Uusliberalismia

Paasikiven hybridisota

Keväällä 1949 perustettiin Natoa. Presidentti Juho Kusti Paasikivi kirjoitti päiväkirjaansa 30.3.1949:

"(Tshekkoslovakian lähettiläs Eduard) Palinin raportti 23.3.49 kertoo, että eräillä tahoilla Prahassa arvellaan, että Neuvostoliiton vastaveto Atlantin paktia ja erityisesti Norjan siihen liittymistä vastaan on joko Suomen miehittäminen tai kommunistinen vallankaappaus Suomessa sellaisen olotilan aikaansaamiseksi, joka Moskovan mielestä muka nykyistä paremmin vastaisi Neuvostoliiton turvallisuusvaatimuksia. (...) Palin itse suhtautuu näihin tietoihin skeptillisesti. Palin puolestaan kallistui uskomaan, että lähiaikoina tapahtumien näyttämönä ei tule olemaan Suomi eikä Pohjola, vaan Välimeren piiri. (...) Ennenkuin Jugoslavian problemi on selvitetty, ei Neuvostoliitto arvatenkaan ryhdy laajempiin toimiin."

Kolme päivää aiemmin 27.3. Paasikivi oli kirjoittanut:

"Kommunistit jatkavat Fagerholmin hallituksen ja sen politiikan haukkumista ja Tass lähettää venäläisiin lehtiin tietoja Työkansan Sanomista ym. kommunistisista tiedonlähteistä. Moskovan radio räkyttää joka päivä yhtä ja samaa. Surkeita isänmaan vahingoittajia. Mitä he puhuvat, on täysin valheellista."

"Ruotsalaisten" kansanedustajille Österholm, Törngren ja Söderhjelm Paasikivi avautui 30.3.:

"Me emme voi hyväksyä sellaista menettelyä ja käytäntöä, että venäläiset lehdet voivat kaataa meidän hallituksemme ja määrätä hallituksen kokoonpanon. Se on eduskunnan asia. Jos siinä annamme perään, niin se koskee meidän elinkysymyksiämme ja vie meiltä viimeisen jäännöksen meidän itsenäisyydestämme."

Syntyneessä keskustelussa "minä sanoin myös, että jos edellinen hallitus olisi jatkanut jonkun aikaa, niin olisi meillä ollut Tshekkoslovakian kohtalo. Meillä oli jo muodostumassa kommunistinen armeija liikkuvasta poliisista. Fagerholmin hallitus on tehnyt suuren isänmaallisen teon, kun se on palauttanut laillisen järjestyksen ja lainturvan yhteiskuntaan."

Paasikivi tuli mieleen, kun eilisessä MTV3:n vaalitentissä kyseltiin venäläisten Suomea koskevien lehtiartikkelien perään. Alexander Stubb oli muistavinaan jotakin, mutta taisi olla heikoilla jäillä. Juha Sipilä ja Antti Rinne olivat juuri linjanneet, että Venäjää ei saa sanoa uhaksi (ks. printti-Hesari s. A 14).

Presidentti Mauno Koivisto vastusti Paasikiven päiväkirjojen julkaisua vielä 1980-luvulla ja luki kirjan vedokset etukäteen. Kun Neuvostoliitossa ja Suomessa olot alkoivat vapautua, päiväkirjat kuitenkin julkaistiin vuonna 1985.

(Paasikiven päiväkirjat 1944-1956, WSOY 1985, s. 708 ja 710-711)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Nyky-Venäjä on vaarallisempi kuin Neuvostoliitto konsanaan, sanoo Naton entinen pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/rasmussen_ven...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Niin, mitä presidentti tarkoitti? Kohta varmaan uutisoidaan, että presidentti on taitava kalamies ja metsästäjä : D

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/80496-presidentin-...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tuomioja-kritiikkiä vapaan maailman lehdistössä, nyt ollaan suomettumisen ytimessä. Ennen vanhaan Suomen tärkeimmät vaalikeskustelut käytiin Ruotsin lehdissä, nyt ei enää osata ruotsia vaan englantia.

http://www.huffingtonpost.com/michael-haltzel/puti...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset