Uusliberalismia

Merkel sanoi Krimin valtausta "rikolliseksi"

Mediat kertovat Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja Saksan liittokansleri Angela Merkelin tapaamisen Moskovassa sujuneen ainakin jonkinasteisessa yhteisymmärryksen hengessä. Siihen kuvaan ei sopinut Merkelin muistutus, että Venäjän vuosi sitten toteuttama Krimin valtaus (Annexion) oli "rikollinen" (verbrecherisch) ja "kansainvälisen oikeuden vastainen" ja että Saksan ja Venäjän suhteet olivat kärsineet sen myötä pahan kolauksen. Merkel antoi lausuntonsa itse päärikollisen eli Putinin seisoessa hänen vieressään.

BBC ja ukrainalaiset mediat tekivät Merkelin lausunnosta isot otsikot, mutta esimerkiksi päivän printti-Hesarin uutisessa Merkelin ja Putinin yhteisestä lehdistötilaisuudesta sitä ei mainita. "Diplomaatit" olivat kuulemma kertoneet die Weltille lehdistötilaisuuden jälkeen, ettei Merkelillä ollut tarkoitus antaa tuollaista lausuntoa. Kuulostaa kummalliselta.

Venäjällä ajatellaan, että Merkel on avain vapaille käsille Ukrainassa ja muussa Itä-Euroopassa. Niinpä Putin muisteli Merkelin tapaamisen yhteydessä Neuvostoliiton ja Saksan välistä vuoden 1939 Molotov-Ribbentrop-sopimusta myönteisessä hengessä. Merkelin muistutus Krimistä on niin kipeä, ettei sitä mainitse uutisessaan myöskään Vzgljad-lehti.

Vaikka Merkel olisi puhunut ohi suunsa, ehkä hänen lausunnostaan on pääteltävissä, mitä hän ihan oikeasti Putinin politiikasta ajattelee. Saksa on tukenut johdonmukaisesti Ukrainaa ja EU:n itäisiä jäsenvaltioita eikä Venäjän yrityksistä sopia Euroopan asiat suoraan Saksan kanssa ole tällä kertaa tullut mitään. Saksalla ja EU:lla ei ole tällä hetkellä voimaa puuttua Krimin tilanteeseen, mutta se ei muuta niiden kantaa tapahtuneeseen valtaukseen.

http://vz.ru/politics/2015/5/10/744589.html

http://www.welt.de/politik/ausland/article140751396/Merkel-versucht-es-v...

http://lb.ua/news/2015/05/10/304515_merkel_prisutstvii_putina_nazvala.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Merkel, siinäpä mies paikallaan!
Toiset vain kyyristelevät rosvon edessä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

“I would like also to recall that the end of World War II did not bring democracy and freedom for all in Europe,” Ms. Merkel said, drawing a tense sigh from Mr. Putin.

http://www.wsj.com/articles/merkel-raps-putin-over...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Suomeahan arvostellaan (meillä kotimaassa) sylikoiramaisesta suhtautumisesta Saksaan. Entäs nyt, kriitikot? Olisiko puudelinkin Angela-emäntänsä huomasta näytettävä hampaitaan kohti itää voidakseen edelleen olla pilkkanne kohde?

Saksassa pitkään vakoill... anteeksi: työskennellyt Vladimir Putin käytti lehdistötilaisuudessa korvakuuloketta, kun liittokansleri Merkel puhui omaa äidinkieltään. Onko saksa kerta kaikkiaan unohtunut, herra presidentti, vai varoitteko vain väärinkäsityksiä?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Putin kosiskeli Merkeliä nimittämällä Saksaa "kumppaniksi ja ystäväksi." Mutta sai siis tällä kertaa pakit.

http://www.zeit.de/politik/ausland/2015-05/moskau-...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset