Uusliberalismia

Hyvää huomenta Neuvostoliitto

Neuvostoliitto syntyy uudelleen, uutisoi Vzgljad tänään. Tarkoitus lienee heittää hiekkaa Ukrainan ensi sunnuntaina pidettävien itsenäisyysjuhlien päälle. Nyt luodaan ideologista perustaa pidempää sotaa ja myös Baltian maiden horjuttamista varten.

Jutussa käydään läpi Neuvostoliiton hajoamiseen johtaneet tapahtumat elokuulta 1991. Syntipukkeja ovat Mihail Gorbatshov ja Boris Jeltsin ja tietenkin erilaiset "merentakaiset" voimat. Mutta nyt on aika korjata virheet. Jutun viimeinen kappale menee näin:

"Tuolloin yritettiin hajottaa se, jonka esi-isämme perustivat ja rakensivat vuosisatojen ajan - Venäjän valtio, jonka puitteissa elää venäläinen sivilisaatio, yksi voimakkaimmista ja suurimmista maailmassa. Tuo hajotusyritys näytti onnistuvan, ei vain merentakaisilta strategeilta, vaan monilta niistä, jotka puhuivat "kansojen vankilasta" ja "historian tuomiosta keinotekoiselle ja väkivaltaan perustuvalle imperiumille." Vaan suuren Venäjän todellinen, historiallinen, moraalinen, fyysinen ja metafyysinen yhtenäisyys osoittautui paljon tiiviimmäksi, kuin hetken ihmisistä näytti. Ja silmiemme edessä vähitellen, kivuliaasti mutta peruuttamattomasti palaa ja yhdistyy todellinen Venäjä - läpi veren ja kyynelten, läpi ilon ja toivon, läpi uskon ja katumuksen, vieraiden ja omien virheiden korjaamisen kautta, Uudelleen syntyneenä Venäjä nousee huolimatta kaikista yrityksistä säilyttää sen keinotekoinen jako. Eikä kukaan tai mikään voi enää pysäyttää tuota prosessia."

http://www.vz.ru/politics/2014/8/19/701113.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Hurja teksti. Neukku takaisin verta vuodattaen. Kai tuo kirjoittaja sitten mielessään glorifioi jopa kauppojen tyhjät hyllytkin.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kun hyllyt ovat tyhjät, tarjolla pitää olla vähintään suuria sanoja. Siitähän Suuressa ja Mahtavassa oli paljolti kysymys.

Käyttäjän HelenaReponen kuva
Helena Reponen

Tämä uusi tuleminen ei liene kommunistinen valtio vaan ylipäätään taas laajenemishaluinen suurvaltakunta, enemmänkin jotain tsaarin venäjän kaltaista. Tuntuu, ettei tätä haluta uskoa todeksi täällä puolen, vaan toivotaan yhä jotain länsimaista demokratiakehitystä. Venäjää ja venäläisiä on aina hallinnut "yksi suuri ja mahtava" neuvonantajineen, eikä tilanteelle näy muutosta, koska sitä venäläiset tuntuvat haluavan. Niin se vaan menee.

Ei tästä maantieteestä mihinkään pääse, mutta juuri siksi kannatan Natoa ja EU:ta (vaikka siitä tulisi liittovaltio). Kun ei vaan näe itseään kiitollisena euraasialaisena, ei sitten millään.

Seppo Paasikallio

"toivotaan yhä jotain länsimaista demokratiakehitystä"

USAhan puhuu innokkaasti vievänsä "länsimaista" demokratiaa kaikkialle maailmassa. Mitä on USAn länsimainen demokratia.

Presidentin vaalit. Pankkiirit päättävät etukäteen ketkä ovat ne kaksi, jotka pääsevät loppusuoralle tavoittelemaan pankkiirien alaisena maan johtamista.

Parlamenttivaalit. Entiaikaan republikaanit saivat rahoituksen teollisuuden johtajilta ja demokraatit sen lisäksi ammattiyhdistysliikkeeltä. Nyt kun USAn teolisuus on ulkoistettu, niin ainoa mahdollisus saada vaalitukea ovat korporaatioiden johtajat. Tuloksena on jo tänä päivänä amerikassa korporaatiophjainen harvainvalta eli oligarkkia hallitsee.

Näinhän USA toimi Ukrainassakin. Pääministeriksi ja presidentiksi valittiin henkilot, joilla amerikkalaisten näkemysten mukaan oli riittävä kokemus länsimaiden pankkikuvioista ja halu totella. Asevoimin kannustettiin eduskuntaa valitsemaan ehdotettu hallitus. Tosin idän edustajat karkotettiin ensin eduskunnasta, jotta he eivät häiritsisi hallituksen nimitystä. Ja kuinka ollakaan, syntyi hallitus, joka ensitoikseen toimitti Ukrainan kultavarannon FEDille ja oli valmis ryhtymään sotaan itää vastaan, vaikka kaikki tiesivät, ettei maalla ollut varoja sotatoimiin. Mutta Amerikan politiikan ensisijaisuus näkyy: sotateollisuus ennen kaikkea.

Tämä amerikkalainen demokratiahirvitys halutaan levittää koko maailmaan uusissa kansaivälisissä kauppasopimuksissa.

Hyvästi länsimainen demokratia. Miten tämä amerikkalainen demokratiamalli poikkeaa venäläisestä?

Käyttäjän HelenaReponen kuva
Helena Reponen

Käytänpä tästä lähtien termiä eurooppalainen demokratia, jos ei "länsi" muuta mieleen tuo kuin USA:n.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

No onpa sentään useampia ja lopuksi kaksi ehdokasta, joista kansa valitsee vapaasti. Ilman pelkoa siitä, että viranomaiset kieltävät opposition toiminnan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset