Uusliberalismia

Me vaadimme lisää Nato-vuotoja!

Carl Haglundin puolustusministeriö valmistelee tutkintapyyntöä kahden Nato-muistion vuotamisesta Iltalehdelle. On surullista, ettei edes eduskunnan arvovallasta ja asemasta muuten tarkka puhemies Eero Heinäluoma näe tässä mitään ongelmaa. Demokratiassa poliisia ei usuteta kansanedustajien kimppuun pikkuasioiden takia.

Nato-kelkkaan kömpivä Timo Soini puhuu "virkavirheestä," vaikka hänen jos jonkun luulisi tietävän, ettei suomalainen kansanedustaja ole poliisi tai tavallinen virkamies.

Vanha kultainen sääntö on, että kaikki vähintään kolmelle jaettu luottamuksellinen tieto vuodetaan jossain vaiheessa. Tässä tapauksessa muistiot ovat kaiketi nähneet kymmenet ihmiset. Jotkut merkitsevät paperit salaisiksi tai luottamuksellisiksi vain houkutellakseen niille lisää lukijoita ja huomioarvoa. Ja parempia uutisia ne ovatkin kuin julkiset paperit, siksi toimittajat saalistavat niitä keinoja kaihtamatta. Tämä kaikki on olennainen osa avointa yhteiskuntaa.

Haglundin pillastuminen ei voi johtua muusta kuin siitä, että Nato-kysymyksessä on muutakin salattavaa. Ruotsissa ei ehkä haluta yhtään ylimääräistä keskustelua tästä hankalasta asiasta nyt, kun vaalit ovat tulossa. Ehkä Haglund on sopinut Naton kanssa jotain, jota hän ei missään nimessä halua tässä vaiheessa julkisuuteen. Kun tietoa ei ole, sitä joutuu arvailemaan.

Merkittävät kansainväliset velvoitteet on perustuslain mukaan eduskunnan käsiteltävä. Se tarkoittaa, että sisäpiirin suhmuroinnille on asetettu selvät rajat. Paine Venäjältä on varmaankin kova, mutta se ei saa tehdä eduskunnasta supoa tai Illuminatia.

http://yle.fi/uutiset/heinaluoma_tietovuotoepaily_tutkittava_-_vuoto_ei_...

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Kansanedustajien arvovalta ja luottamus heihin on banaanivaltioden kansanedustuslaitosten tasoa.

Minä en ollut uskoa korviani Heinäluoman kommentista. Arvovallassa ja valtion hierarkiassa eduskunnan puhemies on järjestyksessä toinen heti Presidentin jälkeen.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"On valitettavaa, että tämä jupakka johtaa siihen, että luottamuksellisen tiedon saanti ministeriöistä eduskuntaan voi hankaloitua. Kyseessä on myös Suomen maine luotettavana maana."

Tämä puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön blogista alempana. Häneltä on unohtunut demokraattisen järjestelmämme "nokkimisjärjestys:" ylintä valtaa käyttää valtiopäiville kokoontunut eduskunta, jonka pitää saada tieto ministeriöistä ilman minkäänlaisia ongelmia. Juuri siksi eduskunnan valitsemat ministerit johtavat ministeriöitä.

Poliisitutkinta ei paranna Suomen mainetta luotettavana maana vaan täsmälleen päin vastoin. Jos Nato ei luota Niinistöön, Haglundiin tai Soiniin, joiden porukoita epäillään vuodosta, ei se vielä ole koko Suomi.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Johan niitä vuotoja alkoi tulla, tällä kertaa asialla on lawinrussia.ru. Valtiopäiväneuvos Mikko Elo kertoo, että Suomesta tulee tänään "tosiasiallisesti" Naton jäsen. Baltian maat aikovat kuulemma hyökätä Venäjälle ja siihen tarvitaan Suomen tukea.

http://lawinrussia.ru/node/300867

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Nyt on hyvä sieniaika. Moni saa sienistä mukavan "tripin".

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Espoon metsissä on sieniä näkynyt vuodenaikaan nähden tosi huonosti. Jenkkien ja Kiovan juntan syytä varmaan sekin.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Tämä "vuotaja" on Suomen Snowden, sankari.

Mikä tässä on väärin? Sekö että tietoa jaetaan avoimesti vai että tieto salataan "valiokuntien" sisälle.

Kuinka ironista ja valheellista onkaan, että valtioneuvosto järjestää Avoin Suomi 2014 -messut 15.-16.9.

http://avoinsuomi2014.fi/

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tuo sopii hyvin yhteen sen kanssa, että Johan Bäckmanin mukaan amerikkalaiset "erikoispalvelut" ovat miehittämässä Suomen (ks. sama lawinrussia.ru:n artikkeli).

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

"http://lawinrussia.ru/node/300867"

Katsoin, mitä tuolla oli ja hämmästyin sekä tyrmistyin. En Bäckmanin lausumista en, koska ne olivat täysin hänen omaksumansa linjan mukaisia.

Vaan minua jotenkin aidosti oksetti tuon Sdp:n Mikko Elon lausunto. Demarit eivät todella tarvitse ketään poliittista vihollista. Onhan heillä Mikko Elo ja Evgenia Huttu-Hiltunen sekä Pirkko Ex-stalinisti ehdokkainaan Porissa. Tuohon listaan voidaan lukea ja hyvästä syystä myös Mikael Junger.

Katkeruudella ei ole rajaa eikä äärtä. Myös kateus voittaa kiimankin ainakin Satakunnassa ja miksei myös Tölö Unga Sosialdemokrateissa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Ilmatilamme kiistaton haltija pääsi tuolla lausunnollaan myös paljon luettuun Komsomolskaja Pravdaan. Millä perusteella luet Jungnerin tuohon porukkaan?

Venäjä pyrkii Ukrainassa kuukauden tai kahden tulitaukoon, koska niin on helpompi vapauttaa muuta Eurooppaa amerikkalaisten ikeestä. Suurin piirtein näin kirjoittaa Vzgljad, joka tapaa tulkita oikein Kremlin suunnitelmia. Elon lausunto viittaisi siihen, että seuraavaksi tapahtuu jotain Baltian ja Suomen suunnalla.

http://vz.ru/politics/2014/9/4/704056.html

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kummastakohan päästä Venäjä on tuumaillut alottavansa? Suomella on sotaväkeä ja asearsenaalia, mutta ei NATO:a. Virolla puolestaan toisin päin.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #10

Taitaa Elon lausunto olla sittenkin vain toiveajattelua ainakin toistaiseksi. Venäjällä näyttää olevan kädet täynnä Ukrainan kanssa ja Kazakstaninkin rajalla pidetään näyttävät sotaharjoitukset. Tulevaisuuden "separatisteja" kyllä värvätään esimerkiksi Puolassa: vanha kansallismielinen järjestö Oboz Wielkiej Polsky vaatii regnum.ru:n mukaan Novorossijan tunnustamista ja aikoo propagoida sitä Puolan kaduilla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset