Uusliberalismia

Infosota: kirja-arvio tai jotain sinnepäin

Sotatieteiden tohtori Saara Jantusen kirja "Infosota" on mediakohun keskipisteessä. Se oli kerta kaikkiaan pakko ostaa ja lukea. Se herätti ristiriitaisia tunteita, kuten hyvän kirjan kuuluukin.

Kirja alkaa hieman yllättäen kertomuksella Jantusen sukulaisten edesottamuksista sodissa vuonna 1918. Matti - Jantusen isovaarin veli - oli Jantusen mukaan "suomalainen separatisti," koska kaatui Suur-Suomen puolesta Uhtualla, Venäjän puolella rajaa. Analyysi jää hieman ohueksi. Separatisteiksi voidaan lukea kaikki, jotka kannattivat noihin aikoihin Suomen itsenäisyyttä, valkoisten tai punaisten riveissä. Pietarissa vallan kaapanneet bolshevikit olivat tunnustaneet Suomen itsenäisyyden vain kuukausia aikaisemmin, mutta lopullisesti Suomen tilanne ratkesi vasta vuosia kestäneen sotimisen jälkeen, jos vielä silloinkaan.

Jo tuo johdanto osoittaa, kuinka etäinen asia Venäjä Jantusen mielestä suomalaisille on: "Silti Matti kuoli väärällä puolella rajaa." Tekisi mieli muistuttaa, että valkoinen Suomi ja marsalkka Mannerheim ammensivat paljon venäläisyydestä ja vuosisataisesta venäläisestä virkakulttuurista. Kun pohdimme Jantusen tavoin, mikä on tänä päivänä "Venäjän narratiivi," emme saa unohtaa, että Suomen narratiivi oli pitkään osa sitä. Näiden narratiivien keinot ja äänenpainot ovat vielä tänä päivänä osittain samanlaiset, vaikka kuinka ulkoistaisimme kaiken kritiikin koskemaan Venäjän toimia Ukrainassa ja muualla.

Lähes venäläistä narratiivia Jantusen kirjassa ovat loppupäätelmät vähän iskulauseen "Maanpuolustus perustuu lakiin" jälkeen. Kun venäläisestä yhteiskunnasta on usein puuttunut laki ja järjestys, ne ovat siellä arvossa arvaamattomassa. Suuri vastuu niiden toteuttamisesta on virkamiehellä, jonka mandaatin katsotaan pohjautuvan uskontoon tai muihin pyhiin arvoihin. Näin Jantunen:

"(...) Pyhää suomalaisille on myös läpinäkyvyyden kulttuuri, koulutuksen ja tutkimuksen taso, oikeudenmukaisuus ja vähäinen korruptio. Ne ovat keskeisiä yhteiskunnan henkisen ja sosiaalisen kriisinsietokyvyn kannalta. Kertomuksilla suomalaisviranomaisten mielivallasta, venäläisiin kohdistuvasta vainosta, ahneen poliittisen johdon valheista ja median salaliitoista halutaan herättää meidät kyseenalaistamaan kaikki, mikä pitää meitä kiinni nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässämme. Kuten eräs ystäväni puuskahti: "Halutaanko meistä amerikkalainen yhteiskunta? Sellainen, ettei kukaan enää usko mitään tai mihinkään?""

Niinpä. Minä kuulun niihin, joiden mielestä Suomessa voitaisiin uskoa hieman vähemmän kaikkivoipaan ja pyhään, Jantusen mukaan "suvereeniin" valtioon. Amerikkalainen yhteiskunta on muuten se, missä länsimaista eniten uskontoa edelleen harjoitetaan.

Jantunen on suuri totuuden etsijä. Niinhän me kaikki? Valhe on hänelle niin inhottava asia, että hän teoretisoi kirjassaan valehtelun eri asteet. Esitys on näppärä jä sujuva ja virallinen Venäjä saa kuulla kunniansa lukemattomin eri tavoin. Amerikka-kriitiksi tarkoitettu Persianlahden sodan"keskoskaappitarina" jää hieman puolitiehen: olivatko Yhdysvaltain Kuwaitin suurlähettilään tytär Nayirah ja viestintäyritys Hill & Knowlton lähtökohtaisesti epäluotettavia?

Kirjan parasta antia ovat Jantusen kokemukset suuresta trollisodasta, johon hänet on vedetty asianosaiseksi. Puolustusvoimien"informaatiosodankäynnin asiantuntijan" jutut antavat voimaa meillekin, jotka ryömimme somen alimmissa "rihmastoissa." Jos Jantunen lainaa kasapäin Twitter-kinailujaan kirjassaan, jaksan minäkin vääntää täällä eipäs-juupas-pohjalta Riku "PSYOPS" Reinikan kanssa. Taistelulla sanoista, kuten "pro-Kiev forces," on ehkä sittenkin merkitystä! On provosoiduttava kun provosoidaan!, kääntyy ympäri presidentti Mauno Koiviston mietelause. Vaan hän hallitsikin suomettumisen pahimpina aikoina.

Jäin kaipaamaan Jantuselta jonkinlaista kevennystä, ehkäpä vain yhtä itseironista lausetta. Mediakohut ja trollien kantelut tietysti painavat päälle ja tuntuu siltä, että kirja on kirjoitettu melko nopeasti. Miten sen sanoisi, että samanlaista se on aina ollut. Läheisimpien kaverieni kanssa käytimme aikanaan huudahduksia "KANSA!, "RAUHA! ja YSTÄVYYS! muiden kirosanojen ohella. Nuo sanat oli silloin sosialisoitu virallisen propagandan käyttöön, ja jotenkin meidän täytyi turhautuneisuuttamme purkaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Troijan sota muistuttaa menettelytavoiltaan Trollisotaa. Kummassakin sodassa lähetettiin viattomalta näyttävä trollihepo vihollisen leiriin. Eroa Troian sotaan on se, että vaikka trollihepo meillä paljastuikin, useat kansalaiset eivät halua uskoa sitä pahantahtoiseksi, eikä sitä saa tuomita, koska sen lähettäjät voivat loukkaantua perättömästä väitteestä.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

"Jos Jantunen lainaa kasapäin Twitter-kinailujaan kirjassaan, jaksan minäkin vääntää täällä eipäs-juupas-pohjalta Riku "PSYOPS" Reinikan kanssa."

Jos Nato määrittetelee PSYOP toimet näin:

NATO Definition of PSYOPS. MC 402 (17 April 2003) - NATO PSYOPS Policy
defines PSYOPS as: “Planned psychological activities using methods of
communications and other means directed to approved audiences in order to
influence perceptions, attitudes and behaviour, affecting the achievement of political
and military objectives.”

Niin eikö silloin liene perusteltua miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että "trollisota" on tuolta kotoisin?

Varsinkin kun Kokoomuksen verkkouutiset kertoo sotilasliitto Naton analysoineen Ukrainan kriisin ympärillä käytyä keskustelua ja antaneen siltä pohjalta tietoa näistä "toistuvista teemoista" joiden avulla nämä Venäjä-trollit on sitten tunnistettavissa..

Tästä siis lähdettiin ja nyt tilanne on se, että kaikenlainen EU- ja NATO kriittisyys tai "vihamielisyys" on siis "Venäjän informaatioagendan mukaista" ja sitä myöten tulkittavissa, jos ei ammattimaiseksi trollaukseksi niin ainakin "Venäjämieliseksi resonoinniksi"

Muistutan, "in order to
influence perceptions, attitudes and behaviour, affecting the achievement of political
and military objectives."

EU- ja Nato kriittisyyttähän meillä on ollut keskustelussa aina. Nyt ne vaan lokeroidaan uudelleen ja annetaan ymmärtää niiden olevan jotain Venäjän informaatioagendaa ajavaa "resonointia". No tietenkin tuollainen käänteinen todistelu vaikuttaa poliittiseen keskusteluun ja ajatteluun. Jotenka voidaan ihan perustellusti ajatella sen olevan mahdollisesti osa laajempaa NATOn informaatiosodankäynnin kamppanjaa. Muistetaan nyt kuitenkin, mikä taho sitä verkkokeskustelua silloin aikanaan "analysoi".

Ihan Jantusen omaa logiikkaa seuraten voidaan jopa väittää Jantusen olevan "resonaattori". Vaikka kuvittelee olevansa tutkija, hän ehkä tieten tahi tiemättään toistaa NATO:n informaatioagendan mukaista sanomaa. Eikö?

En tietenkään väitä näin olevan, mutta kuten varmasti itsekkin tiedät, ei tuo mediavaikuttaminen ihan vierasta Lännellekkään ole...

Lainaan tähän mielestäni aiheeseen sopivaa Der Spiegel julkaisun artikkelia, koskien SACEUR Breedloven lausuntoja.

Breedlove's Bellicosity: Berlin Alarmed by Aggressive NATO Stance on Ukraine

German leaders in Berlin were stunned. They didn't understand what Breedlove was talking about. And it wasn't the first time. Once again, the German government, supported by intelligence gathered by the Bundesnachrichtendienst (BND), Germany's foreign intelligence agency, did not share the view of NATO's Supreme Allied Commander Europe (SACEUR).

The German government is alarmed. Are the Americans trying to thwart European efforts at mediation led by Chancellor Angela Merkel? Sources in the Chancellery have referred to Breedlove's comments as "dangerous propaganda."

http://www.spiegel.de/international/world/germany-...

Jos luet tuon Der Spielgelin artikkelin voit varmaankin havaita sen olevan "Venäjän informaatioagendan" mukaista tekstiä. Onko nyt niin että tämä sakslaislehti onkin "harhautussivusto" tai sen toimittajat trolleja tahi resonaattoreita?

Juupas/eipäs?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"EU- ja Nato kriittisyyttähän meillä on ollut keskustelussa aina. Nyt ne vaan lokeroidaan uudelleen ja annetaan ymmärtää niiden olevan jotain Venäjän informaatioagendaa ajavaa "resonointia""

Tässä olet oikeassa. Minua tuo on kiehtonut nuoresta asti. Kerran lukion kemian tunnilla jäin kiinni Tiedonantajan lukemisesta, olin napannut sen koulun kirjastosta. Nato siellä ja CIA täällä, ei tuossa todellakaan mitään uutta ole. Jantusta ärsyttää muuten myös venäjämielinen CIA-puuro, siitä on kirjassa.

Der Spiegelistä opettelin saksaa jo 1980-luvulla, mutta tänä päivänä se on minulle liian trollipitoinen. Lopetin sen lukemisen ja linkkaamisen viime vuoden Fergusonin mellakoihin, kun lehdessä julistettiin Amerikkaan jonkinlainen vallankumous.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

"Jantusta ärsyttää muuten myös venäjämielinen CIA-puuro, siitä on kirjassa."

Tiedän ettet voi vastata mutta mitäköhän Jantunen tykkäisi William Blummin kirjasta "U.S. Military and CIA Interventions Since World War II"

Varmaan venäjämielistä "CIA-puuroa"..

"Ammattitrolli" Noam Chomsky sanoo siitä näin, “Far and away the best book on the topic.”

muutamia muitakin Venäjän informaatioagendaa "resonoivia" kommentteja tuohon "CIA-puuroon" on, kuten esim

“A very valuable book. The research and organization are extremely impressive.” – A. J. Langguth, author, former New York Times Bureau Chief

“A very useful piece of work, daunting in scope, important.” –Thomas Powers, author, Pulitzer Prize-winning journalist

Tietenkin CIA:n operoinneista julkisesti puhuminen ja kirjoittaminen on vastoin Jantusen tahtotilaa, ei tule minkäänlaisena yllätyksenä. Väärä "informaatio agenda"... kai

"Der Spiegelistä opettelin saksaa jo 1980-luvulla, mutta tänä päivänä se on minulle liian trollipitoinen. Lopetin sen lukemisen ja linkkaamisen viime vuoden Fergusonin mellakoihin, kun lehdessä julistettiin Amerikkaan jonkinlainen vallankumous."

Vai liian trollipitoinen.. Ei kait siinä sitten mitään.

Tätä juuri tarkoitan. Jos ei sanoma maistu, voidaan aina löydä "Trolli"-leima kanteen ja jättää sisältö huomioitta.

Enkä muuten äkkiseltään löydä artikkelia jossa der Spiegel julistaisi vallankumousta Amerikkaan. Sen sijaan löydän kyllä der Spiegelin juttuja joissa kerrotaan Fergusonissa huudetun vallankumousta Amerikkaan. Siinä on "pieni" vivähde ero..

Luen sen kyllä mielelläni jos vaan voit linkata..

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #7

Tuskin tuota kannattaa pidemmälle penkoa, olin varmaankin väärässä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Minäkin toistan luultavasti usein "NATO:n informaatioagendan mukaista sanomaa," mutta minun ongelmani on se, etten varmaankaan kelpaa sotaherrojen papereissa edes "resonaattoriksi."

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Kyllä säkin kelpaat.

Jantunenhan määritti "resonaattorin" niin että "tavallisena kansalaiskeskustelijana itseään pitävä"... Voikin olla tieten taikka tietämättään "itseohjautuva infosoturi"

Minusta kun tuo on aivan naurettavaa höpinää... Enkä näe noilla jutuilla mitään muuta funktiota kuin pyrkimyksen vaikuttaa kansalaiskeskusteluun. Varsinkin kun sanomaa vahvistetaan vielä kertomalla että näiden resonaattorien argumentit on tarkoituksella hiottu niin että ne uppoavat juuri tarkoitettuun kohdeyleisöön. Aikamoista epäluulojen ja vainoharhaisuuksien ruokkimista..

Tollasella viikattella kun niitetään niin kyllähän se kansalaiskeskustelu alkaa väistämättä yksipuolistumaan ja sitä kautta muokkaa asenteita ja mielipiteitä. Ja se kyllä nimenomaan täyttää "PSYOPS" tunnusmerkit, kuten noista Naton omista lapuista voit halutessasi lukea.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

En erityisemmin pitänyt Jantusen pariin kertaan heittämästä yleistyksestä, ettei valehteleminen ole länsimaissa laitonta. Sillä hän tietysti viittaa siihen, ettei trolleja voida oikeudessa syyttää puheistaan. Yleisenä johtopäätöksenä se ei kuitenkaan toimi, ajatellaanpa vaikka kaikkia kansalaisen tilivelvollisuuksia työelämässä ja muuallakin.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Voidaan tietenkin saivarrella, että valehteleminen länsimaissa ei ole laitonta. Entä sen seuraukset? Esimerkiksi oikeudessa.

"Itämaissa" valehtelu oli jopa suositeltavaa. Esimerkiksi Lenin totesi ulkoministeri, vai oliko ulkoasiainkansankomissaari?, Tshitsherinille: "Totuuden puhuminen on porvarillista ennakkoluuloisuutta. Tavoiteltavana oleva päämäärä tekee valheen oikeutetuksi." Ja varsinaisena valheen valtakuntana jatkaa nyky-Venäjäkin.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"... herättää meidät kyseenalaistamaan kaikki, mikä pitää meitä kiinni nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässämme."

- Eiköhän vanha kunnon herraviha sentään ole osa ikiaikaista suomalaisuutta, ihan ilman infosodan päämääriä? Jantusen ajatuksena taitaa olla kaikkien kansalaisten komentaminen suljettuun neliriviin samoin-ajattelemaan. Kersantti mikä kersantti!

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Herraviha on sekin hyvin venäläinen ilmiö ja virkamiesten lakiuskon kääntöpuoli.

Antti Jokela

"Jos Jantunen lainaa kasapäin Twitter-kinailujaan kirjassaan, jaksan minäkin vääntää täällä eipäs-juupas-pohjalta Riku "PSYOPS" Reinikan kanssa. Taistelulla sanoista, kuten "pro-Kiev forces," on ehkä sittenkin merkitystä! On provosoiduttava kun provosoidaan!"

Onko se näin? Olen itsekin osallistunut näihin juupas-eipäs -väittelyihin, mutta harvoin ne ovat johtaneet näkemysten lähentymiseen. Yleensä keskustelu jumittuu jo lähtökuoppiin, kun edes faktoista ei päästä yhteisymmärrykseen. Pahimmassa tapauksessa saa nähdä paljon vaivaa ja tietoja useista lähteistä, että voi kumota jonkin mielikuvituksellisen väitteen, joka perustuu yksittäiseen some-kommenttiin. Se kun on sitä "vaihtoehtomediaa". Siinä sitten on vastakkain tämä tuntemattoman nimimerkin some-kommentti ja toisaalta keräämäni tiedot maailman arvostetuimmista mediataloista sekä Valkoisen talon ja Kremlin arkistoista. Eikä sekään riitä.

Olen vähentänyt osallistumista tuollaisiin intoksiin ja harkinnut vetäytymistä katsomoon, mutta jätetäänkö foorumi silloin suosiolla näille trolleille ja hyödyllisille idiooteille? Ja onko siitä haittaa? Kuinka moni oikeasti uskoo heidän juttujaan?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tämä on juuri sitä keskustelua, jota halusin nyt - niin, provosoida. Mikä meitä tavallisia some-rihmastoja - siis oikeastaan itiöitä - liikuttaa? Jantusella on virkansa ja opetustehtävänsä, mutta miksi minä näin tänään tämänkin pienen vaivan? Tämä on nyt Jantusen kirjankin mukaan se ensiarvoisen tärkeä kysymys. "Informaatio-operaatioiden" toteuttajat ovat nimittäin huomanneet, ettei kasvavaa massaa some-itiöitä koske mitkään säännöt ja velvollisuudet.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Päätoimittaja Huuskon infosota-aiheisen blogin kommentissa kerrotaan ihan esimerkkicasen valottamana, miten ulkoatulevien trollisyötteiden lisäksi hybridisotaan voivat osallistua myös vaarattomiksi luulemamme puoliviideskolonnalaiset yhteiskunnassamme jo sisällä olevien myötäsyntytekijöiden kautta, vaikkapa virkakoneistoinfraan fyysisestikin lonkeroituneena. Jälkimmäistä tekijänäkökohtaa myös osana virallista yhteiskuntakoneistoamme eivät monetkaan ole jostain mahdollisesti hienotunteisuussyystä valmiita ottamaan kyllin vakavasti. Infopuolustussotaa on käytävä muillakin rintamilla kuin vain mediassa ja netin tietoverkoissa.

Tämä puolipiileva ja osin "nukkuva" yhteistoimintamiesverkosto ei todellakaan rakennu yksin satunnaisista jälki-yya-henkisistä aatteellisen tai kulttuurisen lukkarinrakkausilmansuunnan löyhästi koossapitämistä yksittäistoimijoista, vaan on systemaattisempaa ja suunnitelmallisempaa. - http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20498...

Antti Jokela

Voi vain kuvitella, mikä tilanne oli Ukrainassa Maidanin aikaan ja on edelleen. Myyräkonsentraatio on epäilemättä paljon korkeampi kuin täällä. Näinä aikoina kannattaa myös seurata Valko-Venäjän ja Armenian kehitystä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Paasikivi on kuollut," ilmoittaa Jantunen ja jatkaa: "Minun on pakko ihmetellä, kuinka kukaan haluaa ylipäätään esiintyä kuolleen presidentin ajatusten tulkkina." Taisin itsekin tähän syyllistyä bloggauksessani Paasikiven hybridisota:

http://jounisnellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1931...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Russian world is based on one main issue, and that is trust between people:" Yksi Jantusen kirjan päähenkilöistä, Janus Putkonen, raportoi Donetskista. YK ja muut kansainväliset järjestöt saavat lokaa päälleen.

http://dninews.com/article/shame-un-and-its-day-la...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset