Uusliberalismia

Yön susien Berliinin reissusta kaaos?

Venäläinen moottoripyöräjengi Yön sudet, jonka mukana itse Vladimir Putin on ilman kypärää ajanut, on lähdössä kohutulle "voitonmatkalleen" Berliiniin toisen maailmansodan päättymisen 70-vuotispäivän kunniaksi. Puolan viranomaiset lätkäisivät jengille eilen yksiselitteisen maahantulokiellon turvallisuusnäkökohtiin vedoten. Se ei kuitenkaan tahtia haittaa ainakaan vielä.

"Toimimme suunnitelman mukaan," kuittaa jengin johtaja Aleksandr "Kirurgi" Zaldostanov. Puolan raja on tarkoitus ylittää "yksittäin," mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. "Moottoripyöräilijät ovat vapaita ihmisiä," linjaa jengin toinen johtohahmo Pavel More. "Minkä haluamme, sen myös teemme." Puolan voisi kiertää Ukrainan kautta, mutta sinne Yön sudet tuskin uskaltavat mennä.

Schengen-viisumit Yön susille on myöntänyt Saksan Moskovan lähetystö. Saksan liittokanslerinvirasto on vaatinut Saksan ulkoministeriötä peruuttamaan viisumit. Eilisiltaan mennessä sitä ei ollut kuitenkaan tehty. Tshekin viranomaiset aikovat hidastaa ja tylsistyttää jengiläisten matkantekoa erilaisilla ratsioilla ja muulla kiusalla.

Puolassa on kerätty jalkapallon ystäviä "vastaanottokomiteaksi" Yön susille. Maahantulokieltoa perustellaankin jengiläisten omalla turvallisuudella. Asia on politisoitunut ja Venäjän ulkoministeriö pitää maahantulokiellon perusteita "selvänä valheena."

Voi olla, että kuulemme aiheesta lähipäivinä lisää.

http://vz.ru/world/2015/4/24/742093.html

http://www.thenews.pl/1/9/Artykul/204682,Poland-wont-allow-Night-Wolves-...

http://www.bbc.com/news/world-europe-32452276

http://www.bild.de/politik/inland/motorradclub/nachtwoelfe-kommen-406886...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (114 kommenttia)

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo
Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Liian aikaisin alkoivat sudet ulvomaan. Punahilkka oli paennut Puolaan metsästäjän hoiviin.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kundit ajelevat Harrikoilla, Ison Pahan Amerikan ikiomalla prätkämerkillä. Avustussaattueet Ukrainaan vuosi sitten koostuivat sentään aitovenäläisistä Kamaz-kuorma-autoista. Mistäs tämä linjanmuutos?

Tietysti siitä, että natsitkin kukistettiin yhdessä jenkkien kanssa. Soturit Venäjältä, kalusto Amerikasta - loogista!

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Heh, valintana HD on hyvä, siitä pisteet prätkähiirille.

Itseäni huvitti aikanaan suunnattomasti se, että Putinille jouduttiin antamaan kolmipyörä lainaksi, vähän niin kuin pienille lapsille, jotka eivät osaa ajaa normifillaria. Mutta toisaalta, pojathan ovat aina poikia ja Putinista täytyi tuntua hyvältä kääntää kahvasta, kun ei kerrankin tarvinnut pärisyttää pelkillä huulilla.

Käyttäjän PekkaKeskinen kuva
Pekka Keskinen

Porukan vetäjällä näky olevan alla ihan oikea moottoripyörä, Yamaha V-Max.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Olisihan kohtuullista, että kansallist ylpeyttä korostavat venäläiset brätkäjengiläiset ajaisivat Eurooppaan BMW:tä muistuttavilla Ural -pyörillä.

minnam ahonen

Venäläisten lempiministeri SS:n mukaan Puolaan pitäisi päräyttää ihan kotimaisilla tankeilla. http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/shoigu%20puol...

Seuraava reissu koordinoidaankin jo hieman paremmin Moskovan Kotkanpesän ja Yön Susien päämajan välillä?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #63

Kas, meinasin juuri linkittää tänne tuon Verkkouutisen, mutta ehditkin ensin. Tankeilla pitäisi siis Puolan läpi ajaa. Puolustusministeri Sergei Shoigu toivottaa twiitissään onnea Yön susille.

minnam ahonen Vastaus kommenttiin #67

Tuokin oli itse asiassa jo vuorokauden vanha uutinen, mutta havaitaan taas että Verkkouutiset taisi olla jälleen kerran nopein tällä ilmansuunnalla. :)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllähän Uralmoottoripyörät olisivat olleet parhaat, kun niissä olivat saksalaiset mootorilohkotkin voitonmerkkinä.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Olen olluT Uralin sivuvaunussa kyydissä. Ikimuistetava kokemus.

Elijas Bijur

Useimmiten näyttää silta, että pitkässä juoksussa häviäjä selviää ns. voittajaa paremmin!

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

Sopii hyvin yhteen neukkujen maksamatta jättämän lendlease-avun kanssa. Ajankohtaisempi valinta noille ihmissusille olisi ollut karauttaa Berliiniin Dnepreillä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Yön sudet lähtevät tänään kielloista huolimatta kohti Berliiniä reittiä Moskova-Minsk-Brest-Wroclaw (Puola)-Brno-Bratislava-Wien-Muenchen-Praha-Torgau-Karlshorst-Berliini, kertovat venäläiset sivustot.

http://ria.ru/world/20150410/1057887653.html

Pekka Iiskonmaki

#7
Mikä on veikkauksenne missä kohtaa matka hyytyy?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

En uskalla lähteä ennustamaan. Painetta on myös siihen suuntaan, että prätkä-äijät pääsisivät perille. Eihän heistä oikeasti vaaraa ole.

minnam ahonen Vastaus kommenttiin #51

Muistui mieleeni että Ramzan Kadyrovista tuli viime kesänä Yön Susien jäsen...

Odottelenkin tässä hänen mielialojaan ko. reissun torppaamisesta :D.

http://www.themoscowtimes.com/news/article/chechen...

http://www.themoscowtimes.com/news/article/kadyrov...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Sudet kuuluvat erämaihin, eivät sivistyksen pariin.

minnam ahonen

Mutta kun Luontokin näyttää liittoutuneen Susijengin kanssa...

17.4.2015 HS: "Sudet palaavat vanhoille reviireilleen Saksaan – yhdestä tuli videohitti. Italialainen susitutkija ihmettelee Suomessa laajalle levinnyttä susien pelkoa"

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1429237790404?jako=c9ad...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Susien pelko on viisauden alku.

Ymmärrän hyvin lapsiperheitä, jotka asuvat maaseudulla syrjässä keskuksista.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #14

Susipelko on aina ollut taikauskoista höpötystä. Kyllähän se ulvonta toki pelottavalta kuulostaa. Niinkuin kuikan huutokin.

minnam ahonen Vastaus kommenttiin #57

Susi muistaa hyväntekijänsä, ja ettei menisi off-topiciksi, niin arvelen että myös poliittisessa merkityksessä...
https://www.youtube.com/watch?v=tDp68LuGqVs

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Muutaman kerran paikan päällä Legia Varsovan tai Lechian peliä seuranneena sanoisin että sikäläiset fanit voi tehdä susienkin matkasta vähintään mielenkiintoisen, ellei peräti unohtumattoman.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Reissu ei välttämättä pääty hyvin - siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että asianosaiset pääsisivät Berliiniin.

Biker-kulttuurin perinteisiä arvoja toteuttavat paikalliset moottoripyöräkerhot – jotka tosin on kielletty joissakin Saksan osavaltioissa – eivät välttämättä suhtaudu suopeasti tähän vierailuun tai läpiajoon omalla reviirillään.

Niin sanotut rokkarisodat, joita on ollut lukuisia biker-kulttuurin perinteisiä arvoja toteuttavien moottoripyöräryhmien välillä, ovat aiheuttaneet kausiluontoisesti häiriötä asuinympäristöissä ja yhteisöissä Tanskassa ja Saksassa. Yleensä rokkarisotia ei ole kuitenkaan liitetty menneisiin tai mahdollisesti tuleviin valtioiden välisiin maailmansotiin.

Aleksandr "Kirurgi" Zaldostanov (Night Wolves MC Russia) esittää Youtubessa kriittisiä kommentteja ja kyseenalaisia syytöksiä (81 ei esimerkiksi hyväksy heroiinia) eräistä biker-kulttuurin perinteisiä arvoja toteuttavista moottoripyöräryhmistä:

"Night Wolves MC Russia leader speaks about Bandidos and Hells Angels drug menace", https://www.youtube.com/watch?v=9cr37S5jLLc

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Tässä on nyt samanlaiset elementit ja taustatekijät kuin Tanskan rokkarisodissa 35 ja 20 vuotta sitten mutta korotettuna maailmanpolitiikan tasolle.

Ei kai näin voi oikeasti tehdä, että Night Wolves MC Russia lähtee Moskovasta hyökkäämään Berliiniin kostaakseen Bandidokselle?

Vuonna 2012 Night Wolvesin jäsen ammuttiin kahakassa, joka aiheutui siitä että yksi alajärjestö oli siirtynyt Bandidokseen. Siirtymät aina aiheuttaa rokkarisotia, joita jotkut sitten vielä lietsovat. (Tanskan ensimmäinen rokkarisota aiheutui siitä, että yhteisöön kuulunut Filthy Few, HA:n alajärjestö, herra L:n epäonnisella ratkaisulla liittyi Bullshit Amageriin. Toinen rokkarisota liittyi siihen, että merkittävä jäsen siirtyi kilpailevaa klubiin. Koston kierrettä on vaikea katkaista.)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Huhhuh. Kylläpäs kaverilla suu käy. Mitenhän moiseen suhtautuvat Venäjän mopopiireissä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tshekkiläinen Ovet auki-kampanja vaatii, että Yön susien tulo Tshekkiin kielletään. Tuossa on mielenkiintoinen ristiriita.

http://www.praguemonitor.com/2015/04/24/czechs-lau...

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Puolan oikeistojohto ja operettiarmeija uhittelevat ilman vihollista. Uhittelu on kiitos siitä, että Puola on EU:n suurin tukien saaja ja USA:n aseistama.

Puolan valtion budjettituloista kolmannes on avustuksia.

Venäjän Ääni 23.4.2015: "Uusnatsismi Ukrainassa ei ole enää teoriaa vaan käytäntöä, määrätynlaista uusnatsismin ideologiaa on havaittavissa myös USA:ssa, ilmoitti Venäjän ulkoministeriön ihmisoikeusvaltuutettu Konstantin Dolgov.

Tästä Dolgov ilmoitti, puhuessaan Venäjän liittoneuvosostossa ja täsmensi, että Ukrainassa kypäriin ja fasistitunnuksiin pukeutuneet ihmiset tekevät murhia.

Määrätynlaista uusnatsismin ideologiaa on havaittavissa myös USA:ssa. Siellä toimii miltei tuhat äärinäkemyksiä edustavaa ryhmää, - sanoi Dolgov.

Joulukuussa, vuonna 2014, YK:n 69. täysistunnossa, yleiskokous hyväksyi Venäjän valtuuskunnan esittämän päätöslauselman Toiminnasta natsismin, uusnatsismin ja muiden vastaavien aatteiden ihannointia, jotka edistävät nykyaikaisen rasismin, rotusyrjinnän, muukalaisvihan ja suvaitsemattomuuden muotoja, vastaan.

Venäjän ohella päätöslauselman laadinnassa oli mukana 44 YK:n jäsenvaltiota. Päätöslauselman puolesta äänesti 133 valtiota, vastaan oli 4 maata (Kanada, Palau, Yhdysvallat ja Ukraina), 51 maata pidättäytyi äänestyksestä."

Ps. Suomi oli pidättyjien joukossa. Muistot 1930-luvun natsiyhteyksistä ja aseveljeys Hitlerin Saksan kanssa velvoittaa vielä tänäänkin!?

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Tietynasteinen epäilys Venäjään ja sen luotettavuuteen ei ole pelkästään Itä-Euroopan hallintojen yksinoikeus. Sellaista ilmapiiriä siellä on ollut havaittavissa läpi laajojen kansankerrosten jo pitemmän aikaa.

Karpatyn ja Dynamon välisessä jalkapallo-ottelussa viime kesänä näytti hetken siltä että kannattajien välille syntyisi sisällissota mutta mitä vielä: nehän alkoivat sulassa sovussa samaan tahtiin kannustaa joukkueitaan huudoin jotka eivät varsinaisesti olleet Putinia ylistäviä. Huuto oli kyllä aika mahtava.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Rauno Lintunen

Moottoripyöräjengiläiset ympäri maailmaa ovat hakeneet ideologiansa natsismista. Pukeutuimista myöten. Suora kpio SS upseerien uniformusta. Erityisesti Venäjällä. Se on yksi syy miksi Putin ihailee mopopoikia ja haluaa samaistua heihin. Toinen piirre jengeissä on järjestäytynyt rikollisuus ja jyrkkä hierarkia.

Lisäksi Venäjä ei kuulu EU:hun eikä ole Schengen sopimuksen piirissä. Jokaisella maalla on perusteltu oikeus olla myöntämättä Schengen alueelle omaan maahansa tulevilta viisumi.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Ei lainkaan natsismista.

Biker-kulttuurin perinteisiä arvoja ovat ajaminen, freedom of the road ja yksilönvapaus, rock'n roll ja veljeys, juhlinta ja seksi samanmielisten kanssa.

Pukeutuminen on samanlaista kuin gay sm undergroundelämässä (ks. Robert Mapplethorpen näyttely Kiasmassa).Tästä on joskus aiheutunut koomisia tai vähemmän koomisia sekaannuksia, kun jonkin kerhon arvovaltaiset jäsenet omassa yöbaarissa luulevat että jotkut paikalletulevat nahkahomot ovatkin kilpailevan kerhon ehdokasjäseniä jotka ei sopimusten mukaan saisi tulla paikalle ja nahkahomot luulevat että heitä nyt syrjitään seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo Vastaus kommenttiin #23

Putinin kannattaa varoa leimautumista tuohon Ilarin kuvaiklemaan biker-kulttiin. Voi käydä "pitkät puukot" kuten kävi SA:n Röhmille elostellessaan kamujen kanssa jossakin hotellissa ennen sotaa. Venäjällähän on saalistus menossa seksuaalivähemmistöjen kohdalla kuten kaikki tietää.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema Vastaus kommenttiin #52

Night Wolves MC nimenomaan ei edusta biker-kulttuurin perinteisiä arvoja. Sen takiahan se alajärjestö tai assosioitunut kerho irtautui ja liittoutui Bandidoksen kanssa, että he eivät halunneet olla tekemisissä Night Wolvesien poliittisuuden, siis ääri-isänmaallisuuden tai Stalinin ihannoinnin, kanssa, mikä ei vastaa heidän tavoitteitaan.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#18

No nyt täytyy kyllä ihmetellä, miksi Putin samaistuisi Neuvostoliiton pahimpiin vihollisiin, natseihin.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #27

Kyllä noita nationalismi, etten sanoisi äärinationalismi sujuvasti yhdistää.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll Vastaus kommenttiin #30

#30

No mutta jos ajattelee, että natsit tappoivat toisen maailmansodan aikana .... paljonko se oli ..lähelle 20 milj. neuvostoliittolaista, niin eikö siinä ole ristiriita, jos Putin samaistuu natseihin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #39

Onhan hän osoittanut samaistumista Staliniinkin, joka Solzhenytsinin arvion mukaan tappoi 60 miljoonaa neuvostoliittolaista.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #27

Ei sitä hirveästi tarvitse ihmetellä. Venäjän oma natsi, professori Alexander Dugin kuului Putinin piiriin vielä viime kesään asti ja Putin on tähän asti tiukasti soveltanut Duginin oppeja Suur-Venäjän luomisessa.

Jokaisen kannattaa lukea, mitä Duginilla on suunnitelmia Suomen varalle. Ajatukset löytyvät kirjasta Foundations on geopolitics: The geopolitical future of Russia. Tästä on hyviä kirjoituksia ympäri maailmaa. Dugin ei ole ihan kuka tahansa hölmö, vaan kaveri, joka kouluttaa Venäjän armeijan ylintä johtoa. Dugin riitautui Putinin kanssa viime kesänä kun Dugin katsoi Putinin pettäneen Itä-Ukrainalaiset.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #27

Jorma Moll

Katselin eilen Teemalta "Hitlerin juutalainen naapuri" Ei tarvinnut kun laittaa Hitlerin paikalle Putin. Yhtäläisyydet teoissa ja propagandassa ova täysin yhtenevät. Oikein pelästyin. Ainoa ero on toistaiseksi, että Putin ei ole vielä tehnyt massiivista hyökkäystä ja alkanut puhdistaa kansaa leireihin.

http://areena.yle.fi/tv/2213905

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

Suomessa on valitettavan paljon muistoja yhteistyöstä Stalinin hirmuhallinnon alaisen Neuvostoliiton ajalta. Mm. vähintään 21.000 teloitettua suomalaista Stalinin puhdistuksissa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

USA:sta Neuvostoliittoon muutti maailmansotien välissä 6000 suomalaista , joista Stalinin vainoissa teloitettiin 1000 ihmistä.
Vapaussodan aikana ja sen jälkeen Neuvostoliittoon siirtyi Suomesta mahdollisesti jopa 30 000 suomalaista, joista Stalinin vainoissa teloitettiin 7500 henkilöä.

Kokonaismäärä Stalinin puhdistuksissa teloitetuista suomalaisista on viimeisten tutkimusten mukaan siis 8500 henkilöä.

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen Vastaus kommenttiin #35

Viime syksynä Joensuun Carelicumissa olleessa Neuvosto-Karjalaa ja amerikansuomalaisten siirtolaisuutta Neuvosto-Karjalaan käsittelevässä näyttelyssä esitettiin tieto, jonka mukaan amerikansuomalaisia siirtyi Neuvosto-Karjalaan 1920-luvun lopun ja vuoden 1934 välisenä ajanjaksona yhteensä 13.000 henkilöä, joista puolet teloitettiin Stalinin vainoissa. Heidän joukossaan oli eräs aktiivisimmista Amerikassa toimineista amerikansuomalaisista värväreistä eli Oscar Corgan, joka saapui viimeisellä laivakuljetuksella Amerikasta Neuvosto-Karjalaan v. 1934 ja teloitettiin Sandormohissa v. 1937. Tämän lisäksi Suomesta Neuvosto-Karjalaan loikanneita suomalaisia kommunisteja teloitettiin 15.000 henkeä palkkioksi Neuvostoliiton hyväksi tehdystä työstä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #42

Esittämäni luvut perustuvat Siirtolaisinstituutin tutkimuksiin ja niistä on vastannut tutkija Mayme Sevander, jonka isä oli mainitsemasi Oscar Corgan.

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen Vastaus kommenttiin #44

Omat lukuni perustuivat siis amerikansuomalaisten Neuvosto-Karjalassa teloitettujen osalta Carelicumissa olleeseen näyttelyinfoon. Ko. näyttelystä vastasivat Pohjois-Karjalan maakuntamuseo, Karjalan tasavallan keskusarkisto ja Petroiskoin kansallismuseo. Suomesta loikanneiden kommunistien teloitusmäärä perustui puolestaan eri tahoilta moneen kertaan esille tuotuun tietoon. Se ja sama loppujen lopuksi, kumman luvut ovat oikeita, kun ottaa huomioon sen, mikä kohu nousi aikanaan Elina Sanan kirjasta, joka perustui tutkimustietoon kahdeksasta Suomesta Natsi-Saksaan luovutetusta juutalaisesta. Yksikin uhri mielivaltaisen diktatuurin alla on liikaa.

PV Kokkarinen

Heh, vai noin se "Venäjän Ääni" kertoi. Kertoiko Sama ääni myös sen, että Euroopan äärioikeisto ja uusnatsit kokoontuivat taannoin Pietarissa. Se oli ihan oikea paikka, koska fasistinen Venäjä on nykyään hyvä ja jokseenkin ainoa turvallinen kokoontumispaikka uusnatseille. Venäjä vetää niitä puoleensa kuin lehmänlanta kärpäsiä. Putin syytää myös rahaa eurooppalaisille uusnatseille. Tuohon ja etenkin aseistukseen Venäjällä riittää rahaa ylettömästi. Samaan aikaan miljoonat katulapset asuvat viemäreissä. Keskimääräinen eläke Venäjällä kuukaudessa lienee yhä vain noin 70 euroa. Sillä pitäisi tulla toimeen, vaikka inflaatio laukkaa niin, että ei oikein perässä pysy.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Isänmaan ja Stalinin puolesta" - noin 50 pyörää liikkeellä.

http://www.delfi.lv/news/world/other/par-dzimteni-...

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Uraaaa...aaa. Kyllä se taitaa tuo reissu jäädä kesken. On nimittäin liian kovat poliittiset panokset.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kai se taas on vain huomion kääntämistä pois sisäpolitiikasta:

Russians' Average Monthly Salary Falls to $500 as Food Prices Skyrocket

Proposed Spending From Russia's Reserve Fund Rises as Crisis Swells Deficit

Sanctions Send Russia's Gazprom East to Find Financing

As Economic Pressure Mounts, Millions of Russians Edge Toward Poverty

jne.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #24

Valitettavasti.....sanoisi Ahtisaarikin toisesta suupielestään.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #25

Pelkkää kurjuuttahan sinne kuuluu, Putinillekin, joka muistaakseni joutui joustamaan joistain asehankinnoistaan. Kun ei rahat riitä, jukolauta, ja Kudrinkin kettuilee.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Saksan hallitus on kieltänyt reissun - "Deutschland verweigert "Nachtwölfen" die Einreise", Die Welt.

minnam ahonen

Ryhdikästä. Paljon parjattu Unkarin Putin-peukuttaja Orbankin onnistui sentään syksyllä estämään valkoisten nationalistien kansainvälisen kokouksen Budapestissä oleellisin osin. Pääpuhuja Moskovasta, Alexander Dugin, sai maahantulokiellon/persona non grata-statuksen. Amerikkalainen suprematisti-järjestäjä sai hatkat pidätyksen jälkeen ja muistaakseni 3 vuoden maahantulokiellon.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Frankfurter Allgemeinen mukaan Saksa vasta "uhkaa" Yön susien johtajia viisumien peruutuksella. Tuossa voisi olla fillaristien mentävä reikä, jos käyttäytyvät kunnolla.

http://www.faz.net/aktuell/politik/bundesregierung...

Käyttäjän JuhaDubbe kuva
Juha Dubbe

Jotenkin asia on tajuttava. Eihän Neuvostoliiton touhut Puolan ja Tshekkien suuntaan ollut sen kivempaa, kuin Kolmannen valtakunnan saksalaistenkaan. Ainoa juhlan aihe tuolla taitaa olla itäblokin kaatuminen. En yllättyisi suuresti, jos Yön Susien perään lähtisi suurehko joukko Metsästäjiä - heitähän on siellä selvästi enemmän kuin Susia ja NATO varmistaa, että mitään sotilaallista tukea ei valu näille matkaajille kotoa. Aika riskaabelin reissun he tuntuvat olevan tekemässä. Mielenkiintoista nähdä, miten projekti etenee.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Toivon puolalaisille parempaa itsetuntoa jota joku mopojengi ei horjuta.

minnam ahonen

Puolalaisen lehden, Gazeta Polska, keräämää uutta taustatietoa mm. Yön Susien organisaatiosta ja eurooppalaisesta verkostosta
http://euromaidanpress.com/2015/04/25/night-wolves...

"The tentacles of the structure seem to have been built for years, and extend into plenty of countries. This is more than just a structure based on a motorbike club and love of the two wheels, as it goes beyond what is imaginable for an average Polish or EU citizen – experts alert."

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola
Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

"Pelkkää kurjuuttahan sinne kuuluu,". Siis Venäjällekö?

Venäjän kaikki ulkomaanvelat vähenivät lähes 130 miljardilla dollarilla eli 112 miljardilla eurolla vuonna 2014.

Valtion ulkomaanvelat putosivat 41,5 miljardiin dollariin 61,7 miljardista dollarista. Eli 21,6 miljardia euroa.

Ruplan arvo on vahvistunut suhteessa euroon heikommasta 106 ruplaa/euro arvosta 55 ruplaan/euro.

Raakaöljyn maailmanmarkkinahinta on noussut tämän vuoden aikana 20 dollaria barrelilta. Raakaöljyn hintaan sidottu maakaasun hinta on noussut vastaavasti.

Suuresta osasta Venäjän hallituksen ja duuman tekemistä budjettileikkauksista on luovuttu maaliskuussa. Presidentti Putinin mukaan arvioitu kahden vuoden talouden taantuma voitetaan suunniteltua aikaisemmin.

Mitä nyt tehdään, kun Venäjän talous ei romahtanutkaan, mutta Suomen romahti?

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Rauno Lintunen

Etkö ole kuullut mistä Venäjä alkaa säästää ? Hieno idea. Venäjä aikoo nostaa eläkeiän 65 vuoteen. Nyt se on 60 vuotta.

Venäläisen miehen odotettavissa oleva elinikä on nyt n. 64 vuotta. Naisten 70 vuotta. uudistus tuottaa venäjälle valtavat säästöt kun kansa kuolee vodkaan jo ennen eläkkeen alkamista. Oligarkit tosin elävät kauemmin luksuslinnoissaan maailman veroparatiiseissa.

http://yle.fi/uutiset/venaja_kajoamassa_tabuun_ela...

Pakotteet maksaneet Venäjälle jo 100 mrd.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-14295950402...

Venäjän talous supistuu enemmän kuin osattiin ajatella

http://www.talouselama.fi/venaja/maailmanpankki+ve...

Kaikesta päätellen Venäjällä ei mene sittenkään vielä hyvin eikä helpotusta ole näkyvissä, vaikka öljyn hinta on noussut. Syy on se, että ei sitä osteta.

Pekka Iiskonmaki

#43
Nyt Rauno viisumia hakemaan ja reissuun. Alkaa olla jo mukavat mopokelit.

Käyttäjän JuhaniMetsanen kuva
Juhani Metsänen

Vihreitä miehiä ja Yön susia. Ei Venäjältä ainakaan huumorintajua puutu. Haluaako ne tappaa meidät nauruun?

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Monenlaista yön sutta on liikkeellä.

http://www.nytimes.com/2015/04/26/us/russian-hacke...

------
Isänmaan puolesta! Stalinin puolesta! huusivat Vladimir Putinin ystäväksi tiedetyn Alexander "Kirurgi" Zaldostanovin johdattamat motoristit AFP:n mukaan lähtiessään.
http://www.nybooks.com/articles/archives/2011/mar/...

PV Kokkarinen

Rauno Lintunen se jaksaa hehkuttaa, miten hyvin Venäjällä menee. Tulee ihan mieleen, miten taistolaiskommunistit ylistivät aikoinaan Neuvostoliittoa, joka niille oli varsinainen ihannemaa. Jokainen, joka pitää silmiään auki, tietää, että Neuvostoliitto oli surkean köyhä kurjala. Sotakiimainen Putin saa ajettua Venäjän vielä Neuvostoliittoakin kurjempaan jamaan. Nämä puoliaivoiset mopopojat ylistävät Putinia ja Stalinia, joka viime vuosisadalla murhautti toiseksi eniten ihmisiä. Vain toinen kommari, Kiinan Mao, pääsi murhahommassa Stalinin edelle.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Olen kyllä samaa mieltä mutta pata kattilaa soimaa jos et kirjaudu ihan normaalisti. Euroopan natsien pääharrastus on käyttää sananvapautta ilman vastuuta.
Nykyään on jo ihan itsenä Puheenvuoroon kirjautuminen antinatsistinen teko.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Vzgljadin mukaan jengi lähti liikkeelle ilman johtajaansa "Kirurgi" Zaldostanovia, jonka passi on kuulemma "lähetystössä."

http://vz.ru/news/2015/4/25/742181.html

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Kiitos minulle tarkoitetuista kommenteista, vaikka lähes kaikki olivat asiattomia. Mutta niinhän se on, että kun tieto loppuu, loka lentää.

Venäjän taloutta koskeva kommenttini perustuu Tekniikka&Talouden, Kauppalehden, Rusgate.fin ja Venäjän keskuspankin julkaisemiin uutisiin.

Olisin tyytyväinen, jos joku "lokapojista" osoittaisi kommenttini tiedot vääriksi.

Ps. Yön Susien Eurooppa-ajo on kunnianosoitus Neuvostokansalle, Puna-armeijalle, Neuvosto-Venäjän kommunistisen puolueen johdolle, Euroopan maiden vastarintaliikkeille ja kaikille vielä elossa oleville veteraaneille.

Kaikkien päättäväisyys ja yhteinen taistelutahto löi Hitlerin Saksan ja fasismin. Niitä tarvitaan tänäänkin, kun uusnatsismi nostaa Euroopassa päätään ja kansoja usutetaan toisiaan vastaan.

PV Kokkarinen

Jotain Venäjän tilasta kertoo se, että täyspäiset pakenevat sieltä jo kiireen vilkkaa. Kuka haluaa elää kuvottavassa, köyhässä diktatuurissa? Yön sudet ja vastaavat kahjot?

http://yle.fi/uutiset/maastamuutto_venajalta_laaji...

Käyttäjän PekkaKeskinen kuva
Pekka Keskinen

Tervetuloa 2010-luvulle. Sirpin ja vasaran heiluttelu rinnastuu tänä päivänä nuijan heilutteluun. Juna meni, eikä kaikki ehtineet edes asemalle.

Jos vertaillaan Eurooppaa ja Venäjää, niin taitaa Venäjän touhu tänä päivänä on lähempänä Natsi-Saksaa.

Käyttäjän JaakkoWilenius kuva
Jaakko Wilenius

Meinaatko Lintunen, että puna-armeija kaipaa kovasti kunnianosoituksia? Saattanut päästää päiviltä parin sinunkin sukulaistakin, mutta Erkonhan vika se tietenkin oli.

Puna-armeija ja NKVD teloitti 450 000 omaa miestään(Lähde: Pertti Luntinen, Sota Venäjällä - Venäjä Sodassa). Taisi määrältään vastata koko Suomen kenttäarmeijaa. Miinanraivauskin vaati pioneerien taitoja, mutta rangaistuspataljoona raivasi miinotteen polkemallakin - Marsalkka Zukovin mukaan ei rangaistuspataljoona siinä harventunut sen pahemmin kuin vihollisen torjuntatulessa.

Armeija, joka niin vähän välitti omistaan ei takuulla välittänyt muistakaan. Puna-armeijaa kurittomampaa ja brutaalimpaa joukkoa ei Itä-Eurooppa ollut kokenut sitten Tsingis-Kaanin. Ei heitä siellä hirveästi ikävöidä. Parempi olisi, jos Yön Sudet tekisivät piknik-reissunsa Siperian puolelle. Olisivat varmaan siellä kovin tervetulleita.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Mikähän mahtaa olla venäläisten motoristien ja muiden ajoneuvoharrastajien osuus Narva bikessa, Jögevassa tai Kurlandissa tänä vuonna? Veikkaan että laskeva.
Ikävä että tämänkaltaiset Josif-setää muistelevat yön pikkuhukat pilaavat ihan tavallistenkin venäläisten harrastajien maineen mutta niin siinä nyt ikävä kyllä pääsi käymään.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

"Jos vertaillaan Eurooppaa ja Venäjää, niin taitaa Venäjän touhu tänä päivänä on lähempänä Natsi-Saksaa."

Pekka Keskinen, tervetuloa todellisuuteen. Latvia on EU:n ja Naton jäsenmaa.

Venäjän Ääni eilen: "Latviassa kerätään allekirjoituksia sen puolesta, että ei-kansalaisten asemassa olevat asukkaat, joista suurin osa on etnisiä venäläisiä, siirrettäisiin asumaan eristetyille alueille.

Paikallisen median mukaan maan järjestysviranomaiset eivät näe kehotuksissa pakottamaan yli 250 000 ihmistä eristykseen mitään lainvastaista.

Ihmisoikeusaktivisti Aleksandr Gaponenkon mukaan tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Latvian ”viranomaiset harjoittavat russofobista ja Venäjän vastaista politiikkaa”.

Vähän aiemmin puolustusministeriö ilmoitti, että mikäli alkaa sota kaikki ei-kansalaiset siirretään asumaan leireille.

”Tämä politiikka lietsoo muukalaisvihaa. Sen avulla rakennetaan rodullisesti puhdasta yhteiskuntaa”, Gaponenko sanoi.

Kerrotaan, että Adolf Hitlerin syntymäpäivänä julkaistun adressin on allekirjoittanut jo yli 1500 ihmistä.

Rossijskaja Gazeta –lehden mukaan uusnatsilaisista näkemyksistään tunnettu oikeusministeriön parlamentaarinen sihteeri Jānis Iesalnieks on ilmaissut kannattavansa aloitetta. Aiemmin Iesalnieks kutsui sosiaalisessa mediassa latvialaisia arjalaisiksi ja venäläisiä ”ali-ihmisiksi”, jotka täytyy eristää."

Käyttäjän PekkaKeskinen kuva
Pekka Keskinen

Tämä kertoo ainoastaan siitä, että et omaa minkäänlaista lähdekritiikkiä. Mainitsemasi lähteet on yhtä luotettavat, kun suomi24:n keskustelupalsta. Venäjältä tulleeseen informaatioon on ollut hyvin vaikea luottaa, varsinkin kun sen tuottaja on mainitsemasi lähteen tapainen Venäjän valtiollinen uutistoimisto.

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Suurvalta, ainakin jossakin kontekstissa, on psykoosissa. Sellaisenaan Venäjä ei tietenkään eroa muista suurvalloista tai sellaisena itseään pitävistä entiteeteistä; mutta se mikä tekee ajastamme erityisen masentavaa, on että tällaista ylipäätään ilmenee, ja vieläpä mainitulle öykkäröinnille löytyy suomalaisiakin hännystelijöitä.

Putinilla oli mahdollisuus jättää nimensä historiaan, mutta hän vaikuttaa päätyneen riman alitukseen. Ennuste Euroopan kannalta on surkea. Ihmiskunnalla olisi toki järjellisempääkin tekemistä, ja todellisia, valtioiden ja kansakuntien rajoja ylittäviä ongelmia ratkaistavanaan.

Mutta niin vain on käynyt, että tässä ollaan.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

"Jotain Venäjän tilasta kertoo se, että täyspäiset pakenevat sieltä jo kiireen vilkkaa."

Yle on korjannut Venäjän maastamuuttoa koskeneen virheellisen uutisointinsa.

PV Kokkarinen on nukkunut pitempään kuin vain yön yli.

Ps. Tuleeko niitä korjauksia Venäjän taloutta koskevaan kommenttiini?

PV Kokkarinen

Venäjän talous menee alaspäin kuin lehmänhäntä, ainakin jos Venäjän varapääministeriä on yhtään uskominen.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015012419077912_...

PV Kokkarinen

Milloin YLE on korjannut Venäjältä tapahtuvaa maastamuuttoa koskevan uutisensa? Pistäpä siihen linkkki, jos löytyy. Muuten suollat siinäkin asiassa täyttä "pravdaa". MTV kylläkin oikaisi ulkomaalaisten Venäjältä pois muuttavia koskenutta uutistaan. Se on täysin eri asia.

Käyttäjän RitvaVsti kuva
Ritva Västi

Suomes ainakin Rosvot pidätetään piikkimatolla ,eikö ny puola ym maat voisivat käyttää samaa taktiikkaa

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kyllä nuokin sudet viimeistään vesitykkiä tottelee, jos eivät muuten omaa parastaan ymmärrä.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

PV Kokkarinen. On sinulla tietolähteet!

PV Kokkarinen

No onneksi en seuraa "Venäjän Ääntä" enkä muutakaan Venäjän propagandakoneiston tiedotusvälinettä. Ne kun suoltavat kaiken aikaa täyttä valhetta. Jos joku Venäjällä uskaltaa kertoa totta, se vaiennetaan äkkiä. Joko tapetaan tai heitetään tyrmään.

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Kun Latvia ylempänä tahdotaan esittää tietyssä ja varsin tarkoitushakuisessa valossa, niin ehkä voin tuoda julki havaintojani, mitä tein vast'ikään Latviaan suuntautuneelta matkalta.

Venäjän nykyisiä ekspansiivisia toimia tai pyrkimyksiä pidetään epämiellyttävinä, ja niitä kohtaan tunnetaan pelkoa. Tälle on toki historiallisia ja myös nykyisiäkin perusteita, mutta mitä tulee Latvian kansalaisiin joilta kysyin mahdollisista sisäisistä jännitteistä venäläisvähemmistön suhteen, vastaukset olivat poikkeuksetta sellaisia, että surraan kovasti tarpeettomaksi miellettyä kärjistämistä, ja että Latvian kansalaiset haluavat nähdä venäläisvähemmistön ensi sijassa yksilöinä - lähes kaikkien tuttava- ja ystäväpiiriin heitä kuuluukin jo tilastollisista syistä; ja että mainitussa venäläisvähemmistössä on toki "aggressiivinen" osuus, mutta pääosin ihmiset haluaisivat vain elää tavallista, arkista elämää, niin latvialaiset kuin latvianvenäläisetkin.

Suomalaisen, ensi kertaa Latviassa käyneen näkökulmasta: http://trilobiitti.wordpress.com/2015/04/25/blog-l...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Vapaa liikkuvuus on eurooppalaisen perusoikeus. Täytyy myöntää, että minulta löytyy sympatiaa venäläisille fillaristeille.

Se tunne, kun ei pääse rajan yli, vaikka pitäisi. Joulun alla 1990 yritimme autolla Liettuasta (rajamiesten mielestä Neuvostoliitosta) yli Puolaan, mutta turhaan. Rajamiehet lähettivät meidät muutaman sadan kilometrin kiertotielle Brestiin, jossa olisimme vieläkin, jos emme olisi kiilanneet kilometrien jonoa.

Muutama vuosi sitten yritin ajaa Etelä-Viron kautta Pihkovaan ja sieltä Pietarin kautta Suomeen, mutta jono Viron ja Venäjän rajalla ei liikkunut minnekään. Ehkä siitä olisi lahjomalla päässyt, mutta en siihen sitten lähtenyt. Hatuttaa vieläkin. Pihkova on edelleen näkemättä.

Poliitikot, joiden pöytä on aina katettu ja joku hyysäämässä, eivät näitä tavallisen kansan ongelmia ymmärrä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Miehittäjät pois!" Valkovenäläiset aktivistit olivat eilen illalla Yön susia vastassa Ukrainan lipun kanssa, mutta motoristit saapuvat Valko-Venäjälle ilmeisesti vasta tänään pysähdyttyään eilen Smolenskissa.

http://glavcom.ua/news/289170.html

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Neuv... anteeksi, Venäjähän ei vieläkään ole liittynyt Schengen-alueeseen, ja taannoin esillä olleet viisumivapautta koskevat hankeet on taidettu hetkeksi siirtää jonon perälle.

Venäjän piti vauraudessaan ohittaa länsi jo 1960-luvulla. Hrushtshev ilmoitti vilkuttavansa "bye-bye", kun ohitus tapahtuu:
https://sp.yimg.com/ib/th?id=JN.bTyLA1f5tdtuiIbcH3...
Ehkäpä kolmipyörämiehetkin tulevat vain halpoja varaosia ostamaan Biltemasta...?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Breaking News, vahvistamaton: Russkij Puls uutisoi, että Yön sudet ovat päässeet ilman ongelmia Puolan alueelle.

http://www.russianpulse.ru/continentalist/2015/04/...

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ehkä mitään vaikeuksia ei vielä tulekaan, mutta Puolan läpi pitäisi päästä hengissä ja vielä Saksan rajan yli. Haasteita piisaa hammaslääkärilläkin...
Itse kannatan enemmän Susijengiä kuin Yön susia.
Apropos: Putin taisi saada merkinnän "rikollisjengiin kuulumisesta" ja kypärättä ajamisesta.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Uutinen lienee harhautus, jonka tarkoituksena on auttaa Yön Sudet ylittämään raja jos luullaan että he ovat jo maassa.

Matka-aikataulu on rauhan oloissa hidas - 9.5. On vasta kahden viikon päästä - joten he ehkä aikovat purkaa ja koota pyörät mahdollisesti useampaankin kertaan.

minnam ahonen

Ovat siis pari viikkoa pois jostain. Mistä näille kaikille palkka juoksee? Olisiko Shoigun putiikista saatu edes päivärahaa?

ps. Berliinissä juhla jo 8.5.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Ei sitten tullut oikaisuja kommenttiini Venäjän taloudesta. Mää ihmettelen kauhiast?

Nyt kun moottoripyöräkerho Yön Sudet on Eurooppa-ajossaan juhlistaakseen fasismin lyömisen 70-vuotispäivää ja sodan päättymistä, Kiinan armeijan sotilaat korvaavat tilapäisen miesvajeen.

Venäjän Ääni tänään: "Moskovaan on saapunut 110 sotilasta Kiinan vapautusarmeijan kunniavartiosta, Xinhua kertoo. Kiina lähettää sotilaitaan Punaisen torin paraatiin ensimmäistä kertaa.

Kiinan vapautusarmeijan sotilaat, jotka osallistuvat 9. toukokuuta Voitonpäivän paraatiin, saapuivat Moskovaan lauantaina 25. huhtikuuta, uutistoimisto Xinhua kertoo.

Kiinan Venäjän-suurlähettiläs Li Hui kertoi aiemmin, että maa lähettää sotilaitaan Venäjälle Punaisen torin paraatiin ensimmäistä kertaa, ja tämä heijastaa hyvin kahden maan strategisen yhteistyön runsasta sisältöä sekä suhteidensa korkeaa tasoa ja ominaisuuksia.

Moskovan Punaisella torilla järjestetään 9. toukokuuta paraati, josta on määrä tulla juhlan historian suurimpia. Ohjelman monia yksityiskohtia pidetään salassa. Voiton 70. vuotisjuhlaan on kutsuttu 68 valtion sekä UNESCON, YK:n, EU:n ja Eurooan neuvoston johtajat. Jo yli 25 maan johtajaa on vahvistanut osallistuvansa juhlaan."

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Rauno Lintunen

Tässä on toistamiseen.

Rauno Lintunen

Etkö ole kuullut mistä Venäjä alkaa säästää ? Hieno idea. Venäjä aikoo nostaa eläkeiän 65 vuoteen. Nyt se on 60 vuotta.

Venäläisen miehen odotettavissa oleva elinikä on nyt n. 64 vuotta. Naisten 70 vuotta. uudistus tuottaa venäjälle valtavat säästöt kun kansa kuolee vodkaan jo ennen eläkkeen alkamista. Oligarkit tosin elävät kauemmin luksuslinnoissaan maailman veroparatiiseissa.

http://yle.fi/uutiset/venaja_kajoamassa_tabuun_ela...

Pakotteet maksaneet Venäjälle jo 100 mrd.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-14295950402...

Venäjän talous supistuu enemmän kuin osattiin ajatella

http://www.talouselama.fi/venaja/maailmanpankki+ve...

Kaikesta päätellen Venäjällä ei mene sittenkään vielä hyvin eikä helpotusta ole näkyvissä, vaikka öljyn hinta on noussut. Syy on se, että ei sitä osteta.

Kirjoitat: Voiton 70. vuotisjuhlaan on kutsuttu 68 valtion sekä UNESCON, YK:n, EU:n ja Eurooan neuvoston johtajat. Jo yli 25 maan johtajaa on vahvistanut osallistuvansa juhlaan."

Vasta 26. Ovatko muut 42 kieltäytyneet ? Hukkaan menee aseiden kalistelu.

Seuraava suuri Putinin floppi on FIFA 2018 fudis. Budjetti ylitetty jo tuplasti ja kisoja joudutaan supistamaan. Budjetin leikkaukset kohdistuvat työläisten palkkoihin ja bonuksiin. Saa nähdä kuinka moni maa jää näistä potkupallopeleistä pois.

PV Kokkarinen

Yhdenkään sivistysmaan johtaja ei mene noihin venäläisten järjestämiin irvokkaisiin peijaisiin, jossa ne juhlivat NL:n aloittamaa toista maailmansotaa ja sen "voitonpäivää". NL:n ja Kiinan kuvottavan luomuksen, Pohjois-Korean punkero diktaattori siellä varmaan läpsyttelee eturivissä turpeita kätösiään. Sen lisäksi siellä ovat muutaman kymmen korruptoituneen diktatuurin edustajat mukana. Voisi kuvitella, että niiden yhdentoista valtion, jotka YK:n yleiskokouksessa Venäjän ohella hyväksyivät Venäjän suorittaman Krimin ryöstön, edustajat ainakin ovat paikalla. Siinäpä sitten ovatkin jokseenkin kaikki maailman roistovaltiot, nykyiset Venäjän ainoat ystävät koolla. Varsinainen karhukopla!

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Onkohan mitään hienompaa olemassakaan kuin oikein kunnon sotilasparaati jonka kruunaa hävittäjien ja pommikoneiden ylilento? Ohjukset, panssarit, sotilaat ja tykit liikkuvat suorissa riveissä hurraavan väkijoukon ihaillessa! DDR lakattua, hiennoimmat paraatit järjestävät P-Korea, Venäjä ja Kiina, lisäisin vielä, tässä järjestyksessä! Mikä todistaisi enemän kansansuuruudesta, sivistyksestä ja edistyneisyydestä kuin kunnon sotilasparaati? Ehkäpä bruttokansantuetteen sijasta kansakuntien menestystä voisi mitata sotilasparaatin pituudella ja aseiden määrällä?

PV Kokkarinen

"Mikä todistaisi enemän kansansuuruudesta, sivistyksestä ja edistyneisyydestä kuin kunnon sotilasparaati"

Kommunistisen työväenpuolueen eduskuntaehdokas ainakin hehkuttaa ihan nirvanassa tuossa alempana Yön susien pitkää motoristiletkaa. Se hänelle varmaan edustaa ja todistaa Venäjän suuruudesta vähintään yhtä paljon kuin sotilasparaati. Sitä ihmettelen, miksi täkäläiset korpikommunistit ovat ihan lääpällään fasistiseen Venäjään päin. Vanhasta muististako?

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Uskomatonta! Massiivista! Sikasiistiä! Sanoisin!

Yön Sudet-moottoripyöräkerho ja saattue Moskovasta. Oletteko koskaan nähneet tällaista määrää moottoripyöriä? Jonon kuvaaminen kesti lähes 10 minuuttia.

Katso http://www.youtube.com/watch?v=XLhzz_Slf4I

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Länsi-Eurooppa juhlistaa muun sivistyneen ihmiskunnan myötätunnolla voittoa natsismista toukokuun 8. eli Voiton päivänä. Toukokuun 9:ntenä sitä vastoin riekkuvat eräät itäeurooppalaiset pimeät voimat Neuvostoliiton sotasyyllisyyden kieltävissä ja stalinilaista kansanmurhadiktatuuria ylistävissä imperialistis-militaristisissa internatsirituaaleissaan. Miksi sallia tuollainen irvokas neuvostofasistis-totalitaristinen ihmisyydenhäväistys Euroopassa heti oikeaa Voiton päivää 8.5. seuraavana päivänä? Ks. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/194108-y...

Elijas Bijur

Siinä oli sekasortoista venäläistä liikennetä tyypillisimillään. Naurettavaa ja säälittävää isottelua, ihan Hummereilla ja muilla lansiautoilla ajelivat! Missä olivat loistavat venäläisevalmisteiset ajoneuvot?

minnam ahonen

Olen, Rauno, nyt kyllä huomattavan huolissani tuosta levittämästäsi dokumentista. Nimittäin. Eikö venäläinen eliittisperma ja jo lentoon lähtenyt (tyyppiä Lubitz) demografiakehitys olekin tuossa ikävästi uhattuna?

Onneksi ovat sentään herransa kaikkivaltiaan ydinkärjet selustassa suojaamassa näiden herransa pienistä pienimpien palvelijoiden, hartaiden uskovien pyhiinvaellusmatkaa.

Ну, С Богом, you little guys! :))
http://cs617819.vk.me/v617819013/1b5f3/64I4espSAE0...

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Helsingissä Kirjan talolla on 10.5. Ktp:n ja Sodan ja Fasismin vastaisen työn järjestämä Voitonpäivän juhla. Menen sinne moottoripyörällä.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Ajatko voittajamaan moottoripyörä merkillä?

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Mikä merkki? Terv. Moto Guzzi -mies.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Minulla on ollut vain japanilaisia pyöriä. Kaikkia tuontimerkkejä. Siis Suzuki, Kawasaki, Honda ja Yamaha. Viime syksynä ostin Viragon. Ikä painaa jo.

Käyttäjän kalevisaas kuva
Eero Saastamoinen

Maa, joka elää kaaoksesta, ei voi muuta kuin etsiä vielä suurempia kaaoksia!

Jättiläinenkin korahtelee kovaa aina ennen tuhoaan!

On se mikä olento tahansa - vaikka valtioyhteisö - se jättiläinen!

Tuo sota, jonka päättymistä nuo motoristit vihassaan lähtevät muka juhlistamaan, johtui kahden sortumaan alkaneen jättiläisvaltion sopimuksista maailman jaosta!

Sitä ei yksi Hitler aloittanut - eikä yksi Stalin lopettanut!

Stalin lopetti kyllä hengen 20.000 puolalaisupseerilta ja 20 miljoonalta venäläiseltä!

Siinä kypärän alle tietoa venäläismotoristeillekin!

Tämä kannattaa pitää mielessä kaikkien historiaan vetoavien!

Ja heille venäläisille uustieteilijöille - Suomen hakaristi ja muut hakaristit ovat Hitlerin hakaristejä vanhempia - lähinnä lähtöisin historian koirakuvioista seinien koristeissa!

Venäjältä taitaa ollut taas päässeet hengestään myös historiantuntijat.

Missä meidän ministerimme Häkämies lauseineen: "Venäjä, Venäjä, Venäjä."

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

"Jättiläinenkin korahtelee kovaa aina ennen tuhoaan!"

Niin korahtelee. Meinaan kapitalismi.

minnam ahonen

...says anti-capitalist, Mr. Lintunen:
"Minulla on ollut vain japanilaisia pyöriä. Kaikkia tuontimerkkejä. Siis Suzuki, Kawasaki, Honda ja Yamaha. Viime syksynä ostin Viragon."

Käyttäjän JaakkoWilenius kuva
Jaakko Wilenius

Lintunen, sinun logiikkaasi on kyllä hauska seurata. Oletko varmasti tietoinen, että itänaapurissa internationalismi on vaihtunut nationalismiksi ja sosialismi kapitalismiksi.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen
Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Yön sudet tehotarkastuksessa Valko-Venäjän ja Puolan rajalla.

http://vz.ru/news/2015/4/27/742384.html

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset