Uusliberalismia

Puolustusministeri Niinistö ja kahdenväliset suhteet Venäjään

Itärajan vuotamisella yritetään vaikuttaa Suomeen, syyttää puolustusministeri Jussi Niinistö. Ja vielä: "Siihen on saatava poliittinen ratkaisu Venäjän kanssa." Samaan hengenvetoon Niinistö muistuttaa viime sotien aikaisista tapahtumista ja väittää, että "Kuusiset ja tiltut ovat muodossa jos toisessa seuranamme tänäkin päivänä." Tätäkö on persujen uusi ulkopolitiikka, kahdenvälisten suhteiden rakentaminen Venäjään?

Joku voi lukea Niinistön sanoista jopa uhkauksen: "On saatava poliittinen ratkaisu." On kuitenkin hyvä muistaa, ettei Suomella ole minkäänlaisia mahdollisuuksia pakottaa venäläisiä poliittiseen ratkaisuun tässä asiassa. Vähän suhteellisuudentajua soisi käyttää: Venäjä on suuri maa, jossa oleskelee miljoonia ulkomaalaisia laillisesti tai laittomasti. Moskova tai Kantalahti ei välttämättä tiedä, miten Turkissa tai Etelä-Venäjällä myönnetään turistiviisumeita afganistanilaisille tai irakilaisille. Valvonta ei ole kerta kaikkiaan yhtä helppoa kuin Suomen pienessä kyttäysyhteiskunnassa.

Kun puhutaan Euroopan pakolaisvirroista, persujen esillä pitämä itärajan vuotaminen on suorastaan naurettavan pieni asia. Jos siitä halutaan tehdä iso, tuskin kannattaa painostaa Venäjän päättäjiä julkisuuden kautta. Otto Wille Kuusisen vetäminen tähän yhteyteen on suorastaan harhaanjohtavaa. Putinista voi olla mitä mieltä haluaa, mutta kyllä hänellä luulisi näinä päivinä olevan parempaa tekemistä kuin vainota Eurooppaan haluavia.

Lisäksi voi kysyä kuten Ilkka Huotari blogissani muutama päivä sitten: Miksi turvapaikanhakijoiden maahantulo Ruotsista on ok, mutta Venäjältä ei? Jos olisin Putin, minulle tulisi sellainen olo, ettei Suomen ministeri ole tosissaan tämän asian kanssa. Äänestäjiä halutaan pelotella hybridisodalla, jota halutaan tänä päivänä nähdä jokaisen kulman takana.

Hiljattain uutisoitiin, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB oli pidättänyt 26 Suomeen pyrkivää afganistanilaista. Se tuoksahti julkisuustempulta, joka ei välttämättä ole Venäjän politiikan pohja jatkossa. Tietääkö kukaan, mitä pidätetyille tänään kuuluu?

http://www.hs.fi/kotimaa/a1456714188075?jako=3ad0565f3b7d74d048cb02faeb2...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Suhteellisuudentajuinen avaus. Varsinaisesta asiasta olen täsmälleen samaa mieltä.

Huotarin kysymystä on kuitenkin kommentoitava, koska niin moni keskustelija ei ole huomannut, että Ruotsi ja Suomi liittyivät 21 vuotta sitten Euroopan unioniin ja Schengen-sopimukseen. Meillä ei siis ole rajaa samassa mielessä kuin Suomen ja Venäjän tai Norjan ja Venäjän välillä.

Parafraseeratakseni Lapinlahden lintuja: Ei ole, ei ole, ei ole, ei ole, ei kerta kaikkiaan ole.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Persujen suhde itärajaan on trumpilainen: "I´ll have Mexico pay for that wall." Oikeasti suomalaiset hyötyisivät rajabyrokratian keventämisestä monin tavoin. EU:n päätepysäkkinä Suomen talous kuihtuu.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Yle: Turvapaikanhakijoiden tulo jatkuu entisellään Putinin puheista huolimatta

"Viikolla 8 turvapaikkaa haki Lapin itärajalla kaikkiaan 117 henkilöä."

http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijoiden_tulo_j...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset