com/LauraHuhtasaari/status/1038060...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ruotsissa voi turvallisesti liikkua panssaroiduilla ajoneuvoilla, toivottavasti ei saada samaa yhteiskunnallista hajaannusta Suomeen.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #68

Halla-aho ja Huhtasaari pitkissä nahkatakeissa ajavat panssariautolla Sergels Torgilla, siinä idea persujen vaalivideoon. Saa käyttää, haluan kyllä rojaltit.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Vihapuhetta?

'– Jos luulet, että jotkut vaaleissa saamasi äänet antavat sinulle oikeuden päättää Allahin uskovaisten puolesta, saat luvan ajatella uudestaan. Mestaamme sinut, jos et vetäydy vaaleista ennen viikonloppua. Jos päätät piiloutua häntä koipien välissä, saat iloksesi nähdä, kuinka mestaamme Nilsin, sanottiin uhkauksessa.

Nils on Åkessonin nelivuotias poika."

https://www.savonsanomat.fi/ulkomaat/Uhkaus-murhata-Jimmie-Åkesson-kiertää-netissä/1253592

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Saako tuo laiton ja typerä uhkaus sitten jotenkin pyyhittyä pois Åkessonin rasismin?

Ei saa

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Minä kun melkein kaikkea epäilen, epäilen tuonkin kiertoviestin autenttisuutta ja alkuperää. Näitä on niin nähty.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Juu, minua on nyt viikon ajan miltei yötä päivää vaadittu " tuomitsemaan" tuollainen , jokaiselle tekstintutkijalle ilmeinen sepitelmä. Mikään tuomitseminen ei edes riitä , pitää myös vannoa, ettei ole koskaan edes salaa " hyväksynyt" sen lähettämistä Laura Huhtasaarelle . Vannominenkaan ei tosin riitä .

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mara kun osaa aina taitavasti tuon ohipuhumisen taidon, niin saisiko nyt yhden kommentin siihen, että mitä mieltä hän on Åkessonin lausunnosta?

Olisi mukavaa kuulla ihan aiheestakin joku kommentti.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Onneksi te ritala ja kumppanit ette suinkaan yleistä tyyliin, jos 100 000 tuhannen ihmisen marssiin osallistuu 10 natsia niin natseja on yhteensä 100 010 kappaletta.

Mitäs pahaa vasurit nyt sulle on tehny kun ne kaikki tyhmäksi yleistät?

"Vähän kun sanois, että kaikki vasenkätiset on tyhmiä, niin se vaan on."

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Taas tulee höpinää.

Kuka järjestää marssin? siitähän on kyse.

Kun ei uppoa, niin ei vaan uppoa.

Siksipä nämä natsit verhoavat marssinsa johonkin kukkajuttuihin, ja silloin on aina joku, joka ei tiedä mistä on kyse.

Natsimarssit ei muuta miksikään, vaikka olisi päiväkakkaroita kädessä.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Nyt ei ollut kyse kuka järjestää mitäkin vaan yleistyksestä jota ite harrastat lähes joka kommentissasi. Mitähän sulle on lapsena tehty kuin oman maasi kansalaisia noin paljon vihaat?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #80

Mä vihaan vaan tyhmyyttä ja natseja.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen Vastaus kommenttiin #89

Eli vihaat siis itseäsikin, no en yhtään ihmettele.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #90
Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Sunnuntaiehtoolla saamme elää jännittäviä aikoja, kun ruotsalaiset laskevat ääniä. Saa nähdä, palaako lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vielä autoja, ilmaantuuko lisää tappoviestejä vai mennäänkö vaaliin rauhallisissa merkeissä.

Ruotsidemokraatit ja Suomen persut ovat täpinöissään, sillä Ruotsissakin on jytkymahdollisuus. Nyt onkin syytä palauttaa mieliin ns. varman voiton tunnusmelodia; "Den glider in, den glider in / Den glider in i mål igen / Vi ska kämpa, vi ska ge / Allt det vi har / Vi ska ta guld igen."

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Miksiköhän Ruotsi peittoaa Suomen talouden kaikilla mittareilla mitattuna vaikka siellä on meihin verrattuna maahanmuuttajia moninkertainen määrä.

Eivät nuo näytä ainakaan taloutta rapauttavan vaikka se on nk. maahanmuuttokriittisten yleinen väite.

Käyttäjän AriKuivanen kuva
Ari Kuivanen

Vahvat tunnetut tuotemerkit ja oma kelluva valuutta jonka vuoksi jopa paperitehtaita siirrettiin täältä sinne. Me olemme euron vankeina. Haittamaahanmuutto on Ruotsin suuri taloudellinen ja yhteiskuntaa rapauttava ongelma. Ikävä kyllä seuraamme perässä vähäisimmillä resursseilla.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#94
Haittamaahanmuutto on Ruotsin suuri taloudellinen ja yhteiskuntaa rapauttava ongelma.
...............

Vaan kun ei näy haittaavan taloutta millään tavalla.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen Vastaus kommenttiin #96

Ilmeisesti kuitenkin vaikuttaa.
Kansankodin maahanmuuton kustannukset varmasti aiheuttavat keskustelua haittamaahanmuuton rajoittamisesta.
Teema ei ole yksistään SD:n.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #103

#103
Aivan yhtä hyvin voi väittää, että maahanmuutto vaikuttaa talouteen positiivisesti koska Ruotsi porskuttaa niin vahvasti.

Ja vaikka tehtäisiin oletus, että humanitaarinen maahanmuutto vaikuttaisi talouteen negatiivisesti niin voidaan päätellä, että sen vaikutus on niin vähäinen, että vain täysin moraalittomat ihmiset eivät halua maksaa siitä koituvia kustannuksia.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

2016 näin itse noita mellakkasuojattuja autoja turvallisuusviranomaisten käytössä Malmön lähellä, kun piti ootella paattia. No-go-zonet on Ruotsissa todellisuutta. Ne alueet ei meinaa kotoutua.
Vaalikeskustelussa kiintoisaa on ollut blokkien vetäjien uudet linjanvedot sen maahanmuuton suhteen. Ne on merkittävästi muuttuneet. SD:n on pysyneet samoina.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Persut nyt vaalikiimassa, kotimaassa ei enää olekaan toivoa, niin parempi sitten juhlia ruotsalaisia.

Sopii hyvin persujen isänmaallisuuteen :)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset