Suomalaisen valtion loppu

"Hallitus pohtii kriisirahastojen kasvattamista," otsikoi Helsingin Sanomat. Naurettavaa. Suomen päätös pantata lisää miljardeja Luxemburgin supervirastolle syntyi viimeistään viikonloppuna Saariselällä.

Suomen taipuminen on jo uutisoitu maailman talousmediassa. EU-ministerivaliokunta kokoontuu päättämään vain siitä, miten se ilmoittaa asiasta virallisesti julkisuuteen. Vähän kuin aikanaan Neuvosto-Viron hallitus, joka saattoi yrittää pehmentää Moskovasta tulleita määräyksiä ja oli samalla huolissaan omasta asemastaan komentoketjussa.

Valtio, joka panttaa huomattavan osan vuotuisista verotuloistaan vieraan velan vakuudeksi, ei ole itsenäinen. Varsinkin, kun se elää ottamalla syömävelkaa samoilta tahoilta, joille rahaa pantataan. Paikallaan pönöttävä valtiokoneisto ja puheet itsenäisyydestä ovat kuitenkin keino jatkaa virkakunnan leveää elämää.

Tagesspiegelissä pohditaan, merkitsevätkö laajat hallituspohjat kansallisvaltioiden loppua. Kun valta keskittyy Brysseliin, Frankfurtiin ja Luxemburgiin, etsitään konsensusta ja yhteistä vaikutusvaltaa markkinoilla. "In der Finanzkrise kennt das Land keine Parteien mehr." - Velkakriisi lopettaa puolueet. Näin on myös Suomessa, jossa häviäjähallitus on enemmän virkamieskollegio kuin poliittinen hallitus.

Jälkikäteen ihmetyttää vain, kuinka helposti kaikki meni. Joku vaati "eroa eurosta" tai jotain muuta yhtä toisarvoista. Itsenäinen Suomi oli sittenkin vain kansalaissodan voittaneiden valkoisten kenraalien luomus eikä yhdistänyt kansaa muuten kuin juhlapuheissa. Nuori polvi on kasvatettu kansainvälisyyteen ja se kyllä näkyy Puheenvuorossakin.

Ehkä eristyneisyydestämme kertoo se, ettei valtioiden murenemisesta puhuta ääneen. Peiteilmaus riippuvuudelle on "vastuullisuus," joka tarkoittaa vastuuta saksalaisille. Sillä, joka maksaa on tietenkin oikeus myös vaatia.

http://www.hs.fi/politiikka/Hallitus+pohtii+kriisirahastojen+kasvattamis...

http://www.tagesspiegel.de/meinung/grosse-koalitionen-konsens-bringt-mac...